Mielipide

Erityinen numero 36

LIIGA / Kolumni
Marko Tuulolan pitkä ura sai ansaitsemansa kunnianosoituksen. Pelinumeron jäädytys tapahtui erityisellä tavalla.

Marko Tuulolan pelinumero 36 nousi Rinkelinmäen jäähallin kattoon. Kunnianosoitus oli täysin ansaittu − pelasihan Tuulola hämeenlinnalaisittain poikkeuksellisen uran. Vaikka puolustajan uralle mahtui useita kausia Lukossa ja Jokereissa sekä pätkiä Ruotsissa ja Sveitsissä, puhuvat Tuulolan tilastot HPK:n paidassa puolestaan.

Eniten otteluita, eniten syöttöpisteitä ja eniten tehopisteitä: 617 ottelua, 49+206=255.

Vaikka arvokisaesiintymisiä Tuulolalle kertyi ainoastaan vuoden 2002 MM-kisoista, mahtui uralle useita huippuhetkiä. Kenties se ikimuistoisin vieläpä mittavan uran viimeisellä kaudella.

Puolustaja pelasi vanhemman poikansa, Jonin, pakkiparina ottelussa Lukkoa vastaan. Poika ei ottelussa liiemmin tainnut jännittää, sillä Lukon verkkoon upposi myös uran avausmaali näyttävällä yksilösuorituksella. Edes parhaimmat käsikirjoittajatkaan eivät olisi voineet sitä miettiä paremmin.

Oli itsestäänselvää, että Marko Tuulolan pelinumero jäädytettäisiin uran jälkeen. Itse juhlallisuuksissa harva pystyy pistämään paremmaksi.

Vierasjoukkue KalPasta onnittelut toimitti kapteeni Mikko Jokela, HPK:n ainoan mestaruuden voittaneen joukkueen kapteeni. Ämyreistä saatiin kuunnella Tuulolan nuoremman pojan, Eetun, pitämä puhe.

Mikään ei voi kuitenkaan laittaa paremmaksi siitä, että pelaajan omat pojat nostavat isänsä pelinumeron kotihallinsa kattoon ja ovat itse ottelussa avauskentällisessä, vieläpä täysin omalla toiminnallaan sen ansaiten.

Erityisiä nuo Tuulolat.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös