Mielipide

Terveysturvallisuus esti katsojien pääsyn Nais- ja Tyttöleijonien otteluihin – poikien maaotteluihin sai kuitenkin ottaa yleisöä

MAAJOUKKUE, Muut Sarjat / Kolumni
Jääkiekkoliiton päätökset asettivat naiset jälleen alempiarvoiseen asemaan miehiin verrattuna. Liiton yhtenä painopisteenä on nais- ja tyttökiekko. Ristiriita on kiusallinen.

Joulukuussa Suomessa pelattiin useassa ikäluokassa maajoukkueotteluita. Naisleijonat, Tyttöleijonat ja poikien U16-joukkue pelasivat harjoitusotteluita kahden maan turnauksissa. Tyttö- ja Naisleijonat kohtasivat Tšekin ja U16-joukkue Ruotsin.

U16 pelasi perjantaina Suolahdessa, lauantaina Jyväskylässä ja sunnuntaina Jämsässä. Kaksi muuta maajoukkuetta leireili Vierumäellä, jossa kaikki heidän ottelunsa myös pelattiin.

Maajoukkueita on aina mukava päästä katsomaan paikan päällä, mutta naisten ja tyttöjen otteluissa kiellettiin katsojat terveysturvallisista syistä. Poikien otteluihin sai kuitenkin ottaa katsojia paikan päälle. Perjantaina katsojia oli tilastojen mukaan 750, lauantaina 703 ja sunnuntaina 390.

Suuri kysymys onkin, miten naisten ja tyttöjen peleihin katsojien ottaminen olisi ollut yhtään sen suurempi terveysturvallisuusriski kuin poikien otteluissa.

Enemmän riskiä luulisi olleen U16-joukkueella, kun on pitänyt siirtyä paikasta toiseen pelaamaan.

Tyttöleijonien osalta voi hieman ymmärtää turnauksen pelaamista ilman yleisöä. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat alkavat 8. tammikuuta. Eli periaatteessa kyse voisi olla mahdollisesta karanteeniajasta, mutta tiedottamatta jättäminen antaa tilaa spekulaatioille.

Toisaalta karanteeniaika on ollut yleensä noin kaksi viikkoa ennen kisoihin lähtöä, joten sekään teoria ei vaikuta kovin vahvalta.

Liitto ilmeisesti halusi vain säästää kustannuksissa, sillä koronapassilla olisi voinut hyvin ottaa katsojia. Yllätys onkin se, että U16-otteluissa passi on ollut käytössä ainakin lauantaina.

Miksi koronapassia ei voinut ottaa käyttöön myös Vierumäellä, jolloin katsojat olisivat päässeet paikan päälle? 

Toki säästäminen on ollut kriteerinä jo silloin, kun turnaukset on päätetty pitää Vierumäellä. Vierumäen ylläpito maksaa Jääkiekkoliitolle koko ajan, jonka vuoksi naiset on helppo laittaa sinne pelaamaan. Ei haluta ylimääräisiä kustannuksia, mitä syntyisi, jos turnaus pelattaisiin jossain paremmassa hallissa. 

Näin Jääkiekkoliitto asetti naiset ja miehet jälleen kerran eriarvoiseen asemaan.

Naisten ja tyttöjen ottelut näkyivät toki Leijonat.tv:stä, mutta lähetysten taso ei vastaa vieläkään sitä, mitä jääkiekko ansaitsisi. Varsinkin, kun kyse on maajoukkueista, tulisi myös lähetysten olla sen mukaisia. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös