Kuka olisi uskonut, että Washington Capitals johtaa helmikuun loppupuolella NHL:n Itäistä konferenssia yli 10 pisteen erolla? Aivan, ei yksinkertaisesti kukaan.
Kanadalaisvalmentaja Spencer Carbery on piiskannut kesän 2018 mestaruusjoukkueen aivan mielettömään vireeseen. 58 ottelusta Capitals on saalistanut 84 pistettä. Voi jo kuuluttaa, että Capitals pelaa tulevana keväänä NHL:n pudotuspeleissä.
Capitalsin aikakauden piti olla jo ohitse, sillä seura kuului lähes kymmenen vuoden ajan NHL:n mestarisuosikkien joukkoon. Viimeiset vuodet ovat olleet Yhdysvaltojen pääkaupungissa vaikeita ja joukkueen rakennuksesta on puuttunut selkeä punainen lanka.
Ennakkokaavailussa Capitalsin piti ajautua ahdinkoon yhdessä arkkivihollisensa Pittsburgh Penguinsin kanssa, mutta toisin on käynyt.
Capitalsin viime kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella New York Rangersia vastaan suoraan neljässä ottelussa. Ottelusarja oli Rangersin yksipuolinen näytös, sillä poissaoloista kärsinyt Capitals ei pystynyt kehnon rosterinsa ansiosta edes haastamaan sinipaitoja.
Rehellisesti sanottuna Capitals pääsi useasta riippakivestä eroon.
Kauden jälkeen organisaatiossa tapahtui muutoksia sikariportaassa. Pitkään Capitalsin general managerina toiminut Brian MacLellan solmi vielä viime kesänä viimeiset sopimuksensa, mutta heinäkuussa seura nimitti uudeksi managerikseen Chris Patrickin.
Viime kesän tärkein hankinta oli ehdottomasti kuluvan kauden aikana ykkösveskariksi noussut Logan Thompson. 27-vuotias varaamaton maalivahti saapui pääkaupunkiin Las Vegasista.
Thompson on noussut nopeasti Caps-kannattajien suureen suosioon, sillä 33 ottelussa Thompson on torjunut hurjat 25 voittoa. Thompson taistelee parhaalle maalivahdille myönnettävästä Vezina Trophystä. Capitals solmi tammikuussa kuusivuotisen jatkosopimuksen maalivahtinsa kanssa.
Puolustuskalusto otti myös suuria kehitysaskelia viime kesän aikana. Puolustuksen suurin haku oli Ottawa Senatorsista saapunut Jakob Chychrun. Kiekollinen puolustaja on aina loistanut hyökkäyssuuntaan, mutta useasti huonolla asenteella pelannut Chychrun on ollut puolustussuuntaan tikittävä aikapommi.
Capitalsin riveissä Chychrun on kehittynyt huimasti kahden suunnan pelissä. 53 ottelussa on syntynyt 17 maalia ja yhteensä 39 tehopistettä, joten hän rikkoo helposti vanhan piste-ennätyksensä (41). Sulavasti liikkuva Chychrun on tuonut lisähappea veteraanipakki John Carlsonille, joka on vastannut vuosikaudet Capitals-pakiston kiekollisuudesta.
Vähemmän palstatilaa saava jenkkipuolustaja Matt Roy oli oiva löytö Capitalsilta. Kovaotteinen puolustaja suorittaa vaihdosta toiseen laadukkaasti, minkä lisäksi Roy tuo alivoimapeliin lisää suoritusvarmuutta.
Jos vertaillaan tämän hetken pakistoa viime kevään vastaavaan, niin ero on jopa mykistävä.
Hyökkäskalustoon Capitals sai jalkoja ja leveyttä. Kärkisentteriksi pestattiin kohupelaajan maineessa oleva Pierre-Luc Dubois. Hän on vastannut huutoon toistaiseksi erinomaisesti.
Alaketjuihin seura hankki Brandon Duhaimen sekä Taylor Raddyshin. Kyseinen kaksikko on istunut mukavasti sarjan parhaan nelossentterin Nic Dowdin viereen.
Loistavat pelaajahankinnat yhdistettynä lähteneisiin pelaajiin kertoivat ainakin sitä, että Capitalsin oiva nykyvire ei ole edes mikään suuri yllätys. Korkeintaan siinä mielessä, kuinka moni heistä on onnistunut nyt heti.
Viime kaudella Capitalsin keskikaistalla surffaili venäläinen Jevgeni Kutzetsov, kärkiketjuissa tulosta yrittivät tehdä puolikuntoiset T.J Oshie sekä Max Pacioretty. Rehellisesti sanottuna Capitals pääsi useasta riippakivestä eroon.
Jos vertaillaan tämän hetken pakistoa viime kevään vastaavaan, niin ero on jopa mykistävä. Esimerkiksi viime kevään kolmannessa pudotuspeliottelussa puolustuksessa luutivat Dylan Mcllrath, Alexander Alexejev sekä Lucas Johansen, jotka ovat kaikki AHL-tason tekijöitä.
Capitals-joukkueen sisäinen kasvu on ollut upeaa seurattavaa. Viime kaudella välillä ykkössentterinä pelannut Connor McMichael väläytteli osaamistaan, mutta isoissa otteluissa 24-vuotias katosi kuvista täysin.
Kuluva kausi on ollut McMichaelilta todellista tykitystä. Hyökkäyspäässä peliä edistäviä ratkaisuja tekevä taituri on tehtaillut jo nyt 43 tehopistettä.
Capitalsin pelillinen selkäranka kestää vertailun muihin sarjan kärkijoukkueisiin.
Valkovenäläinen Aliaksei Protas on noussut Carberyn alaisuudessa mielettömään iskuun. Viime kaudella kuusi kertaa osunut Protas on viimeistellyt kuluvan kauden aikana 23 maalia ja 50 tehopistettä. Raamikas hyökkääjä raastaa kahteen suuntaan jokaisessa ottelussa ja siitä kertoo parhaiten tehotilasto (+32).
Onnistuneita yksilöitä löytyy enemmänkin. Kulttipelaaja Tom Wilson on palannut tasolleen, ruotsalaispuolustaja Rasmus Sandin pelaa uransa parasta kiekkoa ja kanadalaissentteri Dylan Strome on ennätyksellisen tehokas hyökkäyssuuntaan.
Capitalsin ehdoton sielupelaaja on edelleen kiistelty venäläistähti Aleksandr Ovetškin. Pelillisesti 39-vuotias veteraani on pelannut parasta peliään vuosikausiin. 42 ottelussa maalihai on onnistunut venyttämään verkkoja peräti 30 kertaa.
Kurinalaisessa pelitavassa myös Ovetškin joutuu puolustamaan, mutta välillä venäläisen pelaaminen menee surffailuksi, mikä on iänkin puolesta odotettavaa. Viime kaudella tehotilasto oli 22 pykälää pakkasella, mutta nyt lukema on plussalla saman verran.
Sunnuntai-iltana kypärätempun tehtaillut venäläinen on enää 11 maalin päässä NHL:n kaikkien aikojen maalintekijä Wayne Gretzkystä. On mahdollista, että mahdottomana pidetty ennätys rikkoutuu vielä tämän kauden aikana.
Runkosarja on jo niin pitkällä, että Capitalsin pelillinen selkäranka kestää vertailun muihin sarjan kärkijoukkueisiin. Joukkueessa ei ole suuria loukkaantumisia ja yhteishenki on loistava. Lisäksi Capitals sai tauon aikana harjoiteltua erityisen laadukkaasti, sillä neljän maan turnauksessa ei nähty yhtään sen pelaajaa.
Carberyn valmentama ryhmä pelaa kahteen suuntaan laadukkaasti ja kenties sarjan väkevin maalivahtikaksikko antaa mahdollisuuden taistella voitosta aina. Puolustuksessa on kiekollisuutta riittämiin ja voittamisen kokemusta löytyy esimerkiksi seuraikoni Carlsonilta.
Capitals on edistyneiden tilastojen mukaan luonut sarjassa neljänneksi eniten maaliodottamaa, joten mistään hetkellisestä tuhkimotarinasta ei voida puhua, vaan Carberyn ajama viisikkopeli on voittavaa illasta toiseen.
Näkemäni perusteella uskallan luvata maalivahti- ja puolustuskaluston kestävän vertailun mihin seuraan tahansa. Jos Capitals aikoo vahvistua siirtorajalla, näkisin suurimmaksi tarpeeksi maaliahneen hyökkääjän.
Tänä keväänä Capitals ei ole pudotuspelien avauskierroksella kaikkien toivoma vastustaja, vaan sarjan ennakkosuosikki.