Meillä on aivan uusi pallopeli.
HIFK:n erittäin ryhdikkäät esitykset välieräsarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa Tapparaa vastaan loivat uskoa, että sarjasta voisikin tulla hyvin tasainen.
Tapparan voittoon päättyneen ensimmäisen ottelun jälkeen olin jo valmis luovuttaman HIFK:n osalta, mutta sarjan toisessa ottelussa helsinkiläiset osoittivat lujaa luonnetta.
Tasatilanne 1–1 kahden ottelun jälkeen on pelitapahtumiin nähden oikeutettu – myös HIFK:n 2–0-johto olisi ollut.
Ville Peltosen HIFK on siitä harvinainen HIFK, että se on nöyrästi töitä paiskiva duunarijoukkue. Sillä on myös riittävän laadukkaat pelaajat, vaikka taitotasoltaan se ei ylläkään Tapparan tasolle.
Jollain tavalla HIFK:sta tulee mieleen Petri Matikaisen aikojen Blues, joka paineli kahteen otteeseen finaaleihin. Työmäärän ja kurinalaisuuden säilyminen ensimmäisten otteluiden tasolla myös Tampereella on HIFK:lle elinehto, että se pystyisi roikkumaan kiinni finaalipaikassa.
Uskon myös, että HIFK pystyy tähän Tampereella. Henkisesti joukkue vaikuttaa vahvalta, mihin varmasti vaikuttavat syksyn isojen ongelmien selättäminen ja kevättalven kasvuprosessi.
Katseet kääntyvät siis Tapparaan. Kahdessa ensimmäisessä välieräottelussa nähdyt esitykset eivät tule riittämään finaalipaikkaan, vaikka kyseessä onkin Tappara.
Kiteytetysti Tapparan avaus välierissä oli Ismo Lehkosen sanoin steriiliä tussuttelua. Itse asiassa Tappara voi olla tyytyväinen, että se pääsee tästä tilanteesta kotijäälleen.
Kahdessa ensimmäisessä välieräottelussa nähdyt esitykset eivät tule riittämään finaalipaikkaan, vaikka kyseessä onkin Tappara.
Tietysti syitä tahmeaan alkuun on monia. Pelitauko varmasti vaikutti, ja myös HIFK:n kamppailuvalmius näytti tulleen yllätyksenä Tapparalle. Näistä huolimatta Tappara ei yltänyt lähellekään parasta peliään.
Tappara ei voi luottaa siihen, että se kuitenkin kääntää pienet marginaalit edukseen ratkaisupaikoissa kuten niin monta kertaa aiemminkin. Kotikentällään sen on oltava isäntä myös kaukalossa ja otettava ohjakset pelin virtauksesta.
Helsingissä Tapparan pelillinen johtohahmo oli Waltteri Merelä, vieläpä varsin selvällä erolla muuhun ryhmään. Tämä ei voisi alleviivata enempää, kuinka tärkeää Jori Lehterän, Valtteri Kemiläisen, Niko Ojamäen ja muun tähtisikermän on onnistua nostamaan tasoaan.
Tapparan ykkösvahti Christian Heljanko totesikin jo Aamulehden haastattelussa, että tänä keväänä vaatimukset mestaruuden voittamiseen ovat ehkä kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla.
– Minun aikanani Liigassa tämä on kovatasoisin sarja mitä on ollut. Mestaruus vaatii maksimaalista suoritusta ja tiiviyttä, Heljanko totesi Aamulehdelle.
Edes sarjan selvästi nimekkäimmällä joukkueella ei kävellä huolettomasti mestaruuteen. Ja siinä, jos missä, piilee urheilun hienous.
