Mielipide

Seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo NHL:ssä ei toteudu mainoslauseilla − Tarvitaan rohkeita edelläkävijöitä ja ruohonjuuritason työtä

NHL / Kolumni
NHL tekee aktiivista PR-työtä tasa-arvon ja yhtenäisyyden puolesta, mutta kiekkokulttuurin todellisuus on edelleen homofobinen ja syrjivä.

”Naapuruus ei itsestään oo ystävyyttä, eikä rauha tule niin et se julistetaan”, lauloi Juice Leskinen vuonna 1978 julkaistun Tauko I -albumin nimikappaleella Tauko.

NHL:n PR-osasto yrittää julistaa monin tavoin toksisen ympäristön vapaaksi milloin mistäkin eriarvoistavasta tekijästä: on Black History Month, Gender Equality Month, NHL Pride Month ja on yhteistyötä Pride Tape -kampanjan kanssa.

Näin saadaan kiillotettua NHL:n julkisuuskuvaa, vaikka mitään muutosta ei ole tapahtunut. Homofobia elää ja voi hyvin lätkäkulttuurissa ja pukuhuoneissa.

NHL:ssä ei ole pelannut avoimesti homoseksuaalista pelaajaa. Brock McGillis pelasi yhden kauden OHL:ssä, tänä kesänä NHL:ään varattavissa oleva Yanic Duplessis varattiin QMJHL:ään, mutta ei ole toistaiseksi pelannut kyseisessä sarjassa, ja Benjamin Fredell lopetti kiekkoilun pelatessaan AAA U18 -sarjaa Los Angelesissä.

Niin McGillis, Duplessis kuin Fredell tuovat omissa haastatteluissaan esille pukukoppien ja joukkueyhteisöjen homo- ja transfobista ilmapiiriä. Ja peliuransa jo lopettaneen Colin Wilsonin kommentit sateenkaariteipeistä vihjaavat NHL-pelaajien keskuudessa olevista ennakkoluuloista seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Someraivo on vielä asia erikseen.

Naiskiekon moninkertainen olympiavoittaja Charline Labonté on kiekkokontekstissa menestynein homoseksuaali pelaaja ja hän kokee oman prosessinsa helpoksi, mutta tiedostaa muiden vaikeudet ja haluaa juuri siksi olla avoimesti esikuva muille.

Willie ORee ja Fred Sasakamoose − NHL:n ensimmäinen tummaihoinen ja alkuperäiskansoihin kuuluva pelaaja − debytoivat jo vuosikymmeniä sitten, ja NHL on tänä päivänä kiistatta etnisempi, mutta rasismi ei ole poistunut sinänsä hyvistä PR-kampanjoista huolimatta.

Esimerkiksi Bill Petersiä syytetään sekä rasistisista että homofobisista kommenteista ja New York Rangers laittoi siirtolistan kautta pois pelaavasta kokoonpanosta Tony DeAngelon, joka ajautui konfliktiin seurakaveri Aleksandr Georgijevin kanssa. OHL:ssä pelatessaan DeAngelo oli kahdesti pelikiellossa rikottuaan sääntöä, joka pyrkii pitämään rasistisen, seksistisen, homofobisen ja muun halventavan kielenkäytön pois pelistä.

O’Ree esimerkiksi on tehnyt paljon työtä tarjotakseen vähävaraisille ja muista syistä estyneille mahdollisuuden pelata jääkiekkoa. ”Hockey Is For Everyone” on vetävä iskulause, mutta sen konkretisoituminen vaatii O’Reen kaltaisia uurastajia.

Eriarvoisuutta vastustavat kampanjat ovat lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta NHL:n todellisuuden ollessa ennakkoluuloinen ja syrjivä tuntuu tasa-arvomarkkinointi irvokkaalta ja epäreilulta.

Yhdysvaltain aikuisväestössä arvioidaan olevan vähintään 11 miljoonaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa. Väestömäärään suhteutettuna esiintyvyys on niin iso, että todennäköisesti myös NHL-pelaajien joukossa on seksuaalivähemmistöjen edustajia.

Kukaan ei ole vielä sitä julkisesti sanonut, mikä ei vallitsevassa ilmapiirissä varmasti ole helppoa. Ensimmäinen suomalainen avoimesti homoseksuaali jääkiekkoilija Janne Puhakkakin kertoi asiasta julkisesti vasta peliuransa päätyttyä, vaikka pelikavereiden joukossa oli luotettuja, jotka tiesivät totuuden.

Aivovammat, päihdeongelmat, psyykkiset sairaudet − kaikki ovat olleet vaiettuja ilmiöitä, kunnes joku rohkea yksilö on noussut esiin. Nyt tiedämmekin esimerkiksi Dan Carcillon, Bobby Ryanin ja Robin Lehnerin vaikeuksista.

Toivottavasti kaikki tässä jutussa mainitut esimerkit avoimuudesta rohkaisisivat myös seksuaalivähemmistöjen edustajia astumaan esiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös