Mielipide

TPS lähtee viettämään välivuotta

LIIGA / Kolumni
TPS on syytänyt paljon rahaa alkavaan kauteen ja tahtoo menestystä nyt. Voimakkaat taustavaikuttajat, 11 ulkomaalaispelaajaa ja Raimo Helminen joukkueen peräsimessä tarkoittavat sitä, että viihdettä on luvassa.

Vähättelemättä voi sanoa, että Turun Palloseuralla on kasassa räjähtävän ja mielenkiintoisen kauden ainekset.

Jos joukkuetta vertaa vuoden takaiseen, yhtymäkohtia ei juuri ole. Poissa ovat monivuotinen päävalmentaja Kalle Kaskinen, ykkössentteri Ilari Filppula ja puolustuksen johtohahmo Joe Piskula. Tilalla on yksitoista ulkomaalaista pelaajaa, muutama oma juniori ja päävalmentajaksi haalittu Raimo Helminen.

Huomionarvoista on, että TPS:n solmimista uusista sopimuksista lähes kaikki ovat yksivuotisia. Helmisen lisäksi 19 pelaajan sopimus päättyy tähän kauteen. Runkopelaajista jatkopahvi löytyy vain Juuso Pärssiseltä, Markus Nurmelta, Juhani Jasulta ja Lauri Korpikoskelta.

Kun vuoden päästä uutta joukkuetta verrataan tämän kauden joukkueeseen, yhtymäkohtia ei juuri ole.

Monta mahdollista menestyjää

Koska TPS:n kokoonpano on käynyt läpi merkittävän mullistuksen ja suuri osa nimistä on suomalaiselle kiekkokansalle tuntemattomia, joukkueen iskukyvyn arvioiminen on hankalaa. Mahdollisia syttyviä tähtiä on kuitenkin useita.

KHL:ssäkin torjunut 25-vuotias venäläinen Andrey Kareev vaikuttaa tilastojen ja harjoituspelien perusteella taitavalta ja hyvin liikkuvalta maalivahdilta, jolta on lupa odottaa näyttäviä torjuntoja. Jämäkkyyttä takalinjoille tuo isokokoinen 28-vuotias ruotsalaispuolustaja Oliver Bohm, joka harjoituspeleissä on pitänyt välillä kapteenin C:tä. Mielenkiintoa herättää myös Moskovan taikuriksi tituleerattu 20-vuotias keskushyökkääjä Ruslan Iskhakov, joka parhaalla juniorikaudellaan takoi 104 pistettä 44 ottelussa.

Tulokkaiden lisäksi viihdykettä ja taituruutta odotetaan myös 21-vuotiaalta Lauri Pajuniemeltä, joka teki viime kaudella läpimurtonsa ja voitti joukkueen sisäisen piste- sekä maalipörssin. Katse kiinnittyy myös 19-vuotiaaseen Juuso Pärssiseen, joka pääsi viime kauden loppupuolella väläyttelemään taitojaan ja jolta sopii alkavalla kaudella odottaa yhä uusia kehitysaskeleita.

Valtaosa pelaajista on kuitenkin villejä kortteja, jotka voivat joko syttyä loistoon tai kadota harmaaseen massaan. Vaarana on, ettei Turussa eroteta keskinkertaisia ulkomaalaisvahvistuksia toisistaan vielä joulunakaan.

Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia

TPS:n suuromistajat, Supercell-yhtiön Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja, ovat toistuvasti sanoneet, että heidän roolinsa TPS:ssä on löytää oikeat ihmiset oikeille paikoille. Ilmeisesti siksi hallitukseen kuuluvat nyt esimerkiksi Saku Koivu ja Erkka Westerlund, urheilujohtajana toimii Rauli Urama ja pelaajakoordinaattoriksi on hankittu Tomi Kallion lisäksi Mika Suoraniemi.

On selvää, ettei TPS ole koonnut joukkuettaan tai taustavoimiaan pikkurahalla. Hurlumhei-rahankäyttö herättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia:

Mitä voidaan odottaa Raimo Helmiseltä, jonka näytöt onnistumisesta päävalmentajana ovat vähäiset?

Miten joukkue pelaa yhteen, kun kyseessä on puoliksi ulkomaalaisista ja suurimmaksi osaksi toisilleen tuntemattomista pelaajista koostuva nippu?

Pystyvätkö taustavoimien vahvat jääkiekkovaikuttajat yhteistyöhön ilman, että syviä näkemyseroja pääsee syntymään?

Moniko yleisölle tuntemattomista ulkomaalaisvahvistuksista todella pystyy onnistumaan roolissaan?

Menestystä yhden kauden tähtäimellä

Yksivuotisten sopimusten määrä paljastaa, ettei TPS:n päätösten taustalla ole pitkäjänteistä uudistumis- ja menestysstrategiaa. TPS on syytänyt paljon rahaa tähän kauteen – ja vain yhteen kauteen. Vaikka joukkue nyt menestyisikin, kesällä edessä ovat raskaat uudelleenrakennustalkoot ja yhä uusien (ulkomaalais)vahvistusten hankkiminen.

Asetelmasta saa sen vaikutuksen, että TPS pelaa ostojoukkueellaan upporikasta ja rutiköyhää. Joukkueen taustavoimissa tavoitteena on epäonnistuneen kauden jälkeinen kasvojen pesu ja nopea menestys, ja jos sitä ei saavuteta, kaudella ei ole merkitystä.

TPS ei ole pitkäjänteisesti rakentamassa uutta dynastiaa ja menestystarinaa kiinnittämällä organisaatioon täsmähankintoja useiden vuosien kärsivällisyydellä. Se ei tähtää menestykseen kolmen tai viiden vuoden päästä. Se tähtää menestykseen nyt – kolmen tai viiden vuoden strategian kustannuksella.

Oli miten oli, TPS:llä on kasassa räjähtävän kauden ainekset. Supercell-kaksikko ja muut voimakkaat taustavaikuttajat, 11 ulkomaalaispelaajaa, Raimo Helminen peräsimessä ja 19 pelaajan päättyvät sopimukset tarkoittavat vähintään sitä, että viihdettä on luvassa.

Se, ovatko viihteen aiheena jäällä tapahtuvat uroteot vai kaukalon ulkopuoliset sekoilut, jää nähtäväksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös