Mielipide

Fredrik Norrena arvioi kisojen huippujoukkueiden maalivahtikaluston

MAAJOUKKUE / Kolumni
Turnaus etenee ja USA pois lukien ennakkosuosikit ovat turnauksessa pitäneet pintansa. Vastuksen koventuessa maalivahtipeli nousee yhä suurempaan arvoon. Tällä kaudella Ruotsin mestaruuden Frölundassa voittanut Fredrik Norrena arvioi eri maiden maalivahteja ja mahdollisten loukkaantumisten vaikutusta joukkueen menestysmahdollisuuksiin. Norrelta tulee myös vinkkejä eri maalivahtien heikkouksista mahdollista rankkarikisaa ajatellen.

Suomella on kisoissa jalkeilla erinomainen maalivahtikolmikko. Kaikki kolme kykenevät varmasti tarvittaessa täyttämään ruutunsa. Kaikilla kolmella on kuitenkin takanaan perin erilainen kausi. Jos aloitamme Pasi Nurmisesta, mitkä ovat hänen vahvuuksiaan ja mihin kaivattaisi pientä parannusta?

-Pasin ehdottomia vahvuuksia ovat refleksit ja räjähtävä nopeus. Hän torjuu kiekon millä kropan osalla tahansa. Pasi saa lähes aina jonkin paikan kiekon eteen, taistelija. Hän saa itsensä liikkeelle ja on notkea joka suuntaan. Se on Pasin vahvuus. En tunne häntä niin hyvin, että osaisin sanoa miten vahva hän on henkisesti.

Miten yrittäisit tehdä maalin Nurmiselle rankkarikisassa?

-En varmaan harhauttaisi, vaan melkeinpä ampuisin. Nurminen on suhteellisen pieni molari tänä päivänä. Kyllä siellä tilaa on. Jalkojen välistä tai sitten ylös. Jos häntä lähtee harhauttamaan, pitää ehdottomasti saada kiekko ylös. Jos Jampalla (Hurme) on nopeat jalat, niin samaa voi sanoa Pasista. Alhaalla ei ole paljon tilaa.

Jani Hurmeella on ollut Nurmiseen verrattuna vähemän peliaikaa NHL:ssä. Jamppa on varmasti nälkäinen ja tarvitsee nyt pelejä.

-Jani on tunnetusti nopea molari jaloistaan ja reflekseiltään. Hän oli sitä jo Suomessa pelatessaan ja nekin piirteet ovat vahvistuneet. Toinen vahvuus on rauhallisuus ja hyvä keskittymiskyky. Jampalla oli vähän vaikeuksia NHL -taipaleen alussa, sillä hän oli aika passiivinen molari ja pelasi aika syvällä maalissa. Mitä syvemmällä pelaat, sitä enemmän tilaa ylhäältä löytyy. Mielestäni hän käyttää nykyisin paremmin kokoaan hyväkseen. En voi sanoa, että siinä olisi enää heikkouksia, mutta siinä oli puutteita. Pelaamattomuus on suuri miinus tässä vaiheessa. Hän ei ole pelannut paljon kauden aikana. Se voi vähän vaikuttaa.

Onko Hurmeen torjuntatyylissä joitakin erikoisuuksia?

-Ei oikeastaan. Vähän vanhan tyylin molaria ja uuden tyylin molaria. Kaikkia kuteja ei aina tarvitse poimia jään kautta, seisoo välillä ja peittää kulmat. Se on ihan yhtä tehokas tapa. Nuoret molarit eivät tajua sitä.

Kari Lehtonen on kolmikon ainoa kotimaan liigassa pelannut maalivahti. Peliakaa on ainakin tullut riittämiin.

-Kari on tietysti yksi suurimmista lupauksista, mitä Suomesta on tullut pitkään aikaan. Hän on aina vastannut huutoon. Pienestä pitäen hän on ollut ikäluokkansa ehdottomasti paras molari. Se tuo aina paineita, mutta Kari on kestänyt ne hyvin. Hän on voittanut aika paljon nuoresta iästään huolimatta. On SM -kultaa ja 18-vuotiaiden MM -kultaa. Lehtonen ei tee itsestään suurta numeroa, hän on voittajatyyppi. Hän on henkisesti vahva ja hyvä keskittyjä.

-Torjuntatyyli ja tekniikka ovat kunnossa. Isokokoinen ja notkea, sekä suhteellisen nopea, vaikka voimataso ei ole välttämättä vielä niin hyvä, kuin se voisi olla. Tämä johtuu tietysti siitä, että Kari on vielä nuori. Varsinaisia heikkouksia en voi sanoa hänellä olevan, mutta hän voisi käyttää vieläkin paremmin suurta kokoaan hyväkseen. Näin uskon kokemuksen myötä myös käyvän. Jokaisella maalivahdilla on aina joku osa-alue, jota voi parantaa.

Nurmisella on tällä hetkellä Suomen ykkösmaalivahdin mantteli. Olisiko hän myös sinun valintasi vaikkapa tiukkaan Ruotsi -otteluun?

-Pasille on se vastuu nyt annettu ja mielestäni siitä päätöksestä on hyvä pitää kiinni. Pasi on kuitenkin ollut ihan kirkkaasti NHL -joukkueessa ykkösmolarina joulun jälkeen. Se on kova saavutus ja hänellä on paljon pelejä alla. Minä peluuttaisin Pasia. Tietysti tilanne voi muuttuakin, mutta tällä hetkellä valintani olisi Pasi.

Mitä sanot muuten tästä kolmikosta? Jos Nurminen sattuisi loukkaantumaan, pystyvät Hurme ja Lehtonen kuitenkin hoitamaan ruutunsa.

- Uskon niin. Kyllähän Suomelta löytyy hyviä molareita ja kaikki kolme pystyvät varmasti pelaamaan tuolla tasolla. En epäile sitä yhtään. Kolme eri tyylistä molaria, mutta kaikki kolme hyviä.

Ruotsin Tommy Salolla revanssin paikka

Lahden takaa löytyy myös erinomaisia maalivahteja. Tunnet tietysti joukkuetoverisi Henrik Lundqvistin hyvin.

- Lundqvist on nuoren sukupolven torjuja vähän niin, kuin Kari Lehtonenkin. Torjuu jään kautta periaatteessa kaikki kudit. Nopea kaveri, josta tulee Ruotsin seuraava suurmolari. Hän pelasi varsinkin Elitserienin runkosarjassa ilmiömäisesti. Hän ei ole yhtään Tellqvistiä huonompi molari, mutta tämä on kuitenkin kokeneempi ja voittanut nykyisen päävalmentajan kanssa kaksi Ruotsin mestaruutta. Luulen, että hän on valmentajan rangkingissa hieman Tellqvistiä perässä.

-Tietysti Tommy Salo on ehdottomasti Ruotsin luottomolari. Näytöt ovat kovat ja Salo on kiistatta yksi NHL:n parhaista molareista. Tommylla on aika vahva asema joukkueessa. Tommylla on tietysti myös näytettävää. Vaikka hän on pelannut uskomattoman hyvin lähes kaikissa peleissään maajoukkuetasolla, eivät kaksi viimeisintä turnausta ole olleet niin hyviä, kuin aikaisemmat. Jokainen muistaa olympialaisista Tommyn työtapaturman Valkovenäjää vastaan, mutta kukaan ei muista, että hän oli kolmessa aiemmassa pelissä kisojen paras molari.

Mihin Salolle tehdään rankkarikisassa maali?

- Luulen, että Salo pitää saada liikkeelle, koska hän on enmmän tällainen vanhan ajan molari, jolla sivuttaisliike ei välttämättä ole ihan niin hyvä. Pieni valelaukaus, sivuun ja sitten ylös. Tilaa saattaa löytyä. Suoraan ei kannata lähteä ampumaan, koska silloin Tommy peittää kyllä kulmat. Niissä ei ole tilaa.

Venäjän vahdit omasta liigasta

Venäläiset luottavat Nikolai Khabibulinin poissa ollessa kotoisen liigansa maalivahteihin. Miten paljon olet seurannut Sokolovin, Podomatskyn ja Tsarevin tekemisiä?

-Olen pelannut Eurohockey Tourissa heitä vastaan useita pelejä. Sokolov on mielestäni erinomainen molari. Hän torjui viime vuonna Venäjän finaaliin ja oli uskomaton meitä vastaan välierissä. Podomatsky on hyvä, mutta en pidä häntä saman tasoisena, kuin Sokolovia. Venäjän maalivahtien peluutuksesta ei oikein pääse selville, siellä voi pelata kuka tahansa.

Sinänsä kertoo monestakin asiasta, että kaikki maalivahdit tulevat kansallisesta liigasta.

-Niin kertoo. Tietysti Khabibulin, joka on Venäjän paras molari pelaa NHL:n play off -pelejä. Hän olisi mukana ollessaan kisojen paras molari. Sokolov olisi kuitenkin tästä joukkueesta valintani maalille. En tosin ole nähnyt yhtään Venäjän peliä, joten en tiedä, missä kunnossa herra tällä hetkellä on. Jos Sokolov on terveenä, en epäröisi hetkeäkään peluuttaa häntä.

Miten teemme Sokoloville rankkarikisassa maalin?

- Jaa-a! En tiedä. Yritimme viime vuonna, mutta mistään ei löytynyt tilaa. Eiköhän pelimies sen aukon kuitenkin löydä. Sokolov voi tehdä maalillaan mitä vaan. Hän voi heittäytyä pitkäkseen tai tehdä mitä vaan. Pitää olla kova pelimies, joka osaa lukea hänen tekemisensä.

Tshekin odotukset kohdistuvat Vokouniin

Tshekillä taitaa olla yksi ehdokas yli muitten tolppien väliin? Tomas Vokoun lienee vahvoilla pelattuaan Nashvillen maalilla hyvän kauden?

-Tomas Vokounin pitäisi olla ehdottomasti ykkösmolari. Hän on pelannut mahtavan kauden Nashvillen ykkösmolarina. Yksi kisojen parhaista molareista ainakin tilastojen mukaan. Pelimäärä kaudella oli aika huikea. Muistaakseni reilusti yli 60 peliä. Se on kova saavutus, vaikka seura ei pudotuspeleihin yltänytkään. Torjuntaprosentti oli reilusti yli 91 ja päästettyjen maalien keskiarvokin oli hyvä, joten homma ei jäänyt kiinni molaripelistä.

Miten haavoittuva Tshekki on, mikäli Vokoun loukkaantuisi? Miten uskot Malekin ja Trvajn pärjäävän tällä tasolla? Kokemusta kuitenkin on maaotteluista.

-Malek on ollut Tshekin liigan paras molari kaudella ja Trvaj on pyörinyt Malekin kanssa Eurohockey Tourissa. Mielestäni molemmat ovat pelanneet hyvin. Ei paketti Vokonnin mahdolliseen loukkaantumiseen kaatuisi.

Mitä neuvoja annat pelaajalle, joka lähtee tekemään maalia rankkarista Tomas Vokounille?

- Vokoun on väärän kätinen, eli pitää mailaa vasemmassa kädessä. Ehkä lefti ampuja. Rystylle vienti ja ylös. Samoin, kun rightin pelaaja tulee oikeakätistä molaria vastaan ja laittaa rystylle ja vetää ylös. Se on paha.

Slovakian maalivahtipeli Lasakin varassa

Slovakian toiveet viime kevään maailmanmestaruuden uusimisesta taitavat olla maalivahtien osalta Jan Lasakin harteilla? Rybarille ja Stanalle ei ilmeisesti voi laskea kovin suurta kuormaa.

-Slovakia on täysin Jan Lasakin varassa. Hän pitää koko joukkueen harteillaan. Jos Lasakille tapahtuisi jotakin, kaatuu Slovakia hänen mukanaan. Lasak on kuitenkin hyvä molari. Hän torjui viime keväänä Slovakialle MM-kullan. Tietysti Tshekin Vokoun on näistä kahdesta parempi. Tsekki on Nashvillen organisaatiossa ennen Lasakia. Erot tosin ovat hyvin pieniä tällä tasolla.

-En tunne Lasakin pelityyliä niin hyvin, että osaisin sanoa jotakin hänen heikkouksistaan tai vahvuuksistaan rankkarikisaa ajatellen. Viime keväänä ei ainakaan ollut heikkouksia, vai oliko Lasak sitten silloin hurmiossa?! Kaikille huippumolareille purevat kuitenkin lopulta samat lääkkeet. Ei näiden huippumaiden maalissa ole yhtään sellaista molaria, jolle maaleja tehtäisi helposti. Työtapaturmia tietysti voi sattua. Slovakia on lähinnä yhden maalivahdin joukkue.

Sean Burke - huippulaatua Kanadasta

Kanadan maalilta löytyy taattua laatua. Sean Burke ja Roberto Luongo, sekä Martin Biron takaavat sen, että menestys ei jää kiinni maalivahtipelistä.

-Sean Burke on yksi maailman parhaista maalivahdeista. Yhdessä Luongon kanssa ehdottomasti kisojen kovin maalivahtikaksikko. Vaikka kuinka yrittäisi vetää kotiin päin, on Kanadan joukkueella niin kovat molarit, etteivät minkään maan molarit pärjää heille.

Löytyykö mitään Akilleen kantapäätä, mihin iskeä?

-En osaa oikein sanoa. Sean Burken liikkuvuus ei ole maailman parasta. Hän on isokokoinen ja pelaa syvällä. Koska hän on valtavan iso molari, hänen ei tarvitse tulla paljon vastaan peittääkseen maalinsa. Burkea on vaikea yllättää. Hän voittaa Phoenixille pelejä jatkuvasti. Tällä kaudella Burke on kärsinyt aika paljon loukkaantumisista ja Phoenix putosi heti kyydistä. Tyyli ei ole maailman kaunein, mutta työskentely on tehokasta.

-Burken pitäisi olla toipunut loukkaantumisistaan ja olla pelikunnossa. En oikein tiedä, kummalla molarilla Kanada lähtee liikkeelle. Yhtä kova molari löytyy kyllä takaa. Luongo on ollut Floridan selkeä ykkösmolari tällä kaudella. Vaikka Jamppa Hurme pelasi hyvin, hän ei aivan yltänyt samalle tasolle. Luulen, että Luongoa pidetään seuraavana huippumolarina. Hänen pitäisi täyttää suuret saappaat silloin, kun herrat Roy ja Joseph lopettavat.

Miten näille herroille tehdään maali rankkarista?

Luongolle pitää kyllä panna kiekko ylös. Hän on tällainen V:hen menevä molari. Isot patjat täyttävät alakulmat. Kiekko pitää saada ylös. Ei ole väliä harhauttaako, vai ampuuko. Burkea voisi ehkä yrittää harhauttaa. Voisi jopa yrittää haaroista. Noin pitkät jalat eivät välttämättä koko ajan pysy yhdessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle