Mölli Keinonen, Esa Tikkanen, Tony Arima, Jarkko Ruutu, Leo Komarov...
Edellä on nipullinen legendoja. Kansan sankareita, joita omat rakastavat ja vastustajat rakastavat vihata. Parhaimmillaan kultaakin kalliimpia omalle joukkueelleen. Persoonia, jotka värittävät muuten harmaan Liiga-kirjan sivuja.
Elettiin vuotta 1994 ja pelattiin pudotuspelisarjaa New York Rangersin ja Washington Capitalsin välillä. Capitalsin maalin edessä oli menossa torikokous ja Esa Tikkanen yritti pussata Washingtonin Keith Jonesia. Tarina kertoo, että Keith Jonesin kiuas kuumeni niin, että hän jahtasi visiiri huurussa Tikkasta koko loppusarjan ajan. Rangers meni pussaillen aina päätyyn asti. Tikkanen ei voittanut herrasmiespelaajan Lady Byng Trophya.
Kun Tikkanen tuli saman vuoden syksynä pelaamaan Helsingin IFK:n riveihin, koko joukkueellinen Jokerien pelaaja meni aivan sekaisin punaviivalla päivystänyttä Teemu Selännettä myöten.
Tikkanen ei muuten saanut jäähyä vuoden 1994 imuttelustaan. Tämän päivän Härmässä asiaan olisi ottanut kantaa hallitusviisikosta ainakin kaksi viidesosaa ja pussailusta olisi tullut loppukauden pelikielto. Tähän kun vielä heitetään mausteeksi se, että Liiga laittoi sääntökirjansa uusiksi, en malta olla työntämättä lusikkaani soppaan.
Tällainen häsläys on tullut Liigassa nyt tiensä päähän. Kuten kaikenlainen tuomarin töniminen.
Tuomarin haukkumisesta lentää jatkossa jäähylle. Arto I. Järveläksi Arto I. Järvelän paikalle tullut tuomareiden esihenkilö Jyri Rönn puolusti päätöstä sillä, että valmentajat olivat erikseen pyytäneet näitä linjauksia, ja mallia on otettu suoraan NHL:stä. Hieman vain pelottaa joutsenmerkillä varustettujen tuomareiden toteutus näiden pykälien kohdalla.
Suomessa on Seppo Mäkelän kansakoulumaisen tuomaroinnin ajoista alkaen vallinnut traditio, jossa tuomaria ei tyrkitä. Erityisluokanopettaja Timo Favorinin alkuaikoina kädet kävivät vielä helposti hyvin muodostuneella keskivartalolla, jos joku tuli valittamaan tahi keskustelemaan tuomiosta ja sen oikeellisuudesta.
On vaikea kuvitella, että salibandyssa ihailtiin muinoin Jari Levosta. Samanlaista persoonallista tuomarointia kaivattiin myös reikäpallon vispaajien sinisille muovimatoille. Rakkaat idiootit (lue päättäjät), hyvä tuomari on kuin peruspakki. Hyvä eka syöttö ja muuten ei näy, silloin on ollut hyvä ilta.
Parhaimmillaan sääntö on vain yksi työkalu oranssihihan työkalulaatikossa. Pelkkä jäähyn mahdollisuus saattaa olla signaali, että seuraavassa vaihdossa pelaaja X ei vedäkään lumia veskarin ristikkoon.
Rönnin mukaan pykäliä viilaamalla pyritään suojelemaan parhaita pelaajia. NHL:ssä on käytössä kuittivihko, Liigassa ei. Tässä tilanteessa tuomarin roolin korostaminen on ymmärrettävääkin. Yhtälöön toisaalta sopii huonosti se, että pelaajat ovat ammattilaisia, mutta tuomarit puhaltelevat harrastuksekseen.
Toivon, että tämän tien päässä ei ole se, että listaamani kaltaiset legendat ja tarinat jäävät syntymättä. Muuten nämä kiekkokaukaloiden veijarit voivat perustaa työttömien jääkiekkoilijoiden seuran, jonka otteluista ei ainakaan tutinaa ja tötinää puuttuisi, jos joku antaisi pelata.
Värityskirja on toimittaja Petri Lajusen ajankohtaisiin aiheisiin tarttuva pakina, joka julkaistaan sunnuntaisin.
