Mielipide

Sabresin rooli vaihtui nöyryytetystä nöyryyttäjäksi − Flyers teki emämunauksen hankkiessaan kovalla hinnalla Rasmus Ristolaisen

NHL / Kolumni

Rasmus Ristolainen on halunnut jo kauan pois Buffalo Sabresista ja sai nyt haluamansa. Sabres kauppasi suomalaispuolustajan Philadelphia Flyersiin ja sai muhkean palautuksen Robert Häggin ja kahden varausvuoron muodossa. Toisen vuoroistaan Sabres pääsi käyttämään heti, sillä se sai varaustilaisuuden 14. vuoron.

Ristolainen saa uuden alun uudessa seurassa ja Sabres leveyspelaajan lisäksi rakennuspalasia tulevaisuuteen. Sabres varasi varaustilaisuudessa ensimmäisenä, joten nyt nähty kauppa vain kiihdyttää sen uudelleenrakennusta. Vaihtokaupan suurin ja selvin häviäjä onkin Flyers, joka luopui aiemmin entisestä huippupuolustajasta Shayne Gostisbeherestä.

Flyers oli yrittänyt aiemminkin päästä Gostisbeheren sopimuksesta eroon. Se maksoi Arizona Coyotesille siitä hyvästä vielä kaksi varausvuoroa päälle saamatta itse mitään takaisin. Flyers siis pääsi Gostisbeherestä vihdoin kaikin keinoin eroon, mutta teki todellisen emämunauksen jo seuraavana päivänä hankkiessaan vain uuden pelillisen riippakiven Ristolaisesta.

26-vuotias Ristolainen ei sen sijaan ole tuottanut erityisen hyviä tuloksia koko NHL-urallaan.

Vaihtokaupan järjettömyyttä Flyersin osalta korostaa myös tämä: se ei maksanut Nashville Predatorsin luottopuolustajana pitkään toimineesta Ryan Ellisistä enempää kuin Ristolaisesta.

Yhdestä NHL:n kokonaisvaltaisimmasta puolustajasta Flyers antoi Philippe Myersin ja terveysongelmista kärsineen Nolan Patrickin. Ikä on alkanut hidastaa 30-vuotiasta kanadalaista, mutta hän pelaa silti edelleen hyvällä tasolla. 26-vuotias Ristolainen ei sen sijaan ole tuottanut erityisen hyviä tuloksia koko NHL-urallaan ja tuleva kausi on suomalaiselle NHL:ssä jo yhdeksäs.

Joko nyt palaset loksahtaisivat paikoilleen vai pitäisikö vain myöntää avoimesti, että hän ei ole runsaista minuuteista huolimatta erityisen laadukas puolustaja? Vertailu esimerkiksi Ellisiin osoittaa, että kyseessä on kaksi täysin eri tason puolustajaa.

Ristolaisen tulokset verrattuna Ryan Ellisiin edellisen kolmen kauden ajalta.
Kuva © Evolving-Hockey

Yllätyksenä Ristolaisen heikko taso ei enää tule. Lähes neljä vuotta sitten julkaistussa analyysissa selviää seikkaperäisesti Ristolaisen pelaamisen tulokselliset heikkoudet. Lyhyesti sanottuna: suomalaista on arvostettu hänen koko uransa ajan liian korkealla suhteessa hänen tasoonsa. Sabres kuitenkin onnistui höynäyttämään Flyersia vielä kaiken tämän ajan jälkeen.

Koska seura ei kaupannut Ristolaisen kuin vasta nyt − huolimatta suomalaisen lähtöhaluista −, on mahdollista ja todennäköistäkin, että sen johto on pitänyt Ristolaista aidosti hyvänä ja arvokkaana puolustajana. Sitä hän näennäisesti onkin, jos pelissä tuijottaa kovuutta ja taklauksia. Vaikka hän pelaa kovaa etenkin puolustusalueella, Ristolainen ei ole tuottanut kovin hyviä tuloksia itse puolustuspelaamisessa.

Ristolaisella on sopimustaan jäljellä vielä vuosi 5,4 miljoonan dollarin keskimääräisellä kausiansiolla. Ellis tienaa vuoteen 2027 saakka keskimäärin 6,25 miljoonaa dollaria kaudessa. Jotta suomalainen saisi lihotettua palkkapussiaan, hänen on pyristeltävä irti aiemmasta heikon suorittamisen kierteestään. Ristolainen sai nyt pitkään kaipaamansa tilaisuuden, mutta todellinen huomio kiinnittyy siihen, mitä Flyers Ristolaisen kanssa tekee.

Kuntoa voi kehittää vanhemmallakin iällä, mutta pelillisten ominaisuuksien osalta Ristolaisella voi tulla kiire.

Ristolainen on useana harjoituskautena kehittänyt voimaansa ja räjähtävyyttään ja hänen kuntoaan on vuodesta toiseen ylistetty maasta taivaisiin. Suomalaisen kesäharjoitteluun on kuulunut muun muassa painia ja nyrkkeilyä. Ei ole epäilystäkään, etteikö Ristolainen olisi fyysisesti hyvässä kunnossa. Kuntoa on mahdollista kehittää vanhemmallakin iällä, mutta pelillisten ominaisuuksien osalta Ristolaisella voi tulla kiire.

Hän täyttää tänä vuonna 27 eikä hän ole kahdeksan edellisen kauden aikana osoittanut merkkejä paremmasta. Olkoonkin, ettei Sabres ole sinä aikana yltänyt kertaakaan pudotuspeleihin. Sabres on ollut luokattoman heikko jo kauan, mutta Ristolaisen tulokset eivät ole olleet hyviä silloinkaan, kun hänen suorituksistaan poistetaan pelaajan hallinnan ulkopuolella olevien muuttujien − kuten vastustajien, ketjukavereiden ja ottelutilanteen − vaikutus laukaisutiheyksiin.

Ristolaisen tulokset hyökkäys- ja puolustuspäässä vuodesta 2013 alkaen.
Kuva © HockeyViz

Suomalaisen parhaat vuodet ovat hänen ikäänsä katsomalla nyt, mutta todennäköisesti ne häämöttävät jo takanapäin. Se ei kuitenkaan estä sitä, että Ristolainen voi pelata hyvällä tasolla yksittäisten kausien aikaan. Kehityskäyrä suuntautunee suomalaisen kohdalla kuitenkin edelleen alaspäin.

Toinen emämunaus nyt nähdyn vaihtokaupan lisäksi olisi se, että GM Chuck Fletcher maksaisi Ristolaiselle enemmän kuin Ellisille ja sitoisi suomalaisen pitkällä jatkosopimuksella. Fletcherin olisi sen jälkeen hankalaa puhdistaa kilpeään, ellei Ristolainen yllättäen nouse todelliseksi, palkkansa arvoiseksi johtopuolustajaksi.

Aika ei välttämättä ole enää Fletcherin eikä Ristolaisen puolella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös