Mielipide

VÄRITYSKIRJA: Jalosten valtakunta on menestyskeitos

MAAJOUKKUE / Kolumni
Ruotsalainen valmentaja toi Suomelle ensimmäisen arvokisakullan. Sen jälkeen menestys on tullut härmäläisin neuvoin.

Olipa kerran kaksi velhoa. Velhoja, jotka eivät olleet veljeksiä, vaikka äkkinäisempi olisi toisin voinut luullakin. Heillä oli sanottiin olevan Midaan kosketus. He olivat tottuneet voittamaan.

Pieni hämäläinen kylä, joka tunnettiin perunoistaan eleli rauhallista hiljaiseloa. 1990-luku oli taittumassa kohti auringonlaskuaan. Lamasta oli juuri selvitty. Sen vuoden perunasato oli juuri nostettu, kun koillisesta Englannista saapui mies, joka puheli kummia. 

Hänen harjoituksissaan pelattiin paljon ja harjoitusten tarkoituksena oli pelien voittaminen. Yhdessä harvahapsisen apurinsa kanssa he tekivät ihmeitä ja saivat pienen pitäjän seuran pelaamaan niin seksikästä jääkiekkoa, että kukaan ei muistanut pitäjää sen perunoista. 

Toinen velhoista aloitti polkunsa kaupungissa, jota halkoo iso joki. Siltä matkalta tarttui aseenkantajana kolme mestaruutta, hei. Joukkojen ykkösenä ei vielä jalometalleja mukaan tarttunut, mutta kuulleensa pohjoisen kutsun hän vastasi siihen. 

Pohjoinen kotikaupunki kohteli häntä hyvin. Mukaan tarttui kolme voittoa neljässä vuodessa. Yksi meni välissä etelämmäksi, kun perunapitäjän orgiat päättyivät kultajuhliin. 

Toinen siirtyi luotsamaan jalopeuroja, toinen ylimielisiä punaisia. Molemmilla meni yhtä kauan saavuttaa menestystä, mutta kun sitä tuli kansa juhli torilla. 

Saman nimisiä kuin he on Suomessa 3082, miehiä heistä on 1566 ja kaksi heistä on suomalaisen kiekkoilun lippulaivatuotteen koreografioista. 

Kari ja Jukka Jalonen ovat parasta, mitä suomalaiselle kiekolle on tapahtunut. Kari Jalonen on sanonut menestymiseen tarvittavan kymmenen prosenttia onnea, 20 prosenttia oikea-aikaisuutta ja 70 prosenttia kovaa työtä. Jukka Jalonen luottaa siihen, että joukkue toimii sitkeästi arvojensa mukaan. Se mahdollistaa menestyksen.

Jaloset ovat velhoja, joiden taikajuoman reseptin keskeisin aines on työnteko. Molempien kohdalla menestys on seurannut miehiä. Se on härmäläisten kiekkofanien onni, koska Jalosten valtakunnassa resepti tuo menestystä tehtaan takuulla.

Molempien reseptissä arvoista keskeisin on sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen. Se on mahdollistanut sen, että herrat ovat keskimääräistä useammin olleet oikeassa paikassa. Sellaisissa paikoissa, joissa on tullut menestystä. 

Nyt nämä herrat luotsaavat härmäläisen kiekon ykköstuotteita. Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen.

Värityskirja on toimittaja Petri Lajusen ajankohtaisiin aiheisiin tarttuva pakina, joka julkaistaan sunnuntaisin.

» Lähetä palautetta toimitukselle