Niin, helppohan se on sanoa. Milläpä liigaseuralla ei olisi tavoitteena mestaruus? Varmasti ainakin viime kauden hallitsevat mestarit Elitserienin Färjestad BK ja SM-liigan HIFK pitivät sitä tavoitteena.
Mutta vain yksi voi voittaa mestaruuden.
Brynäsin ja Skellefteån viimeisessä kohtaamisessa, kuudennessa finaalipelissä, ei olut sekuntiakaan epäilystä, etteikö olisi BIF:n vuoro voittaa se suurin palkinto.
Vaikka peli vaikutti paikoin jännittävältä, niin oikeastaan ei kuitenkaan. Jakob Silfverbergin huikean maalin lisäksi eniten ihastutti Läkerol Arenan mahtava meininki. Kolmentoista vuoden odotus palkittiin ja yleisö juhli täysin rinnoin seuran kolmattatoista mestaruutta.
Intohimoisen lätkäfanin silmäkulma kostui, vaikka joukkueeseen ei ole minkäänlaista tunnekosketusta.
Joukkue, joka ensi kaudella voittaa mestaruuden on se, joka nyt tekee Brynäsin tavoin päätöksen, että ensi kauden mestaruus on meidän. Moni toki tekeekin niin, mutta se joka myös muistaa, että päätös juhlia mestaruutta on tehtävä eläväksi joka päivä ja joka hetki, on se joka mestaruuden lopulta vie.
Suomessa ei ole totuttu istuttamaan voittamista prosessiin. Meillä sanotaan mielellään, että matka on tärkein ja vain prosessilla on merkitystä.
On tietysti selvää, että prosessi on tärkein. Ilman kunnon valmistautumista ja sitkeää harjoittelua ei mitään tuloksia saada aikaan. Mutta miten käy, jos prosessista puuttuu valmistautuminen voittamaan; voittamisen harjoittelu ja voittamisen istuttaminen siihen mentaaliseen automaatioon, jonka on toimittava silloin kun pelejä pitäisi voittaa puhumattakaan tulos tai ulos otteluista?
Monet menestyneet valmentajat, kuten John Wooden tai vaikkapa kotoinen mestaruusvalmentajamme Petteri Nykky sanovat, että voittaminen ei ole tärkeää. Mutta heille voittaminen on ollut tärkeää ja he ovat opetelleet voittamaan ja sitten voineet päästää siitä irti. Muiden on vielä opeteltava, miten voitetaan. Vasta sitten on aika rakennella omia filosofioita pelin suuresta ajatuksesta.
Pelin suuri ajatus? Kukapa siitä puhuisi? Puhutaan kiekkokontrollista, puolustuksen kautta etenemisestä tai aktiivisesta karvauspelistä. Esitetään kaikenlaista suunnitelmien ja tekojen tasoilla. Mutta suuri ajatus on se, jonka sisällä voidaan liikkua niin, että voittaminen voi tapahtua muuttuvissa tilanteissa. Suuri ajatus on se, joka antaa oikeutuksen ja sysäyksen voittaa itsensä, silloin kun epäilykset vaanivat hiusmarron alla ja auttaa hakeutumaan kohti voittoa, vaikka koko maailma näyttäisi kääntyneen vastaan.
Matkallaolo tai oppimisprosessi ei ole se paras vaihtoehto jääkiekon suureksi ajatukseksi. Välilä on käytävä valloittamassa kohde. Niin se vain on. Jos tätä ei oivalla, niin minkään valtakunnan meriitit eivät voi tuoda mestaruutta.
Voittamisen suuri salaisuus ja samalla paradoksi on, että sitä ei voi tehdä. Sen täytyy antaa tapahtua. Siksi on niin tärkeää valmistautua voittamaan, että se voi tapahtua silloin, kun ollaan kohteessa ja prosessi ja oppiminen ovat pidossa, jotta kaikki energia suuntautuisi hyvään ja voittavaan peliin.
Motto, jota opetan kaikille, jotka haluavat kuunnella on: ”valmistaudu voittamaan aina, mutta opettele käsittelemään pettymyksesi.” Aivan liian usein valmistaudutaan pettymykseen, jotta vältyttäisiin raskailta tunnekokemuksilta ja häpeältä. Valitettavasti pettymykseen valmistautuminen tuottaa useimmiten pettymyksen, eikä tunnekolhuilta välty silloinkaan.
Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että voittaminen on hyvän fiiliksen oppiaine. Joukkue, joka ottaa voittamisen osaksi valmennustaan, saa voiton riemun lisäksi kuin kaupan päälle hyvää mieltä ja intoa arkiseen aherrukseen.
