Mielipide

Auringonpimennys Aurajoen rannoilla

LIIGA / Kolumni
Turun Palloseuran liigahistorian heikoin kausi on päättynyt kahdeksanteen sijaan. Samalla päättyi Kari Jalosen valtakausi Tepsin peräsimessä. Joukkueesta ei saatu runkosarjassa juurikaan tehoja irti ja joidenkin pelaajien analyysi oli, että ironista kyllä peli alkoi kulkea valmennuksen jo luovutettua tammikuun lopulla. Peiliin katsomiseen on varmasti syytä kaikilla asianosaisilla.

Oli outo tilanne Turussa, että kannattajat joutuivat jännittämään jopa Palloseuran pääsyä mukaan kevään ratkaisupeleihin. Helmikuun upea nousu takasi kuitenkin play off -paikan. Vääntö HPK:n kanssa puolivälierissä oli sitten yllättävä ja hyvin kaksijakoinen. Odotukset ennen kauden alkua eivät olleet korkealla vahvistusten päätyessä muihin joukkueisiin, mutta tällaiseen konttaamiseen ei moni varmasti ennakolta uskonut.

Kauteen valmistauduttiin Aurajoen rannoilla sekavissa tunnelmissa. TPS oli isoista satsauksista huolimatta jäänyt liigassa neljänneksi esitettyään väkinäisiä otteita kevään loppupeleissä. Kanadalaisvahvistusten kanssa oli ongelmia ja niinpä seuran johto oli hyvin varovainen joukkueen vahvistamisessa ulkomaalaisilla. Kato kävi totuttuun tapaan parhaimmistossa ja kun joukkuetta ei juuri vahvistettu kovan onnen Kimmo Peltosta lukuun ottamatta, oli mestaruushaaveita lyöty korville jo ennen kauden alkua.

Isompaa menestystäkään ei uskallettu toivoa, mutta joukueen odotettiin pelaavan kuitenkin onnistuessaan kotiedusta, kuten päävalmentaja Kari Jalonenkin asian muotoili. Puolustukseen hankittiin valkovenäläinen Sergei Jerkovits, vasta liigajäille tuloa tekevä Jussi Timonen ja polvivammoistaan toipunut Tuomas Grönman. Uusia hyökkääjiä olivat paluun TPS -paitaan tehneet Jokereissa Suomen mestaruuden voittanut Niko Mikkola ja Itävallassa kauden jäähdytellyt sentteri Joni Lius.

Lisäksi omille junioreille annettiin mahdollisuus näyttää kykynsä. Kun vielä maajoukkuetason maalivahtikaksikko Norrena-Niittymäki karisti Turun pölyt jaloistaan ja maalille hankittiin Detroitin organisaatiosta Jason Elliot, olivat kaikki osa-alueet heikentyneet selvästi. Aina asiallisesti esiintyvä Urpo Ylönen olisi lähtenyt kauteen omiin junioreihin luottaen, mutta johto katsoi parhaaksi hankkia kokeneen maalivahdin. Kari Jalonen ja Hannu Virta saivat siis käsiinsä selkeästi edellistä kautta heikomman joukkueen, jota yleisesti veikkailtiin sijoille 4 - 7 runkosarjassa.

Kausi pähkinänkuoressa - synkkä syksy

Heti alkukierroksilla nähtiin, mitä tuleman pitää kauden alkaessa kahdella maalin vierastappiolla. Joukkue pelasi ailahtelevasti ja Jortikan aikana niin suoritusvarma TPS konttasi varsinkin kotona ison jään ja kotiyleisön paineiden ollessa vastustajan etu. Pahaksi onneksi Palloseura kärsi vielä loukkaantumisista ja pahimmillaan laitahyökkääjiä jouduttiin peluuttamaan senttereinä Koivun, Rauteen ja Liuksen ollessa yhtä aikaa poissa vahvuudesta.

Vieraspeleissä joukkue pelasi Elyseetä pienemmissä kaukaloissa paremmin ja pisteitäkin tuli tiuhempaan. Marraskuun puoliväliin asti pysyttiin mukana, mutta sitten alkoi synkkä neljän ottelun tappioputki, joka katkesi kotona Jokereita vastaan. Päävalmentajan asema ja odotetut vahvistukset olivat kestopuheenaiheita hallin käytävillä. Kotona TPS voitti ennen joulutaukoa vain 6 peliä 16 mahdollisesta ja kun vielä pelillinen anti oli valovuosien päässä tyydyttävästä, olivat katsojat Turkuhallissa kiukkuisia kuin ampiaiset.

Tämä näkyi myös katsojamäärissä ja kuului kaupungilla ihmisten ihmetellessä Tepsin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Joulun jälkeen joukkue matkusti Sveitsiin osallistuen Spengler Cupiin. Tuloksista huolimatta matka oli onnistunut ja toi kaivattua vaihtelua tuttuhin ympyröihin.

Vaihteleva kevätkausi ja vahva nousu play offiin

Uusi vuosi ei alkanut ruusuisesti. Kevätkausi avattiin kolmella peräkkäisellä tappiolla ikään kuin Spengler Cupin jatkoksi. Tammikuussa TPS voitti neljä peliä ja hävisi kahdeksan. Kuudesta kotiottelustaan joukkue hävisi viisi. Turkuhallin katsomossa kuului enemmän kiroilua kuin mitään muuta. Vaikeasta tilanteesta huolimatta joukkueella oli todella syytä katsoa peiliin.

Elysee Arena oli muuttunut valtakunnan pelätyimmästä kotikentästä pisteautomaatiksi. Sairastupa sentään tyhjeni ja pitkäaikaissairaat Mikko Koivu ja Marco Tuokko saatiin mukaan. Helmikuussa maajoukkuetauon jälkeisessä kuudessa pelissä kerättiin komeasti täydet pisteet ja TPS nousi jo häpeälliseltä 11. sijalta seitsemänneksi.

Toivo alkoi viritä paremmasta huomisesta ja joukkue taisteli hienosti itsensä väkisin kahdeksannelle sijalle ja mukaan play offiin saaden vastaansa runkosarjan voiton uudella piste-ennätyksellä vieneen HPK:n. Ammattiylpeys löytyi viime hetkellä ja totaalinen nöyryytys play off -peleistä putoamisen muodossa vältettiin täpärästi.

Ratkaisupeleissä kaikki mahdollista - vai oliko sittenkään?

Kevään ratkaisupeleihin Palloseura lähti altavastaajana. HPK oli ylivoimainen suosikki ja Tepsille ei ennakkoveikkailuissa annettu kuin vastaantulijan rooli. Haastajana ottelupariin lähtenyt TPS yllätti kuitenkin kaikki ottamalla Kerhon päänahan kahdesti peräkkäin Rinkelinmäellä. Kun suosikit onnistuttiin vielä niistämään tämän kauden Tepsille vaikeassa isossa kotikaukalossa, oli tilanne sarjassa jo 3-1 turkulaisille.

Kerho osoitti kuitenkin loistavaa taisteluhenkeä tulemalla väkisin ylös sillasta ja viemällä sarjan viidennen pelin kotonaan. Tämä olikin sitten viimeinen kamppailu, jossa TPS kykeni antamaan kunnon vastuksen. Lopullisesti Kerho näytti turkulaisille kaapin paikan voittamalla kuudennen ottelun Turussa täystyrmäyksellä maalein 0-7. Tämä nöyryytys ei heti unohdu ottelun nähneiden mielestä. Myös seitsemännessä pelissä nähtiin hämäläisnumerot isäntien lähettäessä kaksijakoisen sarjan päätteeksi turkulaiset aikaiselle kesälomalle maalein 6-1. HPK meni siis odotetusti jatkoon, mutta TPS pelasti edes joten kuten kasvonsa viemällä otteluparin seitsemään peliin.

Valmennuksen ongelmia - yritystä ja virheitä

Loukkaantumiset söivät kauden aikana iskukykyä pahasti, mutta vähintään yhtä ikävää ja vahingollista oli, että päävalmentajan auktoriteetti pelaajiin päin oli kyseenalainen. Nuoremmat pelaajat eivät uskaltaneet pelata, sillä heidän saamansa palaute tuli sillä volyymilla ja oli sävyltään sitä luokkaa, että mitään ei enää uskallettu tehdä virheiden pelossa. Kokeneemmat taas ihmettelivät Kojon tekemisiä ja yleisesti Jalosen todettiin astuneen liian isoihin saappaisiin.

Jortikan konstitkaan eivät toimineet ilman Jortikan arvovaltaa. Jos valmennus ei seuraavaksi kaudeksi vaihdu, on Turusta edessä massamuutto, oli yleinen viesti pelaajilta kauden aikana. Näissä oloissa on myös selvää, että kuluvalla kaudella TPS ei ollut mikään pelaajamangneetti. Näytteitä saappaitten hölskymisestä jalassa saatiin monasti myös ottelujen jälkeisissä pressitilaisuuksissa, joissa päävalmentajan käyttäytyminen herätti ihmetystä. Välillä Jalonen käveli mielenosoituksellisesti ulos kesken kaiken muista läsnäolijoista välittämättä, välillä taas lehdistö sai kuunnella pitkän tovin Jortikan asemasta organisaatiossa, vaikka kukaan ei asiasta kysynytkään, eikä se kuulunut koko tilaisuuden aihepiiriin.

Ihmetystä herätti myös valmentajan usein ylimielinen suhtautuminen hänelle esitettyihin kysymyksiin. Osansa arvostelusta sai kauden aikana jopa Elysee Arenan yleisö.

Tapaus Immonen oli sitten ihan oma lukunsa. Ville Immonen oli siirtynyt Tepsiin SaiPa:sta tammikuussa 2002 ollen heti Palloseuran vaatimattomasti sujuneiden play off -pelien tehokkain pistemies. Lappeenrannassa tukkoon valmennettu pelaaja koki saman kohtalon myös Turussa. Luistin ei liikkunut ja Immosesta tehtiin syntipukki surkealle pelaamiselle antamalla hänelle potkut marraskuun lopulla. Surkuhupaisaa vaan on, että Immonen vietti aikaansa paljolti vaihtopenkillä, joten tämäkin kauden aikana kuultu selitys kuulostaa ontolta.

Jotakin vallinneesta käytännöstä kertoo se, että Immosen mukaan päävalmentaja soitti hänelle ja ilmoitti, että tämän ei enää tarvitse tulla hallille, eikä hänen palveluksiaan enää tarvita. Tämän jälkeen pelaajalle lyötiin luuri korvaan, eikä asiaan enää palattu. TPS tietysti maksoi pelaajan palkan kauden loppuun saamatta hänestä enää mitään hyötyä sen paremmin kentällä kuin siirtämällä häntä muuallekaan.

Ikävää, että Kari Jalonen suurelta osin mitätöi omalla käytöksellään sympatian, jota hän muutoin olisi vaikean tilanteen takia ansainnut ja saanut. Taistelu kovassa paineessa ilman johdon tukea kipeästi kaivattujen vahvistusten muodossa ei varmasti ollut herkkua.

Turhautuneisuus kuvastui hyvin Kojon vastauksessa, kun häneltä 30.1. TPS-Blues -ottelun jälkeisessä pressitilaisuudessa kysyttiin ruotsalaisvahvistus Holmkvistin mahdollisesta maajoukkuekomennuksesta Tre Kronorin paitaan Ruotsin EM -osaturnaukseen. "En tiedä. Ei täällä mulle tosin muustakaan kerrota." Siinä koko kuva tammikuulta.

Näissä oloissa ei ole ihme, että viimeisen pelin tauottua Hämeenlinnassa ei valmennus enää löytänyt lainkaan tietään TPS:n pukukoppiin. Toimitusjohtaja Narvanmaa kävi sentään korrektisti kiittämässä joukkuetta kaudesta. Päävalmentajan kiitokset pelaajille tulivat sitten myöhemmin tekstiviestinä.

Pelillisiä murheita ja hankkimatta jääneitä vahvistuksia

Koko kauden ajan aina siirtorajalle tammikuun loppuun Turkuun odotettiin vahvistuksia kuin kuuta nousevaa. Johto ilmoitti, että tilannetta seurataan jatkuvasti ja valmiudet vahvistusten hankintaan ovat olemassa. Vaatimuksena oli, että hankinnan tulee olla joukkueelle selkeä vahvistus - tietysti. Muut seurat löysivät tarpeellisia pelimiehiä matkan varrella, mutta Tepsin koukkuun ei kalaa tarttunut. Liekö vika ollut madossa tai peräti sen puutteessa?

Joulutauolla pelatussa Spengler Cupissa Tepsin paidassa pelasi kokeella sentteri Jarrold Skalde, mutta siirto kariutui, eikä sentteriä koskaan nähty Suomessa asti. Sanonta "näillä mennään" tuli tutuksi Turussa. Jaloselle Skalde olisi mielihyvin kelvannut. Syyt siirron kariutumiseen löytyvät muualta. Tarjolla oli pelaajan vinkkelistä lähinnä peliaikaa. Valmennusta sentään vahvistettiin kesken kauden organisaation sisältä Seppo Suoraniemellä.

Jos johto laski rosterissa olevien pelaajien kehittyvän kokonaisuutena kauden aikana pitkin harppauksin, se teki virhelaskelman. Eteenpäin ovat menneet vastuunkantajiksi aijotut Rautee, Holmkvist ja kevätkaudella loukkaantumisten vaivaama Mikko Koivu, joka taistelee ensi kaudella toivottavasti Palloseuran ykkössentterin paikasta Antti Aallon kanssa. Kai Nurminen palasi tasolleen maalinsylkijänä, mutta kärsi selvästi huippusentterin puutteesta joutuen kuskaamaan kiekkoa ylös. Tehot jäivät valitettavasti runkosarjaan.

Pasi Petriläinen paransi myös peliään merkittävästi kauden lopulla. Tosin varaakin oli. Selkeä pettymys taas on ollut monen muun ohella Niko Mikkola, joka osoitti loppupeleissä heräämisen merkkejä. Puolustaja Sergei Jerkovits ei edes mahtunut pelaavaan kokoonpanoon kuin muutamassa ottelussa puolustajien yleisestä epävarmuudesta huolimatta. Teemu Lassila käytti saamansa tilaisuuden ja valtasi ykkösmaalivahdin paikan kiekkoja eteensä torjuneelta Jason Elliotilta.

Samalla Lassila pelasi itsensä liigan eliittiin ja hänen varmoja torjuntojaan saadaan kiittää kauden jatkumisesta runkosarjan jälkeenkin. Seitsemän nollapeliä kauden aikana ei tullut sattumalta. Lopulta "sopivan" hintaiset ulkomaalaisvahvistukset eivät Holmkvistiä lukuunottamatta mahtuneet siis edes pelaavaan kokoonpanoon. Halvalla ei saa hyvää.

Parasta antia oli hyvin toimiva ylivoimapeli. Se piti Palloseuraa hengissä, sillä tasakentin ei kiekkoa saatu millään vastustajan maaliin. Myös alivoima toimi mukavasti. Kauden suurimpiin murheisiin taas kuului ailahteleva puolustuspeli. Näin siitäkin huolimatta, että omiin laskettiin sarjasijoitus huomioiden vähän maaleja. Avaukset vauhdissa olevalle hyökkääjälle, saati vastustajan siniselle loistivat poissaolollaan ja epävarman oloiset puolustajat tekivät isoja henkilökohtaisia virheitä, jotka maksoivat paljon pisteitä. Pakeista ei ollut sen paremmin pelotteeksi siniviivalle kuin myöskään tukemaan hyökkäyksiä toisessa aallossa.

Paljon potentiaalia omaavat laitahyökkääjät jäivät nyt tavallaan hyödyntämättä edellä mainitun ja heikon sentteritilanteen vuoksi. Sentteritilanne oli heikko jo viime kaudella ja suurta ihmetystä onkin yleisesti herättänyt tämän epäkohdan korjaamatta jättäminen, sillä tälle kaudelle tilanne vain loukkantumisten myötä paheni. Valmennuksen puolustukseksi sanottakoon, että kortit kädessä eivät olleet normaalien TPS -standardien mukaiset. Toisaalta tästäkin materiaalista olisi pitänyt pelillisesti saada kokonaisuus huomioiden paljon enemmän irti.

Sekaista ja sekalaista sekoilua

Paljon melua ja kuhinaa herättivät Tepsin kehitysjohtajana toimineen Hannu Jortikan tulevat tekemiset. SM-liigan kurinpitäjänäkin toimineen Jortikan jokaista askelta seurattiin ja häntä oltiin viemässä milloin Jokereihin, milloin Saksaan tai maajoukkueen peräsimeen.

Seuran organisaation kannalta olisi ollut ensiarvoisen tärkeää saada kuva selkiytetyksi sekä ulos, että sisään päin. Nyt liikkui kaikenlaisia huhuja ja selvää on, että muutoksia tarvitaan. Ansaittua ihmetystä ovat herättäneet myös terävimmän johdon puheet "hallitusta alasajosta" ja organisaation sisäisistä ongelmista niin marssijärjestyksen osalta kuin muutenkin.

Tepsille nyt Turun osalta päättynyt kausi on ollut kaikin puolin todellinen pohjakosketus. Kenenkään on turha selittää olevansa tyytyväinen saavutettuun tulokseen. Sellaiset puheet veisivät vain uskottavuuden niin väittävältä. Urheilullinen tulos on heikko. Joukkue oli kuitenkin saavutuksiin nähden kallis ja lisäksi sen kokoamisessa tehtiin suuria virheitä.

Taloudellinen tulos jäänee sanotuista syistä myös heikohkoksi ja seuran julkisuuskuva on kärsinyt organisaation sisältä tulleesta ristiriitaisesta informaatiosta. Tämän kauden häviäjiä ovat Turussa olleet pelaajat, valmennus, johto ja katsojat. Voittajia on vaikea löytää. Ehkä sellaiseksi on kuitenkin laskettava monessakin mielessä kuitenkin loistava nuori maalivahti Teemu Lassila. Niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Muuten tekee tiukkaa.

Toivoa sopii, että valmennusvastuun ensi kaudesta ottava Jukka Koivu saa käteensä edeltäjäänsä olennaisesti paremmat pelimerkit. Tämäkin joukkue olisi saattanut mennä pitkälle vahvistettuna kannattajien ja valmennuksen kauan kaipaamilla ykkös-sentterillä ja avauksiin kykenevällä, tulivoimaisella pakilla. Tässä kaudessa on turkulaisittain urheilullisesti parasta, että se on osaltamme ohi. Nyt uutta matoa koukkuun, TPS!

Omalta osaltani haluan kiittää niin lukijoita saamastani ystävällisestä palautteesta kuin kaikkia yhteistyötä kanssani kauden aikana tehneitä tahoja. Antoisaa kevättä kaikille jäljellä olevien play off -pelien ja pian alkavien MM-kisojen merkeissä. Täällä Turussa alkoi nyt terassikausi!

» Lähetä palautetta toimitukselle