Mielipide

VÄRITYSKIRJA: Pispalan porraspojat ja muuta jääkiekon ulkopuolista liiketoimintaa

LIIGA / Kolumni
Tällä viikolla Liigassa puhutti se, että Heikki Viitikko päätyi vaihtamaan Jukureiden hallituksen. Päätöstään Viitikko perusteli taloudellisilla syillä, vaikka syyt eivät kuitenkaan olleet taloudelliset. Tämän viikon sananparsi on jääkiekon ulkopuolinen liiketoiminta.

Talouspuhe sopii suomalaiseen jääkiekkokeskusteluun kuin 70-luvun lapset pussauskoppiin. 

Arvon käsite on moninainen. Alun perin se on tarkoittanut hintaa eli on ollut talouden käsite. Sieltä se valui tarkoittamaan kulttuurisia arvoja, joissa merkitys muuttui tarkoittamaan asioita, joita ihmiset pitävät arvokkaina. Tämänmoisina tunnettuja arvoja, jotka ovat olleet suomalaisille perinteisesti tärkeitä, ovat muun muassa olleet ahkeruus, rehellisyys ja luonto.

Talouspuhe ja ekonomistit, nuo aikamme aristoteleet, ovat siepanneet arvon käsitteen takaisin itselleen. Tänä päivänä ekonomien ja konsulttien puheissa arvolla tarkoitetaan numeroita, jotka jäävät viivan alle. Muunlainen puhe on suorastaan arvotonta. 

Heikki Viitikko saapui viisi vuotta sitten Mikkeliin luomaan Jukureihin jotain pysyvää. Tätä pysyvyyttä hän päätyi nyt tavoitteleemaan erottamalla seuran hallituksen. Tieto hallituksen erosta julkistettiin tällä viikolla.

Ylelle Viitikko kertoi, että hänen vaatimuksestaan koko hallitus meni ja erosi. Radikaalia päätöstä hän perusteli sillä, että hallitukseen tarvitaan uutta osaamista, jotta seurasta tulisi omavaraisempi. Maikkarin haastattelussa hän kertoi, kuinka hallituksessa ei löytynyt kunnianhimoa ja hommaa oli pakko freesata.

Viitikko on pumpannnut Jukureihin yhteensä noin kaksi ja puoli miljoonaa euroa. Viimeisimmän 700 000 euron sijoituksen yhteydessä hän vaati, että hallituksessa täytyy tapahtua muutoksia. Ei tapahtunut, joten Viitikko vaati uudelleen. 

"Viitikon mukaan Jukurit on liian pieni Liigaan, vaikka Etelä-Savon alueelta saakin toimintaan hyvän tuen"

Viitikon mukaan Jukurit on liian pieni Liigaan, vaikka Etelä-Savon alueelta saakin toimintaan hyvän tuen. Sen tähden tarvitaan jääkiekon ulkopuolista liiketoimintaa, jolla tilkittäisiin talousalueen kokoa.

Esimerkkiä voi ottaa Raumalta, jossa muuten asuu vähemmän yksilöitä kuin Mikkelissä. Raumalaisilla on ollut RTK:nsa jo niin kauan, että kaupungissa pystyttiin rakentamaan kilpailukykyisiä nippuja jo viime vuosituhannella.

Rauma onkin liikevaihdoltaan suomalaisten liigaseurojen kärkikolmikossa. Kaksi muuta ovat: arvasitte oikein, Kärpät ja HIFK. Kärpät on ykkönen, HIFK kakkonen ja Lukko kolmonen. Pahnan pohjimmaisena on Jukurit.

Ero oululaisiin on kuin norjalaisiin hiihdossa. Selkä näkyy jossain puolen minuutin päässä. Kärppien liikevaihto suhteessa HIFK:hon on 60 prosenttia suurempi, kertoo konsulttifirma EY:n liigaseuroille tekemä raportti. Siinä vilahtelevat palvelukonseptit, pääliiketoiminta sekä tukiliiketoiminta. 

Jukurit on lähdössä tukemaan pääliiketoimintaa tukiliiketoiminnalla. Ensimmäisiä steppejä tähän suuntaan oli Hotelli Uusikuun hankinta vuosi sitten.

Nyt Jukurit on lähdössä kiinteistöbisnekseen. Mikkeli on liigajoukkueen markkina-alueena pieni, mutta kesämökkeilyn suhteen tilanne on päinvastainen. Siinäpä olisi Jukureille oiva markkinarako. Saimaalla rantaa riittää ja hesalaisilla rahaa, jonka savolaiset voisivat korjata pian omiin taskuihinsa. Jukurit voisivat tarjota Mikkelin parhaat laiturit kesällä ja talvella.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Saman asian äärellä oli TPS:n uusi strategia, jossa  puhuttiin jääkiekon ulkopuolisesta liiketoiminnasta.Turussa jääkiekon ulkopuolinen liiketoiminta tarkoittaa erilaisten tapahtumien järjestämistä.

Oulussakin on ollut oma yritystoimintansa. Kärpät tarjosi halpatyövoimaa puolelle Suomelle menestyksekkäästi. Menestys johti Työtahti Oy:n myyntiin Kaiku HR:lle. Lisäksi on Qstock, joka on tehnyt viimeiset vuodet tappiota, kiitos koronan.  

Pelicans kokeili, mutta edes Timo Lappi ei pelastanut uutukaista liiketoimintaa. Pelicansilla oli oma paremman väen hampurilaisbisneksensä, jossa pääosassa oli pihvi. Korona tuli ja vei bisnekset. 

Lahdessa on pidemmän aikaa pyöritetty muutakin ravintolatoimintaa. Sekin on kärsinyt, tiedätte kyllä minkä vuoksi.

"Markkinatalous on siis luonut uuden Nuoren Suomen, jossa kaikki pelaa pääsarjaa. Se on nurinkurista"

Suomalaisessa liigakiekkoilussa on tapahtumassa muutos. Ry-hengen sijaan on kapitalismin henkeä. Toiminta halutaan taloudellisesti kestävälle pohjalle, mikä on pitkän päälle kaikkien etu. Talouspuhe menee välillä yli. Perusteena sille, ettei Liigaa avata, on se, että joku menettäisi työpaikan.

Markkinatalous on siis luonut uuden Nuoren Suomen, jossa kaikki pelaa pääsarjaa. Se on nurinkurista.

Terveessä markkinataloudessa huonosti hoidetut firmat menevät nurin eikä niitä väkisin tekohengitetä. Sitä muunlaista järjestelmää kutsutaan sosialismiksi, ja muualla maailmassa se kaatui jo 1980-luvun lopulla.

Tappara ei ole lähtenyt vielä ydinliiketoimintansa ulkopuolelle. Ydinliiketoiminnalla tarkoitetaan siis jääkiekonpeluuta. Mutta toimintaa voi aivan hyvin laajentaa vaikka muuttopalveluun. Pispalan portaissa tehdyistä treeneistä tunnetuksi tullut joukkue voisi perinteitä vaalien laittaa puljun nimeksi Pispalan porraspojat.

Näin saadaan samassa paketissa sekä jääkiekon ulkopuolista liiketoimintaa ja pojille kesätreenit. Sepä se olisi tukiliiketoimintaa, joka palvelisi pääliiketoimintaa.

Pääliiketoiminnan palvelukonseptille on äärimmäisen tärkeää se, että tuote on toimiva. Mikään ei palvelukonseptin kuluttajan näkökulmasta varmasti ole yhtä mukavaa kuin se, että pääliiketoiminnan tuote on kunnossa. Silloin se palvelukonseptin tukiliiketoimintana tarjoiltava ohrajuomakin maistuu paremmalta ja paremmin.

Koska monelle seurat ovat asioita, jotka seuraavat syntymästä kuolemaan.

Värityskirja on toimittelija Petri Lajusen kerran viikossa ilmestyvä pakina.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle