Mielipide

Voi Olli Jokinen, mitä menit tekemään! Pelaajien työntäminen bussin alle on teko, joka jättää jäljet

LIIGA / Kolumni
Hävityn ottelun jälkeen pelaajien syyttäminen median edessä on houkutus, johon monet valmentajat lankeavat kausi toisensa perään. Herättelyksi tarkoitetut kommentit sisältävät silti suuremman riskin kuin mahdollisuuden.

Ei ehtinyt montaa liigakierrosta vierähtää, kunnes ensimmäinen valmentaja jo pahoitteli pelaajien puolesta median edessä. Kauden 2022-23 ensimmäinen nakertaja oli Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen. Oletettavasti tunnehöyryissä heitetyt dramaattiset letkautukset "muutamien pelaajien työmoraalista" nakertavat pienen jyrsijän tehokkuudella sitä luottamusta, minkä rakentamisesta kerrotaan korulauseita median tekemissä syvähaastatteluissa.

Ei kovin päällikkömäistä toimintaa!

Lukuisia eri urheilijoita edustanut manageri Harri Halme kuvailee tuoreessa kirjassaan Manageri (Tammi 2022) edesmennyttä poliitikkoa Ilkka Kanervaa. Hän kertoo, ettei koskaan nähnyt tai kuullut Kanervan olevan töykeä tai epäkohtelias toiselle ihmiselle. Halme alleviivaa kirjassa, kuinka hieno kikka on kehua ihmisiä muiden korvissa ja mediassa. "Arvostuksen ja luottamuksen ilmapiirissä on hyvä toimia", hän toteaa.

Yritysmaailmassa pidetään tänä päivänä jo lähes itsestäänselvyytenä, että negatiivinen palaute annetaan lähtökohtaisesti kahden kesken, kun taas positiivisen voi huutaa kantavammin megafoniin. Toki tässäkin on soihdunkantajia sekä vastarannan kiiskejä.

Joukkueurheilussa tämän käytännön pitäisi olla marmoriin hakattu käsky. 

Jokisen purkaus ei ollut ensimmäinen laatuaan. Hän ei myöskään ole toimintatavan yksinäinen susi. Useat valmentajat ovat vuosien saatossa hyökänneet yksittäisiä pelaajia vastaan mediassa. Toisinaan nimiä mainiten, toisinaan vain mystisesti vihjaten. Yleensä kyse on ollut ottelun jälkeisestä lehdistötilaisuudesta, jossa juuri hävityn ottelun jälkipyykit sottaavat kirkasta kykyä ajatella järkevästi.

Luullakseni pelaajat ymmärtävät yskän, mainittiin heitä nimeltä tai ei. Yhtä lailla he usein tiedostavat tekemänsä virheet myös ilman julkista näpäytystä.

Halmeen kirjaa siteeraten: Jos haluaa voittaa sydämiä puolelleen, kannattaa ottaa luoti toisen puolesta ja varmistaa, että kaikki tietävät sen. Toimii varmasti myös julkisuuskuvan kiillottamisessa, mutta ennen kaikkea johtajuuden lujittamisessa. 

Pukukoppi on pyhä paikka. Mitä siellä tapahtuu, jää sinne. Tätä periaatetta vaalitaan tiukasti. Kyse on laajemmasta ilmiöstä, kuin pelkästään neljän seinän sisällä tapahtuvista asioista. Ihmisten välinen yhteistyö rakentuu luottamukselle, joka ei vuoda edes silloin, kun vituttaa sen kuuluisan pienen oravan tavoin.

Palautteen antaminen on haastava prosessi. Ihmiset ovat persoonallisuudeltaan erilaisia. Toiselle sopii suora palaute, kun taas toinen tulee ennemmin johdatella omiin päätelmiin. On silti tyypillistä, että viiden ylistävän palautteen seasta ihminen takertuu yhteen arvostelevaan. Jo pelkästään tämän vuoksi kehittävä palaute tulisi antaa aina kahden kesken ja kasvotusten. 

Mikäli palautteen saaja kokee tulevansa nöyryytetyksi muiden edessä, hän ei unohda sitä koskaan.

Myönnän, ettei Jokisen ulostulo ollut pahinta kastissaan. Uskon sen taustalla olevan vilpitön tarkoitus herätellä pelaajia. Keino sisältää silti enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia.

Julkisen näpäytyksen seurauksena rakentuu muuri, joka rajoittaa avointa kommunikointia. Epäilyksen siemenen itäessä alitajunta varautuu jo seuraavan bussin lähestyessä.

Työnnetäänkö minut jälleen sen alle?

Jokainen voi miettiä, miltä sellainen tuntuu, kun kautta on jäljellä vielä rapiat neljäkymmentä kierrosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle