Mielipide

Ensi kauden NHL-uutisia

NHL / Kolumni
Tapahtui niin, että ennustajamummo tunkeutui allekirjoittaneen lukaaliin. Ei-toivottu vieras maksoi ylläpitonsa povaamalla. Osakemarkkinoilla onnistuin menettämään rahani, joten mummo osti sittemmin residenssin itselleen. Eukko kuitenkin ehti povata mitä NHL:ssä tapahtuu ensi kaudella. Sen saavat tietää nyt myös Jatkoajan lukijat.

Atlanta Thrashersin seurajohto kertoo joukkueen olevan vakaalla pohjalla, löytyyhän kaupungista kaksi isoa tukijaa, Coca Cola Company ja mediaguru Ted Turner. Tiedustaeltaessa asiasta Coca Colan johdolta vastaukseksi saadaan; "Thrashers? Oh, yes, ne kiusalliset pikkulinnut. Vähän verkkoja ja muutama maalattu kivi, niillä niistä päästään..." Ted Turner ilmoittaa ylpeänä pitävänsä seurasta huolta yhtä kovasti kuin NBA-liigan Hawkseista.

Washingtonin uusi valmentaja Bruce Cassidy saa sydänkohtauksen kun kuulee joukkueessaan olevan niitä iljettäviä eurooppalaisia. Cassidy matkustaa tuohtuneena tapaamaan omistaja Ted Leonsista, mutta saa tältä vain jäätävän katseen. Kotimatkalla Cassidy tajuaa, ettei Leonsis ole alabamalainen nimi. Laitahyökkääjä Petr Bondra saa all stars-äänestyksessä kaksi ääntä. Hän on lievästi pettynyt, sillä "82 maalin kausia on sentään nykyisin hyvin harvassa."

NY Islandersin omistajista yksinkertaisempi Sanjay Kumar ihmettelee vieläkin, miksei sumopainija voisi olla hyvä maalivahti. Asia selviää, kun Kumar löytyy Long Islandilta tyhjästä tehdashallista katsomassa suomalaisemigranttien sählyturnausta. Charles Wang kertoo hienovaraisesti lajin olevan väärä. Kumar keskittyy keväällä krikettiin. Alexei Jashinin mukaan Islanders on rikkonut sentterin kanssa tehtyä suullista sopimusta, joka takaisi ison palkankorotuksen. Toimitusjohtaja Mike Milbury myöntää, että keskustelut Jashinin kanssa ovat yhtä väärinymmärrystä.

Bobby Clarke jatkaa linjaansa päästämällä julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan "myös Stalinilla oli hyviä ideoita." Tyrmistyneet Philly-fanit lisäävät, että Clarkelta niitä hyviä ideoita taitaa olla turha odottaa. Clarke hankkii puolustukseen lisää kokoa. Samalla joukkueen vaihtopenkkiä joudutaan suurentamaan. Clarke tiedustelee NHL:n johdolta, voiko hän määrätä loukkaantuneet pelaajat työskentelemään seuran hyväksi muulla tavoin. Idea Niken sponsoroimasta orjatyöpajasta kuitenkin hylätään.

Chicagossa presidentti Bob Pulford pähkäilee, että jos yksi Sutter on niiiin paljon parempi kuin Alpo Suhonen, niin mihin pystyykään kuusi Sutteria. Veljekset valmentavat Blackhawksit seuran historian surkeimpaan syksyyn. Jouluna koko veljessarja eroaa "sovittamattomien erimielisyyksien vallitessa." Koska Alpo Suhoselle tehtiin aikoinaan kahden kauden sopimus, mies palaa töihin. Kaupungin kyproslaiset ravintolat ja viinitukkurit kertovat muutaman kuukauden kuluttua positiivisesta käyrästä tuotteidensa kysynnässä.

Dallas Starsin uusi ykkösvahti Marty Turco saa flunssaansa vahingossa Ed Belfourin jälkeensä jättämiä lääkkeitä, ja tarjoaa myöhemmin yöllä häntä rauhoittamaan tulleille poliiseille kahden miljardin dollarin lahjusta. Omistaja Tom Hicks päättää maksaa summan. Turcon onneksi takaisinmaksuehdot ovat väljät.

Rikkonaisen alkukauden jälkeen NY Rangers vahvistaa puolustustaan hankkimalla Sergei Bautinin ja Tom Kurversin. Sanoo Glen Sather: "Bautin tuo joukkueeseen tarvittavaa kovuutta ja Tom Kurvers haastaa Brian Leetchin ylivoimassa." Tomas Kloucek saa potkut. Rangers voittaa Stanley Cupin. Sather saa patsaan Harlemiin.

Edmontonista kantautuu lennättimellä syksyllä NHL:n Toronton toimistoon kummia uutisia: lähes jokaisen Oilers-maalin on tehnyt Rita Hemsky. NHL.comin tiedotteessa kerrotaan ms. Rita Hemskyn olevan NHL:n ensimmäinen naispelaaja. Janne Niinimaa järjestää tulokasillanvieton. Mikko Luoma onnistuu ampumaan villihanhen.

Detroitin uusi valmentaja on Kapteeni Video Roger Neilson. Red Wingsien palavereissa katsotaankin paljon videoita. Steve Yzerman ilmoittaa Scotty Bowmanin olevan coolimpi jätkä, sillä Scotty käytti DVD:tä. Igor Larionovia vaivaa luiden kolotus. Niinpä hänet kaupataan talveksi Floridan lämpöön, tällä kertaa Tampaan. Keväällä Tampa vaihtaa Larionovin takaisin Detroitiin askista mynthoneita.

Montrealin omistaja George Gillett kutsuu Haamujengin hätiin, ja pian Forumin kummitukset ovatkin siirretyt uudempaan miljööseen. Valitettavasti Chicagon ennestään hermoheikko maalivahti Jocelyn Thibault romahtaa henkisesti kesken erään Montreal-pelin nähdessään virvatulia, jolloin Canadiens joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Chicagolle kelpaa Jose Theodore- Jocelyn Thibault-kauppa.

Gary Bettman tuo ilmi, että neuvottelut uudesta TV-sopimuksesta sujuvat positiivisessa hengessä, hallit ovat täynnä ja Anaheimissa pelataan jääkiekkoa. Ottawa Senators ilmoittaa seuran muuttoaikeista. Vancouver Canucks kertoo tehneensä tappiota. Albertan provinssi esittää uusia tapoja tukea paikallisia joukkueita. Paavi paljastaa tunnustavansa katolista uskoa.

John Lennon konsertoi Arrowhead Pondissa, Anaheimissa. Se on ainoa ilta kauden aikana, kun halli on lähes täynnä.

Pittsburghin kuntovalmentajaksi palkataan Ville Nieminen. Joulukuussa Penguins voittaa sumopainin joukkue-MM-kultaa Jokohamassa. Niemisen seuraava työnantaja on myöhemmin mäkihyppääjä Sven Hannawald. Janne Laukkanen loukkaantuu harjoitusleirillä, kauden avauksessa, NHL:n tähdistö-ottelussa ja Stanley Cupin välierissä. Mario Lemieux sairastuu lievään skitsofreniaan odotellessaan omistajien ja pelaajien välistä työsopimusriitaa.

Toronto Maple Leafsin kansliasta kerrotaan, että Air Canada Centerin vessojen siivouksesta vastaa tulevalla kaudella Pat Quinn. Quinn ilmoittaa, että tämä ei haittaa hänen työtään organisaation päävalmentajana ja toimitusjohtajana. Torontossa päätetään järjestää paraati jokaisen voitetun ottelun jälkeen. Ottawa vastaa tähän päättämällä haukkua joukkueensa lyttyyn jokaisen hävityn ottelun jälkeen. WHO:n raportin mukaan Toronto on länsimaiden onnellisin kaupunki. Ottawa ei sijoitu.

New Jersey Devils hankkii rahaa uusiin vahvistuksiin viemällä joukkueen pukukopista tyhjiä pulloja kauppaan. Edustuskulutkin on korvattava: Halloweenina pienimmät pelaajat, Scott Gomez ja Brian Gionta, kiertävät ovelta ovelle hokemalla "karkkia, kepposta tai kahisevaa." Manageri Lou Lamoriello tutkii myös mahdollisuutta lähettää kaksikko Suomeen virpomaan. Ja managerin palkanhan maksaa megafuusiorypäs YankeeNets.

San Jose Sharksin kaikki kotipelit pelataan iltapäivisin, jotta joukkueen kiihkeällä fanijoukolla olisi enemmän aikaa pölistä linjoilla pelien jälkeen ennekuin iskä ja äiskä laittavat naperot nukkumaan, jotta nämä ehtisivät aamulla Stanfordin yliopiston IT-luennoille. Siis pitämään niitä luentoja. Sharks häviää kaikki kotipelinsä.

Keith Tkachuk voittaa King Clancy -palkinnon jääkiekon ulkopuolella tehdystä työstä. Entiset voittajat palauttavat palkinnon. Uusi palkintokategoria on median äänestämä Chicken Parm Trophy, joka menee parhaalle haastateltavalle. Ensimmäinen voittaja on Jere Karalahti, Nashville Predators.

Ja lopuksi se kaikkein hilpein ennustus: alle 30 maalin ennätyksellä ja keskinkertaisella syöttötaidolla varustettu eurooppalainen pelaaja onnistuu hankkimaan viiden vuoden ja 45 miljoonan dollarin sopimuksen. Kaikkea se mummo keksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle