Mielipide

VÄRITYSKIRJA: Liiga-seurojen tanssi yli Jokerit-hautojen

LIIGA, MAAJOUKKUE, KHL / Kolumni
Jokereiden KHL-kausi loppui odotetusti viime viikolla. Samalla ovenavauksella saattoi mennä koko joukkue jääkiekkokartalta. Liiga-seurat eivät jääneet murehtimaan seuran kaatumista, vaan ovat kilpavarustelleet joukkojaan Jokerien rääppiäisissä.

Liigan siirtotakaraja on tiistaina ensimmäinen maaliskuuta minuuttia vaille puolenyön. Mustekynät ovat seurojen toimistoilla suhisseet kiihtyvään tahtiin, kun tarjontaa laadukkaista pelaajista on ollut kuin Stockan Hulluilla päivillä.

Maanantai oli varsin vilkas päivä. Harvoin on yhtä monta olympiavoittajaa yhden päivän aikana ilmaantunut kotimaiseen Liigaan. Pian ei tarvitse puhua enää maailman parhaasta kasvattajasarjasta.

Maailmalla on kriisi. Se kriisi ei ole tuonut mukanaan juuri mitään positiivista paitsi Jokereiden raunioilta valuvan pelaajavirran kotoiseen Liigaamme. Aika näyttää, että ovatko he tulleet jäädäkseen, mutta Pasilaan ei taida enää paluuta olla.

Pandemia on kadonnut. Pandemian katoamisen myötä on kadonnut myös äänekäs puhe Liiga-seurojen taloushuolista ja konkurssiuhista. 

Kärpät aloitti ja etelän joukkueet seurasivat jonossa perässä. Kärpät pestasi Lauri Marjamäen loppukauden valmentajakseen. Kärpät vahvisti kaukalon laidan miehistöään sekä kaukalon puolella esiintyvää kokoonpanoaan. Muut seurat seurasivat esimerkkiä.

Jokereista Liigaan siirtyivät yksin maanantaina Julius JunttilaDavid SkleničkaHannes Björninen, Marko Anttila, Veli-Matti Savinainen, Niko Friman, Teemu Turunen ja Iiro Pakarinen. Viimeksi mainitun nipun ja valmentaja Marjamäen sopimus kattaa vain loppukauden.

Tämä saa miettimään, että vaaniiko pelaajien taustalla KHL-peikko nimeltä Jokerit. Pelaajien kohdalla lyhyet sopimukset vielä ymmärtää, mutta oululaisten kohdalla tämä näyttää vähän lyhytjänteiseltä.

Hyvällä tuurilla "Late" valmentaa oululaisia vielä ensi kaudellakin. Valmennuspuolella ihmeitä tehdään harvoin pätkäpesteillä. Jos Marjamäki jatkaa syksyllä, niin hyvä on. Jos visiitti jää ranskalaiseksi, suuhun jää paha maku.

No yksi asia on varma Raksilassa: trap is back! Palaako menestyskin? 

Suurimmat odotukset itselläni liittyvät Skleničkaan. Siinä on härmäläisillä selostajilla kielet solmussa, kun he tavaavat hänen nimeään. 

Tapparan johto perusteli pelaajiahankintoja maajoukkueenkin edulla. Kaksi kuukautta ilman pelejä olleet maajoukkuemiehet saavat tärkeitä pelejä ennen kevään MM-kisoja.

Pelkästään Liiga-seurojen pyyteettömästä työstä maajoukkueen hyväksi ei ole kyse. Jokerien haaskalla ovat olleet niin pohjoisen pienpedot kuin etelänkin linnut. Loppujen lopuksi pelillisesti tämä on varsinainen lottovoitto Liigalle, ja niille seuroille, jotka saivat maajoukkuetason vahvistuksia.

Vielä on jäljellä pelimiehiä Jokereiden joukkueessa. Liigan pahnan pohjimmaisista yllättäviä vahvistuksia voi saada Ässät. Jesse Joensuu on sen tason nimi, ettei liigajumbo joka päivä sellaisia riveihinsä nappaa, ellei miehen tie vie sitten Mestikseen.

Jokerien kuoppajaisia ei vietetäkään joka vuosi. Ehkä tämä on seuran viimeinen palvelus kotoiselle Liigallemme. Nämä hautajaiset ovat iloiset, ja Liiga-seurojen johtajat ovat tanssineet polkkaa Jokereiden haudalla, ja pian väki katsomoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös