Keskustelu Liigan avaamisesta pompsahtelee esiin tasaisin aikavälein kuin ajatus nelipäiväisestä työviikosta konsanaan. Tänä keväänä agitaattorina toimi Vaasan Sportin yllättävä ulostulo konkretisoida ulosmenevän pelaajamateriaalinsa arvo.
Yllättävä siksi, että sarjataulukko antoi vielä ohutta osviittaa mahdollisesta pudostuspelipaikasta. Vaikka kiekkokansa koki huutavaa moraalista vääryyttä, Sport onnistui vakuuttamaan lähimmät sidosryhmänsä. Kauppa kävi ja riski osoittautui hyväksi, vaikka katsomossa kiemurrellaan.
Huippu-urheilua ei ole olemassa ilman bisnestä. Tämän soisi paatuneimmankin lajiniilon ymmärtävän.
Uho, jossa urheilullisuus ja kaupallisuus esitetään toistensa vastakohtana on ammattiurheilun kohdalla sekä naiivi että hyödytön. Keskustelu Liigan mahdollisesta avaamista sortuu usein populistiseen mustavalkoiseen argumentointiin, jossa kaukalo näyttäytyy värjättyjen lasien läpi.
Irtopisteitä on tarjolla, ottajia riittää.
Juridisesti karsintojen palauttaminen tuntuu kaukaiselta. Toteutuakseen se vaatisi sen kaltaisen seurojen välisen yksimielisyyden, johon tuskin kukaan uskoo.
Käytännössä ainoastaan yksittäisen seuran vapaaehtoinen luopuminen sarjapaikasta tai konkurssi mahdollistaa pois jäämisen. Tarvitaan vain yksi pandemia tai vastaava taloudellinen riippakivi, ja tämä saattaa olla jossain seurassa konkretiaa.
Ellei helvetti jäädy, Jokerit ja Kiekko-Espoo ovat nousemassa lyhyessä ajassa potentiaalisiksi liigaseuroiksi. Tämä luo osaltaan lisäpainetta sarjajärjestelmän muokkaamiseen. Enemmistön mielestä Liigassa on jo nyt ahdasta, tuskin monikaan kaipaa joukon jatkeeksi yhtäkään lisäjoukkuetta.
Karsintaa on tehtävä, mutta miten?
Mikäli perinteinen karsintajärjestelmä palautetaan, on putoaville seuroille mahdollistettava taloudellista tukea. Kollektiivisen kiekkomaailman tulee tiettyyn pisteeseen saakka pitää huolta omistaan. Taloudellisen jatkuvuuden turvaaminen on palvelus suomalaiselle jääkiekkokulttuurille. Se osaltaan turvaa myös pelaajapolkuja siinä missä kilpailullisuuskin. Päävastuu tässä on luonnollisesti seuroilla.
Runkosarjan viimeiseksi jääneen joukkueen joutuminen karsintaan ei silti ratkaise vallitsevaa ongelmaa.
Hännänhuipun ja kymppipaikan väliin jää useimpina kausina niin sanottu turvallinen tila, jossa esimerkiksi Sport on viime viikot viettänyt. Sieltä käsin on ymmärrettävää käydä kauppaa, koska "me on hävitty tää peli".
Kabinetissahan tämä loppupeleissä ratkaistaan. Hiljaista on ollut. Heikki Hiltusen turhautuneiden ulostulojen ja Harri Nummelan poliitikkomaisen sutkaisun ohella suut pysyvät supussa. Hiltunen on puhunut sivulauseessa toukokuusta. Nähtäväksi jää, mitä hän tarkoittaa.
Tällä hetkellä horisontti on sumuinen – vailla minkäänlaisia näkymiä.
Monimutkaisesta asiasta ei ole syytä tehdä yksinkertaista, eikä myöskään lähteä hutiloimaan. Hihat tulisi silti kääriä vääjäämättömän lähitulevaisuuden näyttäytyessä siltä osin kristallinkirkkaana, että pääkaupunkiseudulla pelataan pian liigakiekkoa muuallakin kuin Nordiksella.