Mielipide

"Floppisyksy" on suomalaisen kiekkoilun ilonaihe

MAAJOUKKUE, NHL, KHL / Kolumni
Suomalaisen kiekkoilun uusi aikakausi etenee hyvää vauhtia.

Suomalaiset tunnetaan nöyränä, uutterana ja itseään vähättelevänä kansana. Suomalaiset tulevat kaikkien kanssa toimeen, eivätkä tee itsestään numeroa. Sitä kuuluisaa sisuakaan ei tietenkään tule unohtaa.

Perkele.

Ahkera kaikkien samaan muottiin tunkeminen on silottanut Leijonille useasti tien mitalipeleihin, mutta aniharvoin torijuhlien huumaavaan juhlahumuun. Yleinen ilmapiiri on tehnyt häviämisestä hyväksyttävää millä argumentilla milloinkin asukasluvusta tuomarifarsseihin.

Muutos alkoi maailmanmestaruudesta Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoista 2014, kun menestys kulminoitui ensimmäistä kertää yksilöön, eikä joukkueeseen. Teuvo Teräväinen oli ensimmäinen esimerkki poikkeuksellisesta kiekollisesta lahjakkuudesta. Leijonissa on alettu karsia tasapäistetystä työmoraalista kautta linjan, ja ymmärtää erityisosaamisen merkitys. Tästä loistavana esimerkkinä Patrik Laineen valinta World Cup-joukkueeseen, vaikkaa kokeneempiakin vaihtoehtoja oli tarjolla.

NHL:n puolella Laineen alkukausi on herättänyt voimakasta keskustelua. Odotukset ladattiin aivan tappiin: maalipörssin voitto, valinta sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi ja niin edelleen. Kun tasaisesta maalitahdista huolimatta hattutemput ovat loistaneet poissaolollaan, jopa sana "floppi" on noussut mukaan keskusteluun.

Esimerkiksi Jatkoajan päätoimittaja Antti Pärnänen kutsui kolumnipalstallaan NHL:n suomalaispelaajien syksyä kokonaisuutena flopiksi. Suoranaisesti Lainetta hän ei toki flopiksi suominut.

Toinen esimerkki löytyy KHL:n puolelta, missä Eeli Tolvanen hämmentää yhä uudestaan ja uudestaan. Käännös kaarelle, laaki liikkeelle ja kädet kattoon. 25 pistettä 27 otteluun on käsittämätön suoritus nuorukaiselle, jonka piti taistella paikasta Jokerien mukana. 

"Eipä ole edes pistettä per peli", muutamat ovat tokaisseet yllättyneinä.

Siis mitä? Suomalaisessa kiekkoilussa ei enää tyydytäkään vain parhaansa yrittämiseen, vaan itsensä ylittämiseen ja maailman huippuyksilöksi nousemiseen? Aivan mahtavaa!

Evoluution myötä suomalaisen kiekkoilijan rinta on alkanut röyhistyä. Terve itsepäisyys, jota laineet ja tolvaset parhaillaan esittävät on erittäin tervetullutta. Juuri nämä röyhistelijät voivat töniä muita alas korkeimmalta pallilta.

Suomi-Ruotsi-naljailun suurin siemen on ollut kateellisuus ruotsalaisten käsittämättömästä voittamisen kulttuurista. Käsillä oleva kulttuurin muutos estää tältä siemeneltä komeimmat ja karuimmat kukintonsa.

Suomalaisten esikuvina ei olekaan enää nöyrät duunarit, vaan armottomat maalintekijät ja taiturimaiset pelintekijät. Tämä tuo juuri sen kaivatun muutoksen, jolla Suomea ei enää tulla tuntemaan ikuisena häviäjänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös