Mielipide

Cristina Andersson: ”Fanit ovat voittavan joukkueen solar plexus”

MAAJOUKKUE / Kolumni
Fanit muodostavat urheilutapahtumassa ison osan tunnelmasta. Olisiko aika antaa faneille kunnioitusta, joka heille kuuluu?

Moderni maailma järjestäytyy liikkeisiin eli movementteihin.

Perinteisesti on ollut tapana, että ihmiset, joilla sydän palaa samalle asialle, kokoontuvat ravintoloiden kabineteissa yhdistystensä kokouksiin. Nyt he levittäytyvät näkyvästi kaduille, aukioille, baareihin ja tilaisuuksiin.

Näissä liikkeissä on valtava voima ja ne voivat vaikuttaa aivan uudella tavalla asioiden kulkuun ja jopa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Hyvänä esimerkkinä Suomessa ja maailmallakin noussut start-up ilmiö. Nuoret yrittäjät eivät suostu innovoimaan yksin autotallissa, vaan haluavat näkyä, oppia ja menestyä yhdessä ja yhteisöllisesti.

Urheilu on aina saanut liikkeitä aikaan. Liikkeitä kutsutaan faneiksi. Vaikka urheilun päättäjien ja monien toimittajien on vaikea sitä myöntää, on nimenomaan fanitoiminta yksi urheilun suuria kantavia voimia.

Fanittaminen on harrastus siinä missä kuorolaulu tai pipolätkäkin. Fanit kokoontuvat yhteen otteluiden ulkopuolella suunnittelemaan vierasmatkoja, rakentamaan katsomoperformansseja eli tifoja, opettelemaan lauluja ja muuten vain viettämään aikaa yhdessä. He ovat myös somekeskustelun pioneereja.

Fanittamiseen ollaan Suomen urheiluskenessä vasta totuttelemassa. Parin viime vuoden aikana on oivallettu mitä positiivista fanittaminen voi tuoda tullessaan. Jotkut seurat ovatkin tosissaan alkaneet panostaa yhteistyöhön faniryhmien kanssa. Eräät tosin mainostoimistovetoisesti, mikä ei ole välttämättä kovin hyvä lähtökohta nimenomaan fanitoiminnan kehittämiselle ja kasvattamiselle.

Olen itsekin ollut mukana urheilun fanitoiminnassa ja päässyt seuraamaan läheltä miten toiminta kehittyy. Olen nähnyt myös minkälaisia ongelmia matkan varrella syntyy. Upeinta on yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden tunne. Yli rajojen. Porukassa on ihmisiä eri kulttuuri-, koulutus-, ammatti-, ikä- ja muista taustoista. Yhteinen kannustaminen yhdistää ja kavereiksi tullaan penkkiurheilun ulkopuolellakin. On ollut todella hienoa saada olla mukana askartelemassa banderolleja ja hoilaamassa kannustuslauluja vierasmatkan bussissa.

Lehdistä saamme lukea lähes pelkästään fanittamisen ikävistä sivuilmiöistä. Milloin fanijoukkoon kuuluvat tai sen liepeillä liikkuvat henkilöt ovat tapelleet, sytyttäneet savupommeja tai tehneet ilkivaltaa. On tietysti hyvä, että esitetään huolestuneisuutta asioista, jotka ovat vahingollisia. Mutta kuitenkin tuntuu siltä, että uutisointi on siinä mielessä epäreilua, että fanittamiseen liittyvistä positiivista puolista, joita kuitenkin on vahingontekoa enemmän, ei kerrota juuri laisinkaan. Siis ei kerrota hyvästä meiningistä, yhdessä tekemisestä, lisäarvosta urheilulle ja seuroille. Eikä kerrota siitä, että fanittaminen saattaa olla ainoa paikka, jossa syrjäytymisvaarassa oleva ihminen voi olla mukana hauskassa seurassa.

Ikävyydet eivät välttämättä saa aina alkuaan faneista. Minulla on myös vierashallien järjestysmiehistä kokemusta. Vuosia sitten olin Hämeenlinnassa fanijoukon mukana katsomassa ottelua. Yläkatsomossa ollut henkilö hakkasi katsomon reunassa olevaa lautaa sen verran, että se irtosi ja putosi suoraan päähäni. Olin sen verran pökkelyksissä, etten heti tajunnut mitä tapahtui.

Tajusin kuitenkin, että paikalla ollut järjestysmies kiirehti keräämään laudanpätkän pois välittämättä minusta mitenkään. Ellei vieressäni olisi istunut lakimies ja elleivät poliisit olleet nähneet tapahtunutta, olisi asia jäänyt siihen. Heidän ansiostaan ensiapuihmiset saapuivat paikalle ja sain seuralta pienen korvauksen ja anteeksipyynnön järjestysmiehen puolesta. On äärimmäisen tärkeää, että järjestysmiehet ja muut toimitsijat ovat ammattimaisesti asiakkaiden ja turvallisuuden puolella olematta pelaavien joukkueiden puolella. Oikealla asenteella saavutetaan paljon hyvää.

Olisi aika antaa fanittamiselle se arvo ja asema mikä sille kuuluu ja minkä se ansaitsee. Keskustella aidosti fanien kanssa. Vaikkapa siitä, mikä on turvallista. Välillä näyttää siltä, että urheiluorganisaatioiden turvallisuudesta vastaavat henkilöt päättävät rajoituksista kysymättä lainkaan fanien mielipidettä. Ei sitten ihme, että syntyy kitkaa.

Suosittelen fanituskoulutusta järjestysmiehille ja muille toimitsijoille.

Yksi lempimottojani, kirjanikin johtava teema, on ”sitä saa mitä tilaa”. Suhtautumista fanitoimintaan kannattaa muuttaa siten, että se tukee iloista, näyttävää ja riemullisesti äänekästä fanittamista. Kun huomion suuntaa hyvään, niin sitä saa enemmän. Tästä positiivisesta kehityksestä on esimerkkejä jo Suomessakin.

SM-liigassa on joulutauko, mutta lätkä liikkuu ahkerasti maajoukkueella ja eurokiekkoturnauksessa. Onnea matkaan heille ja oikein hyvää joulua Jatkoajan lukijoille. Palataan tammikuussa asiaan!

PS. Solar Plexus, aurinkopunos, on yksi kehon tärkeimmistä hermokeskuksista.





» Lähetä palautetta toimitukselle