Mielipide

Pelicansin puolustamisesta uupuu kokemuksen tuomaa härskiyttä – Savinaisella edelleen liikaa tilaa ja aikaa toimistossaan

LIIGA / Kolumni

Aloitetaan positiivisesti, Pelicans ansaitsi voittonsa kolmannessa loppuottelussa. Nuori joukkue haastoi kiekollisena ja raastoi kiekottomana – lauantai-illassa myös viimeistely oli kohdillaan.

Vastapainoksi tosin voi perustellusti kyseenalaistaa Tapparan kehutun maalivahdin Christian Heljangon torjuntatyöskentelyä Pelicans-osumissa: Toni Utunen löi avausmaalin pienestä kulmasta, Heljangon olisi pitänyt pystyä peittämään etukulma.

Pelicansin 2–0-maalissa Tappara-vahti näytti odottavan laukausta Aatu Jämseniltä eikä ollut kunnon torjunta-asennossa, kun kiekko tuli Konsta Hirvosen lapaan maalin eteen. Iikka Kangasniemen läpiajossa Heljanko puolestaan sijoittui liikaa oikealle, ja Pelicans-taituri hyödynsi tarjotun tilan.

Vahva vieraspelaaminen myös luo Pelicansille hyvät asetelmat neljänteen finaaliin kotiyleisön edessä, mutta toisaalta ärsytetty Tappara tekee varmasti kaikkensa päästäkseen takaisin Tampereelle ottelusarjan johtajana.

Kutsuisin Savinaisen suoritusta taiteeksi, ellei mailan lyöminen kädestä olisi sääntöjen vastaista, mutta Taitoa on hyödyntää se harmaa alue, jonka tuomarilinja mahdollistaa.

Kaksi ensimmäistä finaalipeliä antoivat kiistattomat näytöt Tapparan potentiaalista. Niin sanottuja tilastotappioita sattuu paremmillekin joukkueille, vaikka en halua palaakaan ottaa pois Pelicansin voitosta.

Tapa, jolla Tappara kavensi ja repi itsensä peliin mukaan kuitenkin todisti, että konkarit pelaavat aivan eri peliä täysin eri tasolla kuin nuoret haastajat.

Maalineduspelin maestro Veli-Matti Savinainen runnoi kiekon maaliin korkeintaan metrin päästä Patrik Bartošákista, vaikka ympärillä kuhisi turkoosipaitoja – mikä jo sinänsä kielii Pelicansin alakynnestä puolustuspelaamisessa.

Huomionarvoisinta oli kuitenkin maalinedustilannetta edeltänyt hetki, kun Savinainen liukui kulmasta maalille ja nosti kuin vaivihkaa Utusen mailan pois tämän käsistä, joten yksi puolustaja oli käytännön hyödytön.

Kutsuisin Savinaisen suoritusta taiteeksi, ellei mailan lyöminen kädestä olisi sääntöjen vastaista.

Taitoa on joka tapauksessa hyödyntää se harmaa alue, jonka tuomarilinja mahdollistaa. Tapparalla on Savinaisen lisäksi monta muuta voittamisen osaajaa, joten puoli- tai kokolikaiset keinot eivät varmasti jää tähän.

Ottelusarjan tasoittaakseen Pelicansin on oltava valmis kaikkeen ja pystyttävä vastaamaan Tapparan kikkoihin. Toista ohipeliä hallitsevalta mestarilta tuskin tänä keväänä enää nähdään.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös