Mielipide

Canucks valmiina playoffs-juhliin

NHL / Kolumni
Vancouver Canucksilla on edessään mielenkiintoinen kausi. Koskaan aikaisemmin seuran historiassa se ei ole lähtenyt kauteen yhtenä Stanley Cupin ennakkosuosikeista. Ei edes vuonna 1993 tai vuonna 1981, jolloin Canucks eteni finaaliin. Nyt lähtee. Canucksin omat kannattajat odottavat jännittyneinä edessään olevaa talvea. Pelattaisiinko keväällä kalliovuorten kupeessa Stanley Cupin finaaleita? Olisiko nyt Vancouverin vuoro?

Canucks on rakentanut rauhassa joukkuettaan jo monta kautta. Seura on haalinut muiden joukkueiden ylijäämämiehiä ja kehittänyt rauhassa omia varauksiaan. Pikku hiljaa kärsivällinen ja pitkä työ alkaa tuottamaan tuloksia. Viime
kaudella syntyi seuran ennätys pisteissä ja samalla meni rikki monta muuta pienempää ennätystä. Joukkue eteni vakuuttavasti aina playoffien toiselle kierrokselle, jolloin Minnesota Wild yllätti Canucksin seitsemännessä ottelussa. Tämän kauden päätavoite ei voi olla muu kuin korjata viime kauden playoff moka. Silloin ollaan jo pitkällä. Silloin ollaan neljän joukossa. Toteutuuko tavoite?

Joukkue on uusinut kesällä kasvojaan nuoreksi joukkueeksi tyypillisesti vain vähän. Heti heinäkuun alussa se menetti tärkeän henkisen hyökkääjänsä Trent Klattin Los Angelesiin, sekä samoihin aikoihin nelosketjun tai ylijäämähyökkääjän Trevor Letowskin Columbukseen. Molemmat pelaajat olivat
vapaita agentteja. Samoihin aikoihin seura teki kiinnityksen vapaan agentin papereilla liikkuneeseen Brad Mayhin, joka pelasi joukkueessa jo viime kauden lopulla. Tämän jälkeen joukkue teki yli 10 oman agenttinsa kanssa sopimukset kuntoon.

Kakkosmaalivahtikuvio sai mielenkiintoisen alkunsa kun Peter Skudran kanssa ei tehty jatkosopimusta kesällä. Skudra matkusti Venäjälle ja joukkue oli pitkään ilman kakkosmaalivahtia, ellei sellaiseksi lasketa nuorta Alex Auldia, jolle paras paikka on vielä tällä hetkellä AHL.

Burke teki mielenkiintoisen hankinnan kuitenkin elokuun lopussa hankkimalla maalille Pittsburghin ykkösmaalivahdin
Johan "Moose" Hedbergin. Vaihdossa meni ensi kesän toisen kierroksen varaus. Tällä siirrolla on varmasti merkittävä vaikutus joukkueen kemiaan. Canucksin maalilla on nimittäin ensi kaudella kova ja uskoakseni terve kilpailu
pelipaikoista Hedbergin ja Cloutierin välillä.

Pian tämän Hedbergin siirron jälkeen Canucks ilmoitti hankkineensa kokeneen puolustajan Jiri Slegrin joukkueeseen. Tämä siirto tiesi puolestaan lopullisesti lähtöpasseja Murray Baronille, jonka palkkaa uhattiin muutenkin jo leikata reilusti. Baron lähti Vancouverista viiden arvokkaan vuoden jälkeen vähän huonoissa tunnelmissa. Hänen kohdallaan näitä viittä vuotta oltaisiin
voitu arvostaa enemmänkin.

Canucksin tiedettiin etsivän enää yhtä hyökkääjä. Tällainen löytyi vihdoin syyskuun puolella Ottawasta kun kokenut Magnus Arvedson saatiin joukkueeseen vapaana-agenttina. Koko joukkue oli kasassa. Menopuolella ovat Baron, Klatt,
Letowski ja Skudra. Tulopuolella May, Slegr, Hedberg ja Arvedson. Paperilla voidaan sanoa, että joukkue on helposti parempi kuin viime kaudella.

Tärkeässä maalivahtipelissä on suurin muutos, mutta myös Letowskin vaihtuminen Mayhin ja Klattin vaihtuminen Arvedsoniin ovat parannuksia. Ainoastaan Slegr on kysymysmerkki. Toisaalta Baron ei olisi enää ollut niin tärkeä pelaaja kuin on joskus ollut. Joukkue siis parantui paperilla ja kun muistetaan se hieno kehitys, mikä omilla nuorilla on parin viime kauden aikana ollut, voidaan odottaa parempaa kuin viime kaudella.

Crawfordiin luotetaan

Manageri Brian Burken viedessä suuren huomion joukkueen kehityksestä, valmentaja Crawford ei ole ehkä saanut sitä kunniaa, mikä hänelle kuuluisi. Vancouverissa jo viidettä kauttaan valmentava Crawford on erittäin hyvä nuorten
pelaajien kehittäjä ja kokeneempien kohdalla hän osaa peluuttaa oikeita pelaajia oikeilla hetkillä. Sattumaa tai ei, mutta nimenomaan Crawfordin valmentaja-ajanjaksona mm. Todd Bertuzzi, Ed Jovanovski, Brendan Morrison ja Markus Näslund ovat lyöneet itsensä liigan huipulle.

Vahvan luonteen vuoksi Crawfordin persoonasta löytyy seikkoja, joista kaikki eivät pidä. Crawfordilla on erittäin haastava tyyli kasvattaa pelaajiaan. Hänen väsymätön painostus saada pelaajiltaan paras mahdollinen irti ilta illan jälkeen on aiheuttanut välillä erimielisyyksiä joukkueen ja valmennuksen kesken.
Mutta tärkeintä on tässäkin tietysti itse tulos, eli Crawford on päässyt päämääräänsä ja joukkue on lisännyt pistepottiaan joka kaudella kun Crawford on ollut peräsimessä. Myös tämä mainittu yksittäisten pelaajien kohdalla tapahtunut kehitys on ollut nousujohteista.

Crawfordin apuvalmentajina toimivat Mike Johnston, Jack Mcllhargey, Barry Smith ja Iain Clarke. Johnston on näistä joukkueen taktiikkanero, jolla on suuri vaikutus joukkueen käyttämään pelisysteemiin. Mcllhargey on Vancouverin entinen
pelaaja, jonka vaikutus etenkin henkisellä puolella on merkittävä. Barry Smith on puolestaan enemmän videoihin keskittyvä valmentaja ja hän on Stan Smyllin kanssa vahva ehdokas Crawfordin seuraajaksi. Iain Clarke on nuori, innokas ja väsymätön maalivahtivalmentaja, joka tuli viime kaudella Andy Moogin tilalle.

Hyökkäystaktiikka:

Vancouverin hyökkäyksen menestyksen takana on pitkälle puolustus. NHL:n eniten maaleja toissa kaudella tehnyt ja viime kaudella toiseksi eniten maaleja tehnyt Canucks puolustus on erittäin liikkuva ja kiekollisesti lahjakas. Avainsana joukkueen maalimäärissä on ollut jo parin kauden ajan hyökkäyksen ja puolustuksen välinen yhteistyö, joka toimii yleensä saumattomasti. Tämä yhteistyö näkyy erityisesti vastaiskupelissä, joka on NHL:n kärkipäätä. Jos
Canucks saa keskialueella rikottua vastustajan hyökkäyksen, puolustajat lähtevät välittömästi tukemaan hyökkäystä ja mahdollistavat täten ylivoimahyökkäyksiä.

Muutenkin joukkueen hyökkäys lepää pitkälle juuri tässä vastaiskupelissä. Ainoastaan pelätty ykkösketju tekee maalinsa kiekollisen hallinnan jälkeen. Muut ketjut tekevät maalinsa tasakentin aggressiivista etukarvausta
seuranneella vastaiskupelillä. Joukkueen hyökkääjät ovat hyviä iskemään painetta vastustajan kiekollisesti huonompaan puolustajaan tämän saadessa kiekon. Yksi hyökkääjä laittaa puolustajalle painetta ja toinen hakee
irtokiekkoa. Näin joukkue mahdollistaa tilanteita ja maaleja.

Puolustustaktiikka:

Myös puolustuksessa joukkueen puolustajilla on suurin rooli. Canucksin pakit ovat aktiivisia kun vastustajalla on kiekko ja heillä on vaativa rooli joukkueen pelityylissä. Kun Canucks menettää kiekon hyökkäyspäässä, joukkue muodostaa keskialueelle 1-3-1 muodostelman puolustamaan. Tämä taktiikka tarkoittaa sitä, että joukkueen oikealla pelaava puolustaja jää keskialueen keskelle, toisen puolustajan jäädessä varmistamaan oman sinisen keskikohdalle.

Yksi hyökkääjistä ( yleensä vasen laita ) ajaa vastustajan kiekolliseen pelaajaan kiinni tai tekee passiivisempaa etukarvausta, keskushyökkääjä pudottaa keskialueen vasemmalle puolelle ja oikea laitahyökkääjä pudottaa
keskialueen oikealle puolelle. Näin ollen joukkueella on keskialueella kolme pelaajaa ottamassa vastaan vastustajan hyökkäystä.

Taktiikan päätarkoituksena on ottaa näillä kolmella keskialueen pelaajalle ja yhdellä karvaajalla vastustajalta tila ja aika pois, sekä mahdollistaa kovalla ja aggressiivisella etukarvauksella irtokiekkojen saaminen ja
ylivoimahyökkäykset. Taktiikka on vaativa, mutta samalla menestyksekäs jos tätä käyttää oikein ja virheittä. Suurin vastuu tässä on oikealla puolustajalla, jonka vastuulle jää vastustajan syöttolinjojen tukkiminen ja täten ylivoimahyökkäyksien estäminen. Taktiikka vaatii liikkuvaa joukkuetta ja sellaisen Burke on kasannut onnistuneesti.

Kaksi tasaisen hyvää maalivahtia

Canucks lähtee kauteen ehkä ennakkoon kovimmalla maalivahtiosastolla, mitä seurassa on koskaan ollut. Joukkueella on käytössään kaksi hyvässä iässä olevaa NHL tason ykkösmaalivahtia, Dan Cloutier ja Pittsburghista treidattu Johan Hedberg. Lisäksi tulevaisuuskin näyttää hyvältä kun farmissa odottaa kova maalivahtilupaus Alex Auld. Cloutierilla on näistä ykkösvahdin asema näin ennakkoon, mutta myös Hedbergilla on kykyjä ottaa se, mikäli Cloutierin pelit eivät mene putkeen. Auld pelaa farmissa todennäköisesti vielä koko kauden.

Cloutierilla on erittäin vahva asema joukkueen sisällä ja siksi Hedbergin pitää todella onnistua saadessaan näyttöpaikan. Mutta kilpailua ja turvallisuuden tunnetta kahden tasaisen hyvän maalivahdin mukanaolo tuo. Cloutierin esiinmarssia NHL:n eturivin maalivahtien joukkoon ollaan odotettu Canucksmaassa jo pari kautta. Viime kauden runkosarja oli häneltä jo erittäin hyvä, yli 30 voiton kausi ja valinta NHL:n kuukauden pelaajaksi, mutta playoffeissa Cloutier
vajosi muun joukkueen mukana ja pelasi kauden kolme huonointa peliään kolmessa viimeisessä ottelussa. Nämä kolme ottelua saivat aikaan paljon keskustelua kesäksi. Cloutierin kritisoijat rakastivat tilannetta ja alkoivat puhua hänestä maalivahtina, joka pettää aina kovassa paikassa ja johon ei voi luottaa. Heidän mielestään Canucksin olisi pitänyt treidata Dan Cloutier.

Tätä narisijoiden lauman mielipidettä tukivat myös Cloutierin edelliskausien floppaukset juuri playoffeissa. Cloutierille kävi viime kauden tapaan myös kauden 2001-2002 playoffeissa Detroitia vastaan, jolloin hän päästi
keskialueelta Niklas Lidströmin laukauksen taakseen ja varmisti samalla Detroitin paluun sarjassa mukaan ja lopulta aina Stanley Cupiin saakka. Näytöt kahdelta edellisvuodelta ovat siis olemassa, mutta voiko seitsemän ottelua todella pilata ne lähes 200 ottelua, joissa Cloutier on ollut erittäin hyvä? Eikö joukkueella kokonaisuudessaan ollut mitään tekemistä näiden floppausten
kanssa? Oliko Cloutier todellakin ainoa syyllinen siihen, että Canucks putosi playoffeissa kuudessa ottelussa Hasekin Detroitille ja seitsemässä ottelussa viime kauden sensaatiojoukkueelle Minnesotalle, joka pudotti aiemmin myös Royn Coloradon?

Vai olisiko ollut vain niin, että toissa kauden erittäin kokenut, huippumaalivahdin ja huippuvalmentajan omaava Detroit, sekä viime kauden tuhkimotarina, loistavaa puolustavaa kiekkoa pelannut Minnesota olivat parempia
joukkueita kokonaisuudessaan? Manageri Burken mukaan Cloutier ei ollut yksin syyllinen näihin kahteen floppiin, vaan syytä piti hakea koko joukkueesta. Olen samaa mieltä ja uskon, että Cloutierilla on vielä paljon näytettävää ja
voitettavaa. Aluksi hänen pitää voittaa kannattajien luottamus. Tärkeimmät, eli managerin, valmentajan ja pelaajien luottamus hänellä jo on.

Puolustuksen kärki tasokas, syvyyttäkin löytyy

Vancouverin puolustus lähtee tähän kauteen lähes muuttumattomana viime kauden loppuun nähden, mutta kovasti uusittuna jos katsotaan vuoden päähän, eli kauden 2002-2003 syksyyn. Viime kauden lopun puolustajista kokenut Murray Baron lähti sopimussotkujen jälkeen sekavissa tunnelmissa St. Louisiiin ja tilalle saatiin kiekollisesti parempi puolustaja Jiri Slegr. Viime kauden syksyyn nähden isokokoinen puolustus on muuttunut 50%:sesti. Sami Salo, Marek Malik ja Jiri Slegr ovat tuoneet vuodessa lisää taitoa ja kokoa takalinjoille.

Canucksin puolustuksessa merkille pantavia asioita ovat pelaajien kiekollinen taito, koko ja luistelutaito, joka näkyy joukkueen offensiivisen ja nopeisiin vastaiskuihin pohjautuvassa taktiikan toteuttamisessa. Joukkueen puolustuksen kiekollisesta pelistä kertoo se, että ryhmä teki NHL:n toisiksi eniten maaleja viime kaudella ja nyt puolustus on mainittua Slegria verran kiekollisempi.
Puolustuksen koko tulee puolestaan näkyviin sillä, että Ed Jovanovski on puolustuksen kevyin mies ja hänkin painaa 90 kiloa. Marek Malik, Bryan Allen, Mattias Öhlund ja Sami Salo ovat kaikki vähintään 190 senttisiä ja vähintään 100 kiloisia puolustajia.

Puolustuksen johtajat ovat kokeneet Ed Jovanovski ja Mattias Öhlund. Molemmat ovat NHL:n pakkiparhaimmistoa ja kokemuksesta huolimatta molemmat ovat pelanneet vasta ensimmäisiä kausiaan huipulla. Näiden kahden huippupakin
jälkeen Brent Sopelin, Marek Malikin ja Sami Salon paikat ovat varmoja ja kaikilla on tärkeä rooli puolustuksessa. Kuudennen pakin paikasta taistelevat kiivaimmin Bryan Allen ja Jiri Slegr. Mikko Jokela, Tomas Mojzis, Martin Grenier ja Kiril Koltsov ovat tulevaisuuden nimiä.

Kokonaisuudessaan Vancouverilla on erittäin hyvä, nuori ja syvyyttä omaava puolustus. Ylivoimaan Canucksilla on heittää oikeastaan viisi ylivoimapakkia, Jovanovski, Öhlund, Salo, Sopel ja Slegr. Alivoimaan joukkueelta löytyy myös viisi isokokoista pakkia, Öhlund, Malik, Jovanovski, Allen ja Salo. Puolustuksen heikkous voi olla se, jos jompikumpi kaksikosta Jovanovski / Öhlund loukkaantuu. Puolustus ei kestä näiden luottomiesten pidempiaikaista
loukkaantumista. Viime kaudella molemmat loukkaantuivat peräjälkeen ja etenkin muualla NHL:ssä kovasti aliarvostetun Öhlundin puuttuminen fyysisenä työhevosena näkyi joukkueessa.

Hyökkäys liigan eliittiä

Canucks oli viime kaudella NHL:n toisiksi eniten maaleja tehnyt joukkue 264 maalilla. Ainoastaan Detroit oli tehokkaampi. Kaudella 2001-2002 Canucks oli tehokkain. Detroit oli silloin kakkonen. Joukkue pelaa hyökkäysvoittoista taktiikkaa, koska sillä on siihen parhaiten sopivat palikat. Canucksin hyökkäys on eniten tunnettu loistavasta ykkösketjusta, joka saattaa hyvin olla jopa maailman kovin ketju tällä hetkellä. Viime kaudella ketju Morrison - Näslund - Bertuzzi teki 119 maalia, 272 pistettä ja 27 voittomaalia. Ketjun pelaajat ovat paitsi loistavia yksilöitä, myös täydentävät toisiaan.

Viime kaudella NHL:n parhaaksi pelaajaksi valittu Näslund sijoittui piste- ja maalipörssin kakkoseksi, johtaen niitä pitkään. Aivan lopulla Näslundin poikavuosien kaveri Peter Forsberg kiilasi ohi pistepörssissä ja Forsbergin ketjukaveri Milan Hejduk ohi maalipörssissä. Näslundin tehokkain ase on ilman muuta hänen rannelaukauksensa, joka on paitsi kova, myös ehkä NHL:n tarkin. Tässä laukauksella Näslund pystyy tekemään maaleja mistä asennosta ja mistä
päin kenttää hyvänsä. Ei tarvita kuin sekunnin murto-osa, niin kiekko on jo matkalla kohti maalia.

Ketjun toinen laituri Todd Bertuzzi on Näslundin tapaan entinen ykköskierroksen varaus, joka ei vakuuttanut ensimmäisessä seurassaan, sai siirron muualle ja nousi esiin vasta vanhemmalla iällään. Jos Näslund on kentällä enemmän yllätyksekäs taiteilija, Bertuzzi on ihmisjyrä, joka ryntää vastustajan puolustuksen läpi 110 kilon massallaan ja loistavilla käsillään. Hän on ehdottomasti yksi NHL:n vaikeimmista hyökkääjistä puolustajalle, koska Bertuzzi pystyy voittamaan puolustajat sekä fyysisesti, että kiekollisesti.

Ketjun sentteri Brendan Morrison on Näslundin tapaan puhdas taitokiekkoilija, mutta se mikä tekee Morrisonista varsin merkittävän Canucksille on hänen puolustuspelinsä ja nopeutensa tässä ketjussa. Laitahyökkääjät pystyvät nousemaan hyökkäyksiin pitkälle juuri Morrisonin puolustus asenteen ansiosta. Hänen nopeutensa auttaa häntä puolestaan olemaan molemmissa päissä kenttää. Morrison on yleisesti ottaen varsin aliarvostettu pelaaja, johtuen siitä, että
laitahyökkääjät keräävät niin suuren huomion, että keskushyökkääjälle jää vain luu käteen. Mutta tämä ketju ei olisi näin hyvä ilman tätä entistä Hobey Baker voittajaa.

Samalla kun ykkösketju kerää suurimmat otsikot, Vancouverissa tehdään loistavaa työtä jarruketjun pelaajien osalla. Nämä pienemmissä rooleissa olevat pelaajat ovat Canucksille elintärkeitä ja joukkueella on näitä hyvin. Matt Cooke, Trevor Linden, Artem Chubarov, Mats Lindgren, Jarkko Ruutu, Brad May ja tulevalla kaudella Magnus Arvedson muodostavat sellaisen duunariseitsikon kakkosketjusta eteenpäin, että moni joukkue voi vain haaveilla.

Esimerkkinä näistä Canucksin tuntemattomista duunareista käy vaikka Matt Cooke, joka teki viime kaudella kolmosketjusta 42 pistettä ja sai +/- lukeman +21. Tai Trevor Linden, joka tuo koppiin valtavan määrän kokemusta ja johtajuutta. Linden teki 19 maalia ja oli playoffeissa loistava. Seitsemännessä ottelussa St.
Louisia vastaan Linden teki tehot 1+1. Jarkko Ruutu oli myös erittäin vahva playoffeissa. Artem Chubarov nosti puolestaan jälleen tasoaan ja omaa hyvän tulevaisuuden. Kolme runkosarjan ottelua kauden lopulla pelannut Brad May tuo kentälle energiaa. Magnus Arvedson on ollut puolestaan parhaimmillaan Selke-Trophy tasoa ja on edelleen hyvässä peli-iässä.

Ykkösketju ja duunariosasto ovat siis Canucksilla kunnossa. Se, mitä enää puuttuu, riippuu Sedinin kaksosista. Veljekset ovat olleet koko uransa pieni pettymys niihin odotuksiin nähden, mitä heihin asetettiin kun he saapuivat NHL:ään. Tällä kaudella ennusmerkit ovat kuitenkin hyvät. Nyt Sedineilla alkaa uran neljäs kausi ja juuri neljäs kausi on perinteisesti ollut monelle pelaajalle se kausi, jolloin ollaan lyöty lopullisesti läpi. Sedinit saapuivat harjoitusleirille kovemmassa kunnossa kuin koskaan ja he saavat todennäköisesti vierelleen uuden pelaajan, Magnus Arvedsonin, joka on tässä paikassa parempi pelaaja kuin pitkään kaksosten kanssa pelannut Trent Klatt. Mikäli Sedinit onnistuvat, Vancouverilla voidaan sanoa olevan ehkä koko NHL:n paras hyökkäys kokonaisuudessaan.

Myös erikoistilannepelaaminen NHL:n huippua

Vancouverin ykkösketju hoitaa päävastuun ylivoimasta. Viime kaudella tämä pelottava koostumus teki ylivoimamaalin joka viidennestä ylivoimasta ja tämä oli omalla osallaan NHL:n kolmanneksi parasta, edellä vain Detroit ja Ottawa. Näslund ja Bertuzzi olivat NHL:n ylivoimamaaleissa selvät ykköset, Näslund 24 maalilla ja Bertuzzi 25 maalilla. Nämä lukemat olisivat voineet hyvin olla vieläkin parempia, sillä ylivoiman takalinjojen ykköspakki Jovanovski oli
pitkään sivussa.

Canucksin ylivoima on suoraviivaista. Näslund on loistavan laukauksensa ansiosta suuri pelote b-pisteen kaarella, väkivahva Bertuzzi seisoo maalin edessä kuin tammi, muodostaa maskia ja kauhoo irtokiekot sisään. Jos tämä
kaksikko pelataan pois, Brendan Morrison löytää Ed Jovanovskin ja hänen laukauksensa on myös vaarallinen - toissa kaudella NHL:n puolustajista toisiksi eniten maaleja. Ylivoima on kaiken kaikkiaan hyvin liikkuvaa ja laukauksia ei säästellä.

Alivoima oli puolestaan viime kaudella NHL:n keskiarvoa, vaikka oli koko liigan parasta vielä viime joulukuussa. Matt Cooke, Trevor Linden, Artem Chubarov, Mats Lindgren ja tälle kaudelle tähän erikoistilannepelaamiseen tullut tarpeellinen lisä Magnus Arvedson muodostavat viisikon, joka pystyy pelaamaan hyvää alivoimaa, eikä ykkösketjun miehiä tarvita kuluttamaan energiaansa. Puolustajista Murray Baronin lähtö kolhaisi alivoimaa, mutta Mattias Öhlund, Bryan Allen, Ed Jovanovski, Marek Malik ja Sami Salo osaavat hoitaa tonttinsa keskiarvoa paremmin. Alivoiman pitäisi olla - ainakin paperilla - vahvempaa kuin viime kaudella.

Canucksin tavoitteena parantaa viime kaudesta

Joukkue, joka on parantanut kausi kaudelta viimeisen viiden vuoden aikana, on valmis menemään loppuun asti. Vaikeaa se tietysti on, mutta joukkueella on siihen kaikki ominaisuudet. Ykkösketjulla riittää taitoa ja kovuutta ratkaista tiukat ottelut, puolustus on riittävän tasokas ja kaksi NHL:n ykkösmaalivahtia muodostavat hyvän maalivahtikaksikon. Kun tähän päälle lisätään duunareiden
taso ja syvyys, hyvät erikoistilanteet ja ylimääräisen rahan tuoma mahdollisuus vahvistaa joukkuetta ensimmäisen kerran viiteen vuoteen kesken kauden, kaikki mahdollisuudet playoff juhliin ovat olemassa. Edessä on mielenkiintoinen,
kaikkien mahdollisuuksien kausi.

Vancouver Canucksin depth chart 2003-2004

Maalivahdit:

1. Dan Cloutier

2. Johan Hedberg

3. Alex Auld

4. Tyler Moss

5. Rob McVisar

Puolustajat:

1. Ed Jovanovski

2. Mattias Öhlund

3. Brent Sopel

4. Sami Salo

5. Marek Malik

6. Bryan Allen

7. Jiri Slegr

8. Mikko Jokela

9. Dallas Eakins

10. Martin Grenier

Keskushyökkääjät:

1. Brendan Morrison

2. Henrik Sedin

3. Artem Chubarov

4. Mats Lindgren

5. Brandon Reid

6. Nathan Smith

7. Ron Junior Umberger

Vasemmat laitahyökkääjät:

1. Markus Näslund

2. Matt Cooke

3. Daniel Sedin

4. Brad May

5. Ryan Ready

6. Tyler Bouck

7. Pat Kavanagh

Oikeat laitahyökkääjät:

1. Todd Bertuzzi

2. Trevor Linden

3. Magnus Arvedson

4. Jason King

5. Jarkko Ruutu

6. Mike Keane

7. Ryan Kesler

» Lähetä palautetta toimitukselle