Mielipide

Yksi nimi nostaa roimasti Kiekko-Espoon uskottavuutta

MESTIS / Kolumni
Kiekko-Espoo palasi miesten kiekkokartalle kaksi vuotta sitten, ja sen jälkeen organisaation kehittyminen on ollut mallikasta. Toistaiseksi tärkein askel uskottavuuteen saatiin tulevalle kaudelle, kun espoolaislegenda Arto Laatikainen liittyi joukkueeseen.

Espoolainen kiekkoilu on kasvattanut monia huippupelaajia, ja kun edustusjoukkuetasolla nähtiin kaksi konkurssia kolmen kauden sisään, uusi yritys sai taakse myös tukun tunnettuja espoolaispelaajia, mikä oli selvä merkki yhteisöllisyydestä, siinä missä Espoo United oli ollut vain yhden miehen show.

Pelaajien omat urat elivät vielä kukoistusvaihettaan, joten oli ymmärrettävää ettei kaukaloon asti apu tullut vielä siinä vaiheessa, mutta nousu Mestikseen sai ensimmäisen omistajan auttamaan joukkuetta.

Bluesin 24-kautisessa liigahistoriassa Arto Laatikainen pitää kärkipaikkaa niin pelatuissa otteluissa kuin syöttöpisteissäkin. Ura on jatkunut korkealla tasolla myös muissa joukkueissa sen jälkeen, kun Laatikainen lähti edellisen kerran Espoosta.

Keväällä ikävuosia tuli täyteen 40, ja ura lähentelee loppuaan. Veri veti takaisin kotiin auttamaan Kiekko-Espoota, ja vaikka parhaat vuodet ovatkin jo takana, Mestis-tasolle hän on varmasti hyödyllinen vahvistus vielä tässäkin vaiheessa.

Laatikaisen kokemus on myös omiaan auttamaan joukkuetovereita urallaan eteenpäin, onhan joukkueessa kuitenkin tukku nimiä, jotka eivät ole koskaan pääsarjakiekkoilua pelanneet. Tästä tulee olemaan hyötyä joukkueelle niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä.

Samalla Laatikainen on nimi, jonka voi olettaa vetävän espoolaisia kiekosta kiinnostuneita katsomaan otteluita, myös sellaisia, jotka eivät ole vielä uuden Kiekko-Espoon taakse asettuneet. Se tuo kaikkiaan uskottavuutta espoolaisen edustuskiekkoilun uuteen tulemiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös