Mielipide

William Nylanderia ei Torontossa enää kaivata − kiitos Kasperi Kapasen

NHL / Kolumni
Joukkueen kulmakiviin kahtena edelliskautena luettu William Nylander tekee lonkkaa vedellessään kaikille selväksi sen, ettei ruotsalaista enää tarvita joukkueessa.

Toronto Maple Leafs on tehnyt kauden ensimmäiseen viiteen otteluunsa 25 maalia, joista 19 on syntynyt kolmessa viimeisimmässä ottelussa. Omissakin on ropissut yhteensä jo 20 kertaa.

Maple Leafsin maali-iloittelut ovat tällä hetkellä parasta mahdollista jääkiekkoviihdettä ja antavat syyn myös suomalaisille valvoa aamutunneilla, kiitos Kasperi Kapasen otteiden.

Mitä mahtaa liikkua joukkueen yhdeksi tärkeimmäksi lenkiksi luetun William Nylanderin päässä tällä hetkellä? Otteluiden menettäminen tulee ruotsalaiselle kaikin puolin kalliiksi − niin lompakkonsa kuin oman asemansakin puolesta.

GM Kyle Dubas on pitkin kesää painottanut, ettei Nylanderia tai muitakaan joukkueen kulmapaloja kaupata.

Kymmenen tehopistettä viiteen ensimmäiseen otteluunsa tehneen John Tavaresin hankinnan ei pitänyt vaikuttaa joukkueen runkoon, mutta niinhän siinä nyt pääsi käymään, kun runkopelaajaksi luokitellun Nylanderin menettämien otteluiden määrä todennäköisesti vain kasvaa nykyisestä viidestä ottelusta.

Nylander on nykyisellään joukkueen ylimääräinen palanen, kiitos läpimurtoaan tekevän Kapasen.

Samaan aikaan kun Nylander pähkäilee tulevaisuuttaan kotimaassaan, hyödyntää Kapanen mahdollisuutensa parhaalla mahdollisella tavalla Nylanderin saappaissa. Mihin Maple Leafs enää tarvitsee ruotsalaista?

Jos Nylander haluaa vielä pelata kaudella 2018-19, on hänellä oltava sopimus tehtynä joulukuun ensimmäiseen päivään mennessä. Muutoin on edessä jo hänen omalle kehitykselleenkin hallaa tekevä pitkä, vuodenmittainen tauko NHL:stä.

Nylanderin paikka on NHL-kaukalossa ja on käsittämätöntä, miten tämä pitää itseään reilut kaksi kautta kestäneen NHL-uransa jälkeen siinä tilanteessa, että on valmis sitomaan maailman suurimman kiekkoseuran kädet neuvottelupöydässä.

On vain ajan kysymys, kunnes Maple Leafs -johto huomaa ärsyyntyneensä lopullisesti ruotsalaisen ylpeydestä ja kauppaa tämän toiseen seuraan. Tämä voi tapahtua myös siitä huolimatta, vaikka Nylander ja Maple Leafs olisivatkin päässeet niin sanottuun yhteisymmärrykseen ruotsalaisen jatkosopimuksesta.

Tällä hetkellä tuollainen skenaario, jossa Maple Leafs tekisi Nylanderin kanssa hänelle riittävän mieluisen sopimuksen ja kauppaisi tämän heti toisaalle, palvelisi seuran tarpeita parhaiten. 

Sopimuksellisella Nylanderilla saisi varmasti pätevän puolustajan, jota Maple Leafs kauden alun perusteella kaipaisi Nylanderia enemmän.

Ruotsalainen on nykyisellään joukkueen ylimääräinen palanen, kiitos läpimurtoaan tekevän Kapasen.

Nähtäväksi jää, milloin tapahtuu se ratkaiseva liike neuvottelupöydässä. Vielä on ruotsalaisellakin aikaa sitoutua Maple Leafsiin pidemmäksi aikaa tulemalla vastaan vaatimuksissaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös