Mielipide

Välieräsarja osoittaa suomalaisen valmentajanimeämiskulttuurin heikkouden

LIIGA / Kolumni

Vaikka seurat eivät ole virallisesti näitä liikkeitä vahvistaneet, on käytännössä selvää, että HIFK siirtyy ensi kaudella pelaajaikoni Ville Peltosen komentoon, samalla kun TPS:n penkin taakse tulee KooKoossa loistotyötä tehnyt Jussi Ahokas. Samalla Jarno Pikkarainen ja Raimo Helminen ovat jääneet ilman työpaikkaa valmentajaruletissa.

Päätös korvata hänet oli tehty jo hyvän aikaa ennen kuin Pikkaraisella oli mahdollisuus viedä edes yksi kokonainen kausi maaliin asti.

Pikkarainen aloitti HIFK:n päävalmentajana tammikuussa 2019 ja valmensi joukkueen välieriin, vaikka joutuikin lähtemään puolivälierään vieraskaukalosta. Ensimmäinen kokonainen kausi päättyi ennenaikaisesti HIFK:n keikkuessa kuudentena sarjassa. Päätös korvata hänet oli tehty jo hyvän aikaa ennen kuin Pikkaraisella oli mahdollisuus viedä edes yksi kokonainen kausi maaliin asti.

Tällä kaudella HIFK esittikin parasta runkosarjapeliään viiteen vuoteen. Vaikka koronavirus iskikin kaikista liigajoukkueista pahimmin juuri helsinkiläisiin, toipuminen oli sen verran hyvää, että Kärpät kaatui välierissä suoraan kolmessa pelissä.

Helminen puolestaan tuli TPS:ään vuoden sopimuksella, mikä antoi omalla tavallaan jo merkkejä siitä, että vuoden päähän haetaan kovempaa nimeä, ja valmennusmeriittien perusteella Ahokasta voi sellaisena pitää. Yksi Suomen kaikkien aikojen kiekkoilijoista onkin iskenyt valmennusuransa toistaiseksi kovimmat näytöt tiskiin tällä kaudella, kun TPS sijoittui runkosarjan kolmanneksi.

Pudotuspeleissä turkulaisjoukkue pelasi tiukan sarjan Pelicansia vastaan, mutta lopulta henkinen kantti oli TPS:llä kovempi, ja näin viiden ottelun väännön jälkeen Helmisen johtama TPS eteni välieriin HIFK:ta vastaan.

Kun valmentajasopimuksia tehdään ajoissa, niin Pikkaraisen ja Helmisen näytöt tulivat auttamatta liian myöhään. Suomessa kulttuuriin ei kuulu alkuunkaan se, että voitaisiin tehdä päätöksiä jatkosta kauden jälkeen. Se on tällä kertaa näkynyt siinä, että Pikkarainen ja Helminen ovat jäämässä työttömiksi tämän kauden jälkeen, vaikka toinen heistä onkin luotsannut joukkueensa SM-finaaliin.

Se, miten paikkoja avautuu ulkomailta onkin sitten toinen asia. Näihin Pikkaraisella tai Helmisellä on mahdollista tarttua. Toinen vaihtoehto onkin sitten odottaa, missä liigajoukkueessa on kriisi ensi syksynä. Mikäli mietitään valmentajan vaihtoa, Pikkaraisen ja Helmisen pitäisi olla kärkipäässä, kun korvaavia valmentajaehdokkaita mietitään.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös