Mielipide

Dejavu Forssassa

MESTIS / Kolumni
Forssan Palloseura nappasi syystä tai toisesta kolmannen maalivahdin riveihinsä, kun Ilveksen A-junioreista Jaakko Huhti liittyy FPS-miehistöön kahden ottelun ajaksi. Forssalaismiehistöön palaavat Ville Hämäläinen sekä Janne Juppo, jotka pelaavat seurassa peräti joulutaukoon asti mikäli emäseuroissa ei loukkaantumiskriisejä ilmene. Tuntuvaa vahvistusta Forssaan on myös tulossa ensi viikolla, kun Rauman Lukosta nuori Jaakko Hagelberg liittyy määrittelemättömäksi ajaksi FPS-paitaan.

FPS:n maalilla torjunut Juha Taponen on pystynyt pitämään joukkuetta koko alkukauden suurin piirtein kartalla, ja nyt ollaan aloittamassa samanlaista maalivahtirumbaa, joka nähtiin viime kaudella. Ei näin. Taponen on täyttänyt ruutunsa paremmin kuin hyvin ja viimeinen asia mitä FPS tällä hetkellä kaipaa, on yhden ylimääräisen miehen kärrääminen maalille ja Taposen loistavan pelituntuman kadottaminen. Sama virhe tehtiin Pasi Keinäsen kohdalla viime vuonna, mutta mitään ei ole ilmeisesti opittu?

Viime kaudellahan Reykjavikin ihme Lou Mastromarino hankittiin FPS-maalille jakamaan vastuun Keinäsen kanssa, mutta jenkkivahdin esitykset tuntuivat ajoittain olevan F-junnun tasolla. Kun Mastromarinoa peluutettiin, Keinäsen hyvä vire katosi ja saman tien voitiin unohtaa varma maalivahtipeli. Lopulta mentiin hämmästyttävän pitkälle, mutta KooKoo oli liian kova pala viidennessä kohtaamisessa, kun ykkössentteri Ville Kiiskinen seurasi ottelua katsomosta jalkavamman takia.

Mitä tehdä Keinäselle? Tänäiseen Sport-otteluun mies ei mahdu edes kokoonpanoon Huhdin tultua, joten taitaa alkaa kellot soida alkukauden ykkösvahdille. Toisaalta Keinäsen otteetkin ovat olleet maalille päästyään sitä luokkaa, että tämän hetken itseluottamus ei taida riittää juuri muuhun kuin luukun aukomiseen. Toivottavasti Keinästä kiinnostaa tällä hetkellä edes sen verran, että jaksaa tulla peliä katsomaan.

Ei pelkkää miinusta, vaan vaihteeksi plussaakin

Puolustukseen palannut Janne Juppo tuo varmuutta forssalaispuolustukseen ja on varmasti mies paikallaan. Henkilökohtainen suosikkini Vesa Lehtinen voisi vaikka hetken koittaa miltä puupenkki tuntuu 60 minuuttia tehokasta peliaikaa takapuolen alla ja antaa Vähämäelle, Jupolle sekä Hirvoselle peliaikaa normaalia enemmän.

Hyökkäyksen melko yllättävää maalinteko-ongelmaa paikkaamaan FPS on hankkinut Jaakko Hagelbergin, joka tosin ei ole huimilla maalimäärillä loistanut. Vääntömomenttia joukkueesta löytyy vaikka muille jakaa, mutta jääkiekko-nimisessä pelissä maaleilla on yllättävän suuri merkitys. Ville Hämäläisen paluu on varsin tervetullutta, sillä senttereitä ei näillä leveyksillä ole hiljattain havaittu.

Maalinteon lisäksi hyökkäyksessä huolettaa yksi potentiaalinen maalintekijä, Andrei Makrov, joka ei ole tuntunut vielä sisäistäneen sitä, että hänellä olisi enemmän käyttöä kaukalossa kuin suihkussa ensimmäisen erän puolenvälin koittaessa. FPS:lle elintärkeää olisi saada pidettyä Makrov kurissa, sillä käsite hyperaktiivisuus saa toisinaan uusia ulottuvuuksia kun seuraa Makrovin huseeraamista. Kun Makrov saa hermonsa kuriin, alkaa myös kaappeja syntymään eri tahtiin.

Yhtenä huolen aiheena voidaan pitää myös Jaakkojen määrää, sillä joukkueessa pelaa tällä hetkellä kolme eri Jaakkoa. Mitähän siitäkin tulee, kun koutsi Pekka Laksola huutaa, "Jaakko tuu vaihtoon!" tarkoittaen Kalliota, mutta sitten lopputulemana onkin, että maali on tyhjänä kun maalivahti-Jaakko löytää itsensä vaihtoaitiosta? Jotenkin on vain sellainen tunne, että tästä ei hyvää seuraa...

» Lähetä palautetta toimitukselle