Mielipide

Forssan farssi

MESTIS / Kolumni
Mestiksen vuoden 2007 karsintasarjan avauskierroksella nähtiin Forssassa moneen vuoteen paikallista kotiyleisöä eniten kuumentanut tilanne, jonka seurauksena Titaanit pääsi kuin varkain lyömään voittotahtejaan.

FPS–Titaanit-ottelun kolmannen erän toisella minuutilla tapahtunut isäntien Veli-Matti Savinaisen sekä vieraiden Tomi Pylväläisen yhteentörmäys nousi ottelun lopputuloksen kannalta merkittävään rooliin.


Savinaisen taklaus puhutti Forssan illassa.

Toinen titaanipelaaja kuljetti kiekon oman maalin taitse, Pylväläinen oli alakerrassa tukena ja Savinainen karvauspuuhissa. Pylväläisen ja Savinaisen välillä tapahtui harmittoman näköinen kontakti, joka johti Pylväläisen yllättävään loukkaantumiseen.

Tilanteessa Pylväläinen oli kevyesti estämässä Savinaisen luistelulinjaa, mutta ei jostain syystä ollut lainkaan valmis kontaktiin. Sellainen kuitenkin tapahtui, kun Savinaisen olkapää osui hieman kumarassa olleen Pylväläisen leuan tienoille ja tällin voimasta kotkalaispelaajan pää retkahti taaksepäin tehden kipeää.

Ihanteellisella paikalla tilannetta seurannut päätuomari Tom Laaksonen ei nähnyt tilanteessa rikettä, vaikka näkikin kaikki Savinaisen liikkeet. Seuranneella pelikatkolla Laaksonen palaveerasi linjatuomareiden Jan Nordströmin ja Antti Oikarisen kanssa sillä tuloksella, että Titaaneiden vaihtoaition kulmalta tilannetta seuranneen linjurin näkemyksen perusteella Savinainen sai ottelurangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta, koska hän oli kurottanut olkapäätään kohti vastustajan päätä.

Tuomio oli otteluvalvojankin mielestä niin kriittinen, että lehdistötilaisuuden normaalista pitopaikasta päätettiin siirtyä saman rakennuksen yläkertaan ja kutsua myös Laaksonen paikalle katsomaan tallennetta kiistellystä tilanteesta.

Sen näkemisen jälkeen Laaksonen esitteli innokkaasti Savinaisen ylävartalon liikettä tilanteessa, mutta hänen näkemystään eivät jakaneet sen paremmin otteluvalvoja kuin lehdistön edustajatkaan. Osumahetkellä ei ollut tietoakaan mistään tuomariston esittämästä vahingoittamisyrityksestä. Savinaisen refleksinomainen ylävartalon heilahdus tapahtui vasta sen jälkeen, kun vastustaja oli jo kopannut kovimman iskun.

– Se tekee näin (Laaksonen kuvailee Savinaisen liikettä, joka johti rangaistukseen). Tämä on se liike, minkä minä näin sivusta. Se on OK, jos siinä ei olisi mitään kontaktia joka osuu kaveriin. Mutta kun toisesta kulmasta nähtynä sanotaan että osui päähän, niin ei mulla ole sääntöjen mukaan mitään muuta mahdollisuutta kuin tuomita päähän kohdistunut taklaus, eikä kaveri varmasti filmannut.

Laaksosen mukaan molemmat ajoivat yhteisvastuullisesti toisiaan päin vaikka todellisuudessa kontaktia halusi vain ja ainoastaan Pylväläinen samalla, kun Savinaisen mielessä oli paineen antaminen kiekolliselle pelaajalle. Sen, miksi Pylväläinen ajoi tilanteeseen pää edellä ja itsetuhoisassa kyyryasennossa, tietää vain pelaaja itse. Mutta kerranhan se vain kirpaisi.

» Lähetä palautetta toimitukselle