TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00
Mielipide

Ei ole ketään kelle huutaa

LIIGA / Kolumni
Jääkiekkopuolustaja, jolla on 198 senttiä pituutta ja 112 kiloa painoa, ei herätä välttämättä vielä minkäänlaisia tuntemuksia. Entäpä jos pelipaidan selkämyksessä lukee Levokari?

Isokokoiset pelaajat erottuvat jääkiekkokaukalossa yleensä helposti. Ketteryys korvataan usein voimakkuudella. Isojen pelaajien voiman käytöllä on riskinsä, koska rikkeet huomataan tuomareiden toimesta helpommin. Nämä pelaajat selvästi kärsivät suuresta koostaan näissä tilanteissa.

SaiPassa yksi pelaaja tuntuu keräävän peli toisensa jälkeen kyseenalaista kunniaa. Kolossimaisen Pauli Levokarin tekemiset kaukalossa ovat kiinnostaneet tiettyä väestöä yleisön puolella ties kuinka kauan. Levokari onkin joutunut melkoiseksi silmätikuksi tuomareiden lisäksi myös katsojien keskuudessa.

Luvian suuren miehen kehitys Saimaan rannalla on ollut itselleni mieluisaa katsottavaa. Näyttäisi, että vasta Lappeenrannassa ”Pauke” on noussut sille tasolle, mitä NHL-varatulta puolustajalta aikoinaan odotettiin. Kiekollista varmuutta on tullut rutkasti lisää, kun vastuuta on annettu enemmän. Suurimpia jääaikoja SaiPassa pelaavan Levokarin rauhallisuus ja kasvanut varmuus on luonut tiettyä turvaa ja selkärankaa keltapaitojen puolustukseen. Rooli on selkeästi muuttunut ja korostunut viime kausien aikana.

Silti moni ei tunnu vieläkään ymmärtävän miehen merkitystä SaiPalle. Kisapuistossa seurattujen otteluiden perusteella joka katsomolohkossa näyttäisi aina olevan ihmisiä, jotka odottavat sitä hetkeä kun ”Pauke” koskee kiekkoon. Silloin on pienen tai vähän suuremmankin huudon paikka. Tietyllä tavalla voisi kuvitella tällaista mairittelevaksi, mutta huutojen sävy ja sitä kautta kentälle kulkeva viesti kertovat jotain aivan muuta. Luottoa ei tunnu yksinkertaisesti olevan. Levokarin maine vain on sellainen.

Ja kun sattuu se pienikin virhe, pitää siitä heti kuitata. Suurempi moka kumoaa kaikki hyvät suoritukset ja monelle Levokari on siinä vaiheessa jälleen se hidas, kankea ja epävarma pakki, jolla ei tee mitään. On se jännä juttu.

SaiPa pelasi läpi syyskauden pitkään pahasti vajaalla miehityksellä, mutta silti voittoja ja pisteitä kertyi. Ennen kauden alkua heikoksi osa-alueeksi arvioitu puolustus toimikin hyvin. Kun hyökkäys ja maalivahtipeli olivat jo uomissaan, otti SaiPa syksyn aikana suuriakin päänahkoja.

Levokarin loukkaantumisen jälkeen SaiPan alakerran pakka silminnähden sekosi. Pelaajien väsymyksellä toki oli oma osansa, mutta tärkeän runkopakin puuttuminen heikensi oleellisesti iskukykyä. Aivan kuin palapelistä olisi hävinnyt juuri se palanen, jolla kokonaiskuva saadaan näkyviin. Jostain syystä SaiPa hävisikin joka ottelun Pauken loukkaantumisen jälkeen.

Kuin pisteenä I:n päällä, Levokarin loukkaantuminen ja kaukalosta poistuminen tapahtuivat myös asiaankuuluvalla tavalla. Epäonnistunut kontakti Porissa rikkoi polven, ja mies talutettiin kaukalosta Pauli-huutojen saattelemana.

Heikkoja iltoja sattuu jokaiselle pelaajalle, mutta Levokarin kohdalla niitä ei tunnuta hyväksyvän. Yksikin heikko kosketus kiekkoon tai epäonnistunut purku saavat välittömät erityishuomiot. Jos kentälle ei huudeta suoraan, supistaan vierustoverille kuinka se mokasi taas. Mielenkiintoista sinänsä – ei kukaan muu saa moista huomiota.

Oli miten oli, Levokari nähdään tositoimissa vasta maaliskuun tienoilla, jos välttämättä silloinkaan. Siihen saakka lehtereillä on hiljaista, kun ei ole ketään kelle huutaa.



Kirjoittaja on Jatkoajan SaiPa-vastaava, joka kyllästyy kerta toisensa jälkeen SaiPan runkopuolustajan virheiden kyttäämiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle