Kyllä minä niin mieleni setäni puolesta menneellä viikolla pahoitin.
Kävimme setäni kanssa katsomassa perjantaiehtoona jääkiekkoa. Luulimme tulleemme katsomaan Liiga-ottelua, mutta huomasimmekin seuraavamme A-nuorien kirmailua ympäri kenttää. Peli oli suurimmaksi osaksi päätöntä kohellusta, mutta kiva oli päästä Suomi-kiekon tulevaisuutta katsomaan.
Paitsi, että näistä lipuista sai maksaa pitkälle parikymmentä euroa. Markoissa hinta olisi ollut pitkälle toistasataa, siis niille meistä, jotka muistavat, mitä markat ovat. Niitä vaihdannanvälineitä, joita käytettiin vähän jälkeen oravannahkojen.
Siinä sitä kohellusta katsoessamme setäni muisti, että sehän on se Izvestija-turnaus tänä viikonloppuna. Siellähän ne parhaat sepät ovat. Setäni ottelun jälkeen virkkoi, että ei kyllä toista kertaa lähde Fordilla jääkiekkoa katsomaan.
En kyllä ihmettele. Vaikka siellä entisessä Neuvostoliitossa maajoukkueen pelaajilla mukavaa olisikin, niin kyllä se voi tavan Virtasta vähän ärsyttää, kun maksaa itsensä kipeäksi nähdäkseen kypsiä pelimiehiä ja sen sijaan tarjoillaan korkeintaan puolikypsiä.
Liigan toimitusjohtaja sanoi, että tästä on yhdessä seurojen kanssa sovittu. Vaan onko katsojien kanssa sovittu? Mehän me tämän lystin maksamme. Niin. Ei ole hintalaatusuhde kohdillaan, kun ilmaiseksikin näitä nuoria tähtiä näkisi, siellä A-nuorissa nimittäin. Kärpiltä ja HPK:lta ei riittänyt pelaajat, vietiin myös koutsit. Ei ole hintalaatusuhde ihan mallillaan.
Minähän se en suinkaan ole ainoa, joka on mielensä viime aikoina pahoittanut.
Viime aikojen maineikkain mieltenpahoittaja on Babcockin Mike, ison lätäkön tuolta puolen. Marnerin Mitch kertoi, että Mike ei ollut kohdellut häntä reilusti ja niin sitten pelaaja toisen jälkeen liittyi kuorossa vetämään Babcockia kölin ali. Ei ollut Miken metodit 2010-luvun pelaajien mieleen. Heitä ei kuulemma motivoi tarpeeksi henkilökohtaisuuksiin menevät solvaukset eikä valmentajan mielivaltainen vallankäyttö.
Sellaista se on, maailma muuttuu.
Onneksi Summasen Raimo on huhujen mukaan tekemässä paluuta Liigaan niin säilyy kotimaisessa kiekossa sentään tasapaino. Raimon koulussa ei olla totutusti omien eikä vieraidenkaan päitä silitelty. Kysykää vaikka Niinimaan Jannelta. Ensi kaudella Pelicansia luotsaavan Tommi Niemelän hymyilevä olemus saattaa tuntua pelaajista jopa terapeuttiselta Raimon jälkeen .
Viime viikkoina on kovasti kotimaisessa kiekkokeskustelussa pohdittu kyseenalaisia taklauksia. Varsinkin, kun Taavi Vartiainen ja Miehon Panu jättivät jälkeensä jäälle tajuttomia kroppia. Martin Berger on myös tölväillyt lähes aivotonna ympäri kaukaloa. Taklaten sääntöjen vastaisesti lähes kaikkea mikä liikkuu. Kurinpito ei Bergerin touhuista pahastunut. Otto Rauhala pahastui ja kävi niistämässä Bergerin nenää vähemmän mairittelevin tuloksin. Berger osoitti suorastaan pettämätöntä tyylitajua ja heilutti vilkutuksen sijaan, keskimmäistä sormeaan yleisölle poistuessaan jäältä.
Nykyään on muotia tehdä kaikesta mustavalkoista. Niin taklaus-keskustelustakin, jossa toinen puoli pitää taklausten puolta ja toinen on niitä vastaan.
Minäpä kerron, mitä mieltä minä olen. Vuoden 2007 Liiga-finaaleissa Oulun Kärppien Ross Lupachuk kävi nostamassa tyylipuhtaasti Jokeri-pelaajan seinälle ja rightin miehenä otti näppärästi samalla kiekon lapaansa ja luisteli sen kanssa pois. Se vasta oli taklaus se.
Täältä jostakin, sinne jonnekin. Hyvää joulua, Arvi Lindiä kaivaten!
Värityskirja on toimittaja Petri Lajusen ajankohtaisiin aiheisiin tarttuva pakina, joka julkaistaan silloin tällöin, useimmiten tällöin.
