Mielipide

Videofarssi pilasi ratkaisupelin maun

LIIGA / Kolumni

Lukko voitti Tapparan maanantaina neljännessä välieräkamppailussa ja eteni pelillisin perustein lopulta ansaitusti Liigan finaaleihin. Raumalaiset olivat valtaosan ajasta vastustajiaan edellä kenttätapahtumissa.

Sarjan ratkaisu tuli kuitenkin tavalla, jota ei soisi näkevänsä ammattilaisurheilussa. Sekä Tappara että Lukko tekivät liki identtiset osumat − Tapparan maalissa Patrik Virran luistin osui maalivahti Lassi Lehtisen mailaan ja Lukon kihautuksessa Anrei Hakulisella oli kontakti kirvesrintojen veräjänvartijan Christian Heljangon kanssa.

Ottelun päätuomaripari Stefan FonseliusLassi Heikkinen päätti raumalaisten haaston jälkeen hylätä Tapparan osuman, kun taas Lukon maali hyväksyttiin samanlaisen videosession jälkeen.

Mikä on videotarkistuksen idea?

On käsittämätöntä, miten ensinnäkin näin pienistä kontakteista mennään katsomaan videoita ja edes pohditaan hylkäämistä. Kummassakaan tilanteessa maalivahdin torjuntatyöskentely ei nähdäkseni oleellisesti vaikeutunut.

Tällaiset videosulkeiset muistuttavat jo jalkapallosta tuttua VAR-järjestelmää, jonka avulla maalit saatetaan hylätä nenän mitalla syntyneen paitsion perusteella.

Tilanteissa pitäisi katsoa, saako hyökkäävä joukkue tai pelaaja sääntöjen vastaista pelillistä etua tilanteeessa − ei sitä onko jokin ruumiinjatke tai uloke väärällä puolella graafista viivaa tai liiallisessa kosketuksessa vastustajan keppiin.

Lukko eteni pelillisesti oikein perustein Liigan finaaleihin, mutta neljännen finaalin epäreilut videotarkistukset pilaavat koko lajin maineen. Ensi kauteen mentäessä tätä säännöstöä on syytä syynätä ankaralla silmällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös