Mielipide

Tyttöleijonat sai tärkeän herätyksen kreivin aikaan − pelin haasteet ehditään korjata ennen MM-kisoja

MAAJOUKKUE / Kolumni
Tyttöleijonat kohtasi Vierumäellä pelillisiä vaikeuksia. Joukkueen yhteishenki ja raaka rehellisyys tiukassa paikassa ovat kuitenkin asioita, jotka pelastavat vielä ennen kauden päätapahtumaa.

Tyttöleijonat pelasi tällä viikolla Vierumäellä viimeiset ottelunsa ennen tammikuuta, jolloin edessä ovat N18-ikäluokan MM-kisat Ruotsissa. Kolmesta ottelusta tuloksena oli kaksi tappiota Slovakialle ja Tšekille, mutta viimeisessä mittelössä Japani kaatui tyylikkäästi.

Nihkeä tulos näin lähellä kauden päätapahtumaa herättää tietysti kysymyksiä. Onko pelissä jotain sellaista, mitä joukkue ei ehdi saada selvitettyä alle kuukaudessa? Eikö joukkueen pelillinen taso vain riitä?

Kaksi tappiota ja varsinkin 1−5-selkäsauna Tšekiltä olivat Tyttöleijonille tärkeä herätys juuri oikeaan aikaan. Joukkueen jäsenet ovat olleet yhtä mieltä siitä, että peli on sakannut perusasioista lähtien. Lähtökohtaisesti kertomus kuulosti tovin hälyttävältä.

Jo peliviikon päättäneessä Japani-ottelussa Suomi sai jonkinasteisen korjausliikkeen aikaan. Puolustaja Tuuli Tallisen suulla ryhmä totesi, että Tyttöleijonat löysi yksinkertaisuuden kautta myös tehonsa. Aiemmissa otteluissa niin ykkösketjun tähti Pauliina Salonen kuin varakapteeni Kerttu Lehmus viestivät niin ärtymystä kuin suurta pettymystäkin ryhmän otteista.

TURHAUTUMINEN JO HARJOITUsotteluiden ESITYKSISTÄ KERTOO SIITÄ, ETtä JOUKKUE ei VARMASTI ANNA TÄRKEIDEN PELIEN LUISUA KÄSISTÄ ASENNEPUOLELLA.

Kaksi tappiopeliä aiheuttivat varmasti harmaita hiuksia päävalmentaja Mira Kuismalle ja muulle valmennusryhmälle, mutta koko joukkue voi olla tyytyväinen siihen, että ongelmat löytyivät nyt eivätkä esimerkiksi lyhyen MM-turnauksen alkajaisiksi.

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Tyttöleijonat edustavat Naisten Liigan joukkueita, eikä Suomen naisten pääsarjaa pelata ennen kuin alle 18-vuotiaat soturit ovat palanneet MM-taipaleeltaan länsinaapurista. Nyt on aikaa käydä asioita läpi.

Joukkuehenki vahvistuu henkisellä tasolla entisestään vaikeuksien kautta. Pelaajisto ei ole arastellut näyttää ulospäin, että tappiot ovat ottaneet aivoon. Turhautuminen jo harjoitusotteluiden esityksistä kertoo siitä, että joukkue ei varmasti anna tärkeiden pelien luisua käsistä asennepuolella.

Tyttöleijonat on ikäistensä mittapuulla hyvä nippu. Joukkueessa on laatua ja kykyjä, kyse on nyt vain niiden ulosmittaamisesta. Naisten Liigan Kuortaneen pelaajista koostuvassa rungossa on lisäksi taitavia tähtiä muualtakin. Peli-identiteetti on kuitenkin yhdessä hiottua ja yhdessä toteutettua. Jokainen yksilö tuntuu vaalivan sitä joka solullaan.

Jos pelitaidot tajuttaisi tässä vaiheessa vajaiksi, olisi isosti syytä huoleen. Nyt Tyttöleijonat kuitenkin sai ainoastaan tärkeän muistutuksen siitä, että hyväkään joukkue ei voi antaa yhtään siimaa, kun kyse on huipputason urheilusta.

Ja niinhän sitä sanotaan, että huono kenraaliesitys enteilee loistokasta ensi-iltaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös