Mielipide

Tuhannen pisteen Steven Stamkos on Lightningin menestyksen henkilöitymä − vaikeuksia kokenut kapteeni on luonut voittajaympäristön

NHL / Kolumni
Steven Stamkos on kulkenut Tampa Bay Lightningin kanssa läpi voittojen ja tappioiden. Hän tietää myös henkilökohtaisella tasolla, että menestyksen eteen täytyy myös tuntea vaikeudet.

Tampa Bay Lightningin seuraikoni ja kapteeni Steven Stamkos, 32, saavutti tuhannen NHL-pisteen rajapyykin viime yönä. Stamkosin saavutusta kirkastaa se, että jokainen piste on syntynyt Lightning-nutussa.

Stamkos on ollut Lightningin kapteeni vuodesta 2013, ja kapteenistoon hän on kuulunut vielä kaksi vuotta pidempään. Heti kapteeniuden toisella kaudella joukkue oli Stanley Cupin finaaleissa, mutta hävisi tuolloin Chicago Blackhawksille. Stamkos sai heti tuntea, millaista on tappion karvas kalkki.

Vielä seuraavalla kaudella Lightning pääsi konferenssifinaaleihin, mutta kaudella 2016−17 joukkue ei päässyt edes pudotuspeleihin. Sama kausi jäi Stamkosilta itseltään vajaaksi erilaisten terveysmurheiden vuoksi. Niitä on kapteenin uran varrella riittänyt, joten tuhannen pisteen rajalle kipuaminen ei ole ollut yhtä riemumarssia.

Stamkos kuitenkin sai itsensä kuntoon ja myös Lightning hivuttautui takaisin pudotuspelien kuhinaan. Hitaasti, mutta varmasti se nousi NHL:n parhaaksi seuraksi. Sitä on osaltaan kiittäminen Stamkosin esimerkkiä. Hänkin on tietysti saanut arvokasta oppia sellaisilta Lightning-legendoilta kuin Vincent Lecavalier ja Martin St. Louis.

tuhannen pisteen rajalle kipuaminen ei ole ollut yhtä riemumarssia.

Hänen johtamaansa ympäristöön on liki samanikäisten Victor Hedmanin ja Nikita Kutšerovin ollut helppo tulla luomaan toimintatapoja. Lightningin runkopelaajista myös Andrei Vasilevski ja Brayden Point ovat olleet Stamkosin opissa jo pitkään. Tulos on taululla.

Ihminen, joka on kokenut vastoinkäymisiä tietää, kuinka haastavaa menestyminen voi olla. Menestyminen NHL:n kaltaisessa ympäristössä ja ammattilaisurheilusarjassa on ilman murheitakin monen mutkan takana.

Hidasteita urallaan kokenut Stamkos on tehnyt hyvää myös kaukalon ulkopuolella, joten hänellä on myös perspektiiviä siitä, mikä vaikutus auttamisella on. Hänkin lienee saanut uransa varrella apua jos jonkinlaista.

Stamkos on itse kuin Lightning pienoiskoossa – kumpikin on tullut läpi vaikeuksien ja löytänyt itsestään tavat toimia ja keinot voittaa. Stamkosin luonne ja voitontahto ovat esimerkkejä kaikille.

Stamkosin kaltaisen johtajan alaisuudessa menestyminen olisi kaikille helpompaa, vaikka se ei aina olisi helppoa ensinkään. Stamkosin kaltaisia johtajia vain on verrattaen vähän.

» Lähetä palautetta toimitukselle