HIFK:ssa on ollut jo vuosia taloudelliset edellytykset nousta Liigan valtiaaksi. Harvalla, jos yhdelläkään toisella, joukkueella on esittää yhtä vakuuttavaa pelaajahankintojen listaa.
Olli Palola on kaksinkertainen Liigan maalikuningas ja Eetu Koivistoisen palkintokaappia koristaa kultaisen mitalin lisäksi pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinto viime keväältä. Samaisessa pystissä on myös Otto Paajasen nimi keväältä 2019. Toisin sanoen HIFK on hankkinut riveihinsä kahden edellisen pudotuspelikevään parhaat pelaajat.
Mestarien ryhmään lukeutuu myös Jere Innala, joka nosteli Kanada-maljaa Paajasen kanssa HPK:ssa. Innalalta jäi viime kaudella väliin 15 ottelua erinäisten syiden takia ja ilman poissaoloja laitahyökkääjä olisi taistellut paikasta maalipörssin kärkikolmikossa. Tehopisteiden lisäksi liukasliikkeinen Innala oli Liigan eniten rikottu pelaaja ja näytöt riittivät valintaan kevään MM-hopeamiehistöön.
Puolustuspäähän Salmelainen ei naarannut yhtä kovan profiilin hankintoja kuin hyökkäyspäähän, mutta Jordan Schmaltz ja Kasper Kotkansalo ovat laatupelaajia Liigaan.
Laajemmin ajateltuna hankinnaksi voi ajatella myös kesken viime kauden monivuotisella sopimuksella tullutta Yohann Auvitua. Loukkaantumisista kärsinyt ranskalainen olisi tuskin tullut kesken kauden, ellei katse olisi ollut jo tässä kaudessa. Joonas Lyytisen allekirjoitus sopimuspaperissa on niin ikään hyvä työnäyte urheilujohdolta.
Kaikkiaan joukkueeseen on siirtynyt tai tehnyt jatkosopimuksen lukuisia pelaajia, joiden pitäisi kaiken järjen mukaan esiintyä rahakkaammissa sarjoissa.
Kaikkiaan joukkueeseen on siirtynyt tai tehnyt jatkosopimuksen lukuisia pelaajia, joiden pitäisi esiintyä rahakkaammissa sarjoissa
Eikä joukkue ole pelkkää taidollista ilotulitusta. Kahdella edelliskerralla, kun HIFK on päässyt nostelemaan mestaruuspokaalia, joukkueissa on ollut alemmissa ketjuissa niitä kuuluisia "HIFK:n näköisiä" pelimiehiä.
Vuonna 1998 rytinää tarjoilivat Tom Laaksonen, Marko Tuomainen, Miika Elomo ja kumppanit. Keväällä 2011 ketju Robert Nyholm - Siim Liivik - Eetu Pöysti nousi kulttiasemaan ja edelleen kuuluu puhuttavan Trio rosvoista.
Tämän kauden HIFK:ssa on tarjolla valmiiksi ketjuksi soviteltu kolmikko Eetu Karvinen - Miro Väänänen - Micke Åsten, jota vastaan tuskin kovin moni vastustajan ketju haluaa pelata.
Pöytä on siis katettu.
Päävalmentaja Ville Peltosen ei tarvitse lähteä raivaamaan mestaruuspolkua tyhjästä, sillä helsinkiläiset ovat vaivihkaa nousseet kestomenestyjien joukkoon. Punapaidat ovat edenneet mitalipeleihin jo viisi kertaa peräkkäin. Vaikka kaudet ovat olleet ajoittain myös vaikeita, muutos on melkoinen aikaan, jolloin pelkkä puolivälieräsarjan voitto oli kiven takana.
Viimeinen askel organisaatiolla on edelleen ottamatta, mutta Peltonen tietää mitä se (HIFK:ssa) vaatii.
Kun HIFK marssi mestaruuteen keväällä 2011, Peltonen oli joukkueen kapteeni ja suunnannäyttäjä. Myöhemmin useampi joukkueen muista jäsenistä Kari Jalosesta Lennart Petrelliin on nostanut juuri Peltosen merkityksen keskeiseen asemaan. Petrell luonnehti kapteenin merkitystä kertomalla, että mikäli Peltonen hyppäisi kaivoon, koko muu joukkue hyppää kyseenalaistamatta perässä.
Sisäinen vaatimustaso ja yhteishenki ovat varmasti Peltosen pääteemoja myös alkavalle kaudelle. Näistä viitteitä nähtiin jo pelatuissa CHL-otteluissa, joissa joukkue ei ottanut taka-askelia, vaikka peli lähenteli erityisesti ZCS Lionsin puolelta harmaata aluetta.
Jo pelaaja-aikoinaan Peltonen oli pelin opiskelija, joten ex-kipparin pelikirjaa ei tarvitse lähteä ennalta kyseenalaistamaan.
Salmelainen on metsästänyt parhaat raaka-aineet ja kattanut pöydän. Nyt on Peltosen aika kaivaa takataskusta jo aiemminkin toiminut reseptivihko, jonka lopputuloksena Stadissa on ennenkin nautittu mestaruusateriaa nakkikattilasta.
