Mielipide

Epävireisen Tolvasen valinta ei olisi pitänyt olla itsestäänselvyys

MAAJOUKKUE, KHL / Kolumni
Eeli Tolvanen on mukana Leijonien olympiajoukkueessa Etelä-Koreassa. Alkukaudesta kohuttu maalipyssy on kuitenkin hiljentynyt lähes täysin viime aikoina. Miten Tolvasen valinta saattoi silti olla itsestäänselvyys?

Harva tuskin suuremmin yllättyi nähdessään nuoren Eeli Tolvasen nimen tänä talvisena maanantaina julkaistussa Suomen miesten olympiajoukkueessa.

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki meni kuitenkin astetta pidemmälle ja totesi, että niin Tolvasen kuin Miro Heiskasen valinnat olivat itsestäänselvyyksiä. Tätä nuorukaisten valitsemisen ei tosiaankaan olisi pitänyt olla.

Jos mietitään Tolvasta juuri tässä ja nyt, niin tason ei pitäisi riittää Suomen olympiaryhmään. Puhumattakaan siitä, että hän olisi Marjamäen papereissa itsestäänselvä valinta.

Monet muistavat Tolvasen alkukauden huumasta. Maaleja tuli ovista ja ikkunoista. Helsingin EHT:lla mies teki näyttävän sisääntulon Leijoniin ja vain taivas vaikutti olevan rajana.

Sen jälkeen on kuitenkin ollut hiljaisempaa. Jokeripaidassa Tolvanen on osunut maalipuiden väliin viimeksi 24. päivä marraskuuta. Toki välissä oli lähes kuukauden tauko Jokereista ja KHL:stä, kun Tolvanen oli nuorten MM-kisoissa. Ei maaleja sielläkään syntynyt kuin yksi.

Ja maalit ovat Tolvasen tapaiselle maalintekijälle se tärkein arviointikriteeri.

Lienee siis selvää, että Tolvasen taso on pudonnut syyskauden messiaanisuudesta tavallisten kuolevaisten joukkoon. KHL-kausi on pitkä ja raskas eikä Tolvanen ole saanut elokuun jälkeen yhtäkään taukoa peleistä. Viimeisimmässä Jokereiden pelissä Tolvanen löysi itsensä jopa 13. hyökkääjän roolista.

Päävalmentaja Marjamäki on laittanut paljon toivon varaan olettamuksella, että Tolvanen kyllä löytää alkukauden tasonsa ennen kisoja. Itse olen tämän suhteen epäileväinen. Kun nuoren pelaajan puhti loppuu, niin korjausliikettä harvoin pystyy tekemään ilman kunnollista taukoa.

Pahimmillaan liian suuri pelimäärä vie Tolvasen viimeisetkin mehut olympialaisten jälkeistä loppukautta ajatellen.

Leijonien kannalta kyseessä on kuitenkin harkittu riski. Tolvasen maalintekopotentiaali on suunnattoman suuri Euroopassa pelaavista suomalaisista. Ja toisaalta, vaikka Tolvanen epäonnistuisi kisoissa täysin, ei Leijonien turnaus siihen kaadu.

Olympialaisiin tulisi valita paras saatavilla oleva ryhmä. Paremmuus taas tulisi mitata juuri sen hetkisillä näytöillä, kuten maajoukkueessa tehtiinkin muun muassa Jonas Enlundin kohdalla. Tolvasen kohdalla valinta on kuitenkin tehty ennen marraskuun loppua tehtyjen näyttöjen perusteella.

Siksi valinta ei missään nimessä olisi pitänyt olla itsestäänselvyys. Tämä ei kuitenkaan tee Tolvasen valinnasta väärää. Hänellä on potentiaalia olla yksi kisojen parhaista hyökkääjistä ja olisi ollut tyhmää jättää tällainen kortti katsomatta.

Työnantajalleen uskollisena Tolvanen tulee olemaan Suomen ryhmän todellinen jokeri.

» Lähetä palautetta toimitukselle