Mielipide

Tampereen ääriviritetystä NHL-show’sta puuttui sydäntä

NHL / Kolumni
Jäyhät suomalaiset taputtivat, kun käskettiin – ja tietysti maaleille. Myös järjestäjä yritti kaikkensa tunnelman rakentamiseksi, mutta pelaajat sivuuttivat oman tehtävänsä viihteen luojina.

Lähtökohdat NHL-joukkueiden Colorado Avalanchen ja Columbus Blue Jacketsin kohtaamisille Tampereen loppuunmyydyllä Nokia Arenalla olivat varsin mainiot, kun ensin mainittu on hallitseva mestari ja molemmissa joukkueissa on suomalaisväriä – mukaan lukien Tampereen oma poika Patrik Laine ja paras suomalainen Mikko Rantanen.

Suomalaisten lisäksi äänekkäitä aplodeja saivat supertähdet Johnny Gaudreau, Nathan MacKinnon ja Cale Makar sekä Liigasta tuttu maalivahti Aleksandr Georgijev. Kun vielä Maamme-laulu helähti yhteislauluna ja itse Kalervo Kummola pudotti seremoniallisen avauskiekon Laineen ja Rantasen eteen, vaikutti tupa lämmenneen.

Tunnelma kuitenkin lässähti kuin veitsellä leikaten, kun peli lähti käyntiin.

Jos ei lasketa maaleja ja paria pientä tappelunnujakkaa sekä kuuluttajan kehotuksesta alkanutta taputusta, oli ensimmäisen erän äänekkäin hetki, kun Blue Jacketsin puolustusalueella kiekontavoittelutilanteen aikana kuului selvällä suomen kielellä "AJA!".

Tunnelma lässähti kuin veitsellä leikaten, kun peli lähti käyntiin.

Tuskin tarvitsee sanoa, että suomalaispelaajat eivät olleet kyseisen tilanteen ytimessä. Mahdollisesti suomea ymmärtämättömätkin oivaltavat asiayhteydestä, mitä yleisö haluaa, mutta en laskisi sen varaan, kun Blue Jackets ei ollut sisäistänyt edes päävalmentajansa Brad Larsenin vaadetta taklauspelistä.

Kun takaa-ajoasemassa joukkueen ainoa mainittava taklaaja erän aikana on kiekollisena puolustajana tunnettu Jake Bean, saa peiliin katsoa ihan jokainen.

Kuuliainen suomalainen taputtaa, kun käsketään, mutta ei muuten kehtaa tehdä itsestään numeroa. Yleisön vaisuus pelin ollessa käynnissä on ymmärrettävää, kun valtaosalle katsojista ottelun lopputulos on merkityksetön.

Tärkeintä on päästä näkemään NHL-tähtiä matkustamatta toiselle mantereelle.

Syyttää ei sovi myöskään NHL:ää tapahtuman järjestäjänä. Markkinointiin ja taukoviihteeseen oli selvästi panostettu, ja kun vertaan kahteen aiempaan Global Series -tapahtumaan, joissa olen ollut, on sisältöä myös varioitu.

Klassikkoviihde maskottien välinen nahina oli edelleen ansaitusti mukana, mutta esimerkiksi Avalanche-pelaajien yritys lausua suomenkielisiä lauseita oli muistikuvieni mukaan uutta ja varsin viihdyttävää.

Komiikan etikettisääntöjen mukaan vitsissä lyötiin ylöspäin eli huumori kohdistui suomen vaikeuteen eikä muun maalaisten osaamattomuuteen.

Kun ottelun toisessa erässä Blue Jackets tuli maalin päähän juuri Laineen osumalla, ja molemmissa päädyissä nähtiin läheltä piti -tilanteita, oli ottelu muutaman peliminuutin ajan todella viihdyttävää – ja Blue Jacketsin pohjoisamerikkalainen kannattajaryhmä intoutui kannustuslauluunkin.

Kolmannessa erässä nähtiin tasoitusmaali, mutta sen vaikutus tunnelmaan oli, hämmentävää kyllä, jopa vähäisempi kuin kavennusmaalin. Oman kylän Laineelle tarjoutui pian tasoituksen jälkeen kuin käsikirjoitettuna tilaisuus nousta sankariksi neljän minuutin ylivoiman aikana, mutta maali jäi syntymättä.

Liigan äärellä on purnattu taktisen tylsää puolustuskiekkoa, mutta ylivertaisen taitotason haaskaaminen intohimottomaan tuhnutteluun on vielä puuduttavampaa.

Sankarin viitan sijaan Laine sai ottaa harteilleen syntisäkin, sillä ylivoima päättyi tamperelaishyökkääjän jäähyyn. Ja ylivoimalla Avalanche meni taas johtoon, kenenpä muun kuin Rantasen – illan toisella – osumalla.

Muutama minuutti monesta tunnista on kuitenkin liian pieni osuus. Liigan äärellä on purnattu taktisen tylsää puolustuskiekkoa, mutta ylivertaisen taitotason haaskaaminen intohimottomaan tuhnutteluun on vielä puuduttavampaa.

Missä hallitsevan mestarin raivokas haastaminen? Missä tilanteiden pelaaminen loppuun asti?

Kokeneena päihdetyöntekijänä keksin ainakin yhden mahdollisen syyn, joka selittäisi tähtipelaajien läpsyttelyä, mutta sinisilmäinen hippi minussa ei haluaisi uskoa sitä vaihtoehtoa, että pelaajat olisivat yksinkertaisesti väsyneitä liiallisesta juhlimisesta.

Tilaisuus tekee varkaan, sanotaan, ja kaksi ottelua 82 pelin runkosarjasta on niin vähän verrattuna mahdollisuuteen rentoutua uudessa ympäristössä.

Pelaajat tekevät pelin, ja jääkiekko-ottelussa pelin pitäisi olla ensisijainen viihde. Tämä markkinointiosaston muistio jäi näemmä pelaajilta saamatta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös