Mielipide

Suomen pitäisi vetäytyä World Cupista, jos Venäjä päästetään mukaan – NHL:n ahneuden edessä tulisi säilyttää moraali

MAAJOUKKUE, NHL / Kolumni

NHL:n varakomissaari Bill Daly julisti perjantaina, että liiga haluaisi venäläispelaajat mukaan vuoden 2024 helmikuulle suunniteltuun World Cupiin, jonka NHL siis järjestää.

Ilmeisesti Venäjä ei saisi käyttää maatunnuksiaan, mutta joka tapauksessa turnaukseen osallistuisi Vladimir Putinin propagandajoukkue. Ajatus tuntuu puistattavalta, kun venäläiset murhaavat ja raiskaavat ukrainalaisia hamaan tulevaisuuteen jatkuvassa julmassa hyökkäyssodassaan.

NHL:n ajatuksen venäläisten ottamisesta huipputurnaukseen ymmärtää, jos asiaa tarkastelee heidän vinkkelistään.

Ensinnäkin NHL haluaa takoa turnauksesta mahdollisimman kovat rahalliset voitot, joten se tarvitsee kaikki kirkkaimmat supertähtensä mukaan. Kynnys jättää muun muassa Aleksandr OvetškinAndrei Vasilevski ja Kirill Kaprizov kotisohvalle on varmasti hyvin korkea.

Lisäksi pitää muistaa, että pohjoisamerikkalaisille Ukrainan sota on paljon etäisempi asia kuin meille suomalaisille. Sodan vaikutukset eivät kosketa Pohjois-Amerikassa tavallista kansalaista läheskään niin paljon kuin Euroopassa.

Etäisyys sodasta näkyy jääkiekon osalta etenkin siinä, että KHL:ään on siirtynyt valtavat määrät kanadalaisia ja yhdysvaltalaisia pelaajia, mutta he eivät saa ratkaisuistaan minkäänlaista painetta medialta. Myöskään venäläisten pelaamista NHL:ssä ei ole juuri millään tavalla kyseenalaistettu.

Lisäksi arvelen, että NHL:llä olisi suunnitelmana saada Venäjän ansiosta "kylmän sodan jännitettä" muun muassa otteluihin Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan. Se kiinnostaa takuuvarmasti yleisöä ja luo puheenaiheita.

Suomi ei voi yksinkertaisesti olla mukana tapahtumassa, jossa Putin ja Venäjä pääsisivät pönkittämään propagandaansa.

Jos Venäjän mukanaolo aikanaan vahvistetaan virallisesti, Suomen jääkiekkoliiton on oltava suoraselkäinen ja ilmoitettava Leijonien jättävän turnauksen väliin.

Suomi ei voi yksinkertaisesti olla mukana tapahtumassa, jossa Putin ja Venäjä pääsisivät pönkittämään propagandaansa. Ei, vaikka kasassa olisikin kaikkien aikojen kovatasoisin leijonajoukkue.

Pahoin pelkään, että asiasta tulee vielä hyvin kiusallinen Suomen kannalta. Jo viime keväänä nähtiin, kuinka vaikeaa oli perustella sodan alkamisen jälkeen KHL:ssä pelaamista jatkaneiden suomalaisten ottamista MM-leiriryhmään ja lopulliseen joukkueeseen.

Ja mikä olisi kynnys luopua todellisesta superjoukkueesta ja Jukka Jalosen maajoukkueuran huipennuksesta?

Toisaalta nykyään Suomella on valtaa ja voimaa kansainvälisessä jääkiekossa enemmän kuin koskaan ennen. IIHF:n pääsihteerinä toimii tätä nykyä Matti Nurminen, ja liiton hallituksessa istuu Heikki Hietanen. Viime vuosien valtavan menestyksen myötä suomalaisten sanalla on varmasti painoarvoa.

Suomen pitäisikin tehdä kaikki voitava, jotta Venäjää ei otettaisi mukaan seuraavaan parhaiden pelaajien turnaukseen – kassavirrat ja superturnaus eivät voi olla merkityksellisempiä kuin moraali ja ihmisarvot.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös