Mielipide

Erään kiekkoilijan kuvaus

LIIGA / Kolumni
Jatkoajan pelaajakortit ilmestyvät viikon päästä, mutta jo sitä ennen luvassa on yhden pelaajan kuvaus. Tarina on hieman poikkeava, mutta erittäin kuvaava - joskin täysin subjektiivinen näkemys.

Tähti. Tuikkii taivaalla kirkkaana, valovoimaisempana kuin mikään muu. Se, johon nostamme katseemme illan pimeänä hetkenä, ja toivomme unelmiemme toteutumista. Ohjaa kulkijoita eteenpäin näyttämällä tietä.

Vahva. Voimakas hahmo, jykevä puu ikihonkien metsässä. Kantaa harteillaan tuhannen miehen painon. Vääntää tieltään esteen kuin esteen. Entisaikojen suomenhevonen, joka routaisella pellolla vetää perässään kivirekeä.

Hellä. Äidin kosketus lapsensa kasvoilla. Kevyt, mutta silti niin painokas. Sivelee kauniita värejä kankaalle herkällä pensselillään. Pitää otteessaan kuin kukkaa kämmenellään, yksikään terälehti ei ole vaarassa taittua.

Urhea. Keskiaikainen sotakenraali, joka johtaa joukkojaan haarniskoidun hevosen selästä ratsastaen ensimmäisenä taisteluun. Ei pelkää mitään eikä ketään. Johtaja, jota muut seuraavat kyselemättä ja kyseenalaistamatta. Puolustaa omiaan ja omiensa kunniaa kaikella tarmollaan.

Taitava. Osaava artisti, jonka työkalupakista löytyy taitoa joka lähtöön. Kikka jos toinenkin löytyy ja tiukan paikan tullen kaivetaan hihasta jotain aivan uutta. Pystyy siihen mihin kukaan muu ei kykene, suuri mestari.

Kaunis. Missikisojen ylivoimainen yleisön suosikki. Ei nätti, ei söpö - kaunis. Ei mitään siltä väliltä, kaikki tai ei mitään. Auringonlasku rannalla kesän viimeisenä päivänä. Häikäisevä ilmestys, joka omalla olemuksellaan muuttaa kenet tahansa pelkäksi seinäruusuksi.

Jännittävä. Kauhuelokuvan kohtaus, jossa kulman takana väijyy tappaja puukon kanssa. Pitää yleisön varpaillaan joka tilanteessa. Yllätys, jota kukaan ei osannut odottaa. Se, joka saa kaikki huokailemaan aah, ooh. Kokoillan thrilleri pelkästään yksin.

Pehmeä. Kuin kosketus nuoren naisen iholla. Patja, jonka alta herkinkään prinsessa ei pientä hernettäkään tuntisi. Tukee, mutta ei anna periksi. Joustaa, antaa tilaa. Kevyt usva öisen pellon yllä, joka saa kaiken vaikuttamaan yhteenkuuluvalta.

Sytyttävä. Räjähdysherkkä kemikaali, joka kaasuntuessaan leimahtaa tulipalloksi pienimmästäkin kipinästä. Tempaisee palaessaan kirkkaalla liekillä kaikki muutkin tanssimaan tuota villiä tanssia. Kukaan ei jää kylmäksi, ei vaikka pistäisi päänsä pakastimeen.

Isä. Kaikkien ihailema, kaikkien kunniottama. Kokenut hahmo, johon muut tukeutuvat. Antaa muille voimaa, rakkautta. Se, jollaiseksi jokainen haluaa kasvaa isona. Tiukka ja silti reilu perheenpää, jota kaikki tottelevat.

Pelottava. Mörkö pahimmasta painajaisestasi. Se sänkyn alla hiipivä hurja peikko, jonka suuntaan ei uskalla edes katsoa. Pelko on mielen tila, ja nyt se saa kaikki valtaansa. Murskaa isoja miehiä kyynelehteviksi pieniksi pojiksi voimallaan.

Vladimir Vujtek.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös