Mielipide

Tuukka Rask haluaa päättää uransa Bruinsissa − sen seuralegenda on ansainnut

NHL / Kolumni
Tuukka Rask haluaa jatkaa uransa loppuun Boston Bruinsissa. Hänen sopimuksensa päättyy ensi kauden jälkeen, mutta hän ansaitsee jatkosopimuksen sen halutessaan.

Tuukka Rask jätti päättyneen NHL-kauden pudotuspelit kesken toisella kierroksella ja poistui kuplaolosuhteista. Tuolloin maalivahti kertoi lähtevänsä kotiin perhesyistä. Nyt hän avasi Boston Heraldille tarkemmin, mistä oli kyse.

− Sain puhelun vaimoltani ja hän kertoi, että tyttäremme tarvitsee lääkärin hoitoa huonon vointinsa takia. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä kotiin. Se oli hyvin yksinkertaista, maalivahti kertoi Boston Heraldille.

Rask sai päätökselleen paljon tukea, mutta tapahtuman aikoihin maalivahti oli antanut myös kommentteja, joiden mukaan NHL:n kuplaolosuhteissa pelaaminen oli tylsää. Tämä sai monet, allekirjoittaneen mukaan lukien, epäilemään suomalaisen pelimotivaatiota.

Heraldille antamassaan haastattelussa Rask kertoi haluavansa päättää uransa hänelle rakkaassa Bruinsissa ja väläyttelipä kokenut maalivahti myös uran jatkoa ensi kauteen päättyvän sopimuksen jälkeenkin. Savonlinnalaissyntyinen Rask on jatkosopimuksensa ansainnut.

− Olen ollut täällä kauan ja organisaatio on kohdellut minua todella hyvin. Perustimme kodin Bostoniin, enkä halua pelata millekään muulle seuralle. Keskityn nyt seuraavaan kauteen ja toivottavasti muutamaan vielä senkin jälkeen, kunnes luovutan soihdun seuraavalle, Rask sanaili haastattelussa.

Rask on osoittanut NHL-uransa aikana olevansa paitsi suomalaisten maalivahtien ehdotonta eliittiä, myös maailman mittakaavassa poikkeuksellinen tekijä pelipaikallaan. Hänessä on pelillisten ominaisuuksiensa lisäksi myös sellaisia piirteitä, joita Yhdysvalloissa kutsutaan "franchise playerin" ominaisuuksiksi. Kyseessä on pelaaja, jonka varaan voi rakentaa koko organisaation menestyksen. Rask on Bruinsin 2010-luvun kasvot siinä missä Zdeno Chara tai Patrice Bergeronkin.

NHL-tähden on näytettävä osaamisensa kentällä kausi toisensa jälkeen ja lisäksi pystyttävä olemaan ulkopuolelle antamissaan kommenteissa rehellisiä − myös niinä hetkinä, kun joukkueella tai henkilökohtaisella tasolla on vaikeampaa.

Raskin päätös jättää NHL-kupla oli ratkaisu, jonka varmasti todella moni muukin urheilija olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt, mutta suomalaisen asemassa lähtö sai hillittömät mittasuhteet. Onhan hän Bruinsin menestyshaaveiden kannalta hurjan tärkeä palanen joukkuetta.

Vaikka Bruins saattaisi hyötyä Raskin kauppaamisesta tai jatkosopimuksen tekemättä jättämisestä rahallisesti jonkin verran, ovat maalivahtiin itseensä liittyvät arvot seuralle rahaakin tärkeämmät. Mikä tahansa ammattilaisjoukkue haluaisi Raskin kaltaisen suoraselkäisen ja logolle hengittävän huipputyypin riveihinsä.

Kuten Rask Boston Heraldin haastattelussa sanoi, huippu-urheilijatkin ovat tavallisia, perheellisiä ihmisiä. He ovat muutakin kuin näyttävät temput ja suoritukset jäällä ottelun tiimellyksessä. He ovat oman seuransa kansikuva myös kaukalon ulkopuolella. Rask ansaitsee paikkansa Bruins-tarinan kanteen niin pitkäksi aikaa, kun hän terveenä pysyessään haluaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle