Rauman Lukko ja Pekka Virta saivat sen, mitä niin pitkään oli jo odotettu. Lukon lähes 60 vuotta kestänyt odotus huipentui tiistai-iltana Turkuun, kun Lukko kaatoi TPS:n neljännessä loppuottelussa lukemin 6–2.
Virtakin oli useaan otteeseen valmentanut menestyneitä seuroja, mutta kultamitali oli jäänyt kerta toisensa jälkeen haaveeksi. Tähän mennessä kaappiin oli kertynyt vain hopea- ja pronssimitalit KalPassa.
Useat povasivat Lukkoa jo viime vuonna mestariksi, ennen kuin koronapandemia katkaisi kauden juuri ennen runkosarjan huipennusta. Tämäkin kausi oli ulkojääkiekkoilullisista syistä kaikkea muuta kuin helppo, vaikka kaukalossa Lukko oli läpi kauden ylivoimainen.
Kun puhutaan Virrasta, usein nopeimmat assosisaatiot syntyvät KalPaan. Yhtälö muodostui erittäin kiekollisella pelityylillään jopa tietynlaiseksi vastarannan kiiskeksi. Mestaruuden puutteesta huolimatta tulos oli melko hyvää ja pelaajat kehittyivät harppauksin.
Juuri pelaajien kehittäminen on ollut Virran suurin meriitti. Siinä missä esimerkiksi Mikael Seppälä, Niko Mikkola ja Juuso Riikola ottivat isot harppaukset eteenpäin yksilötasolla, joukkueena se kirkkain menestys jäi toistuvasti puuttumaan. Tylyimmissä arvioissa Virrasta puhuttiin jopa sarjahäviäjänä.
Nuoret ja eteenpäin haluavat urheilijat ovat pelaajapuolella olleet Virran projekteissa isossa roolissa. Usein suuria harppauksia on nähty juuri puolustajien saralla.
Virran joukkueisiin yhdistetään toistuvasti kiekollisuus, mutta ei puolustuspeliä ja puolustuspelitaitojakaan tule unohtaa. Mihin sijoitut suhteessa hyökkääjään ja maaliin, kuinka ja milloin paineistat ja kuinka tuot nämä yksilötason asiat viisikkotasolle, jotta ratkaisuista saadaan irti maksimaalinen hyöty omalle joukkueelle.
Viisikkotasolle asioita on selvästi viety hyvin, sillä Virran joukkueissa maalivahdit pärjäävät toistuvasti. Myös töitä on verrattain vähän: esimerkiksi tämän vuoden pudotuspeleissä Lassi Lehtisen maalille saatiin vain noin 17 laukausta ottelua kohden.
Lukossa yksi hurjasti kehittynyt puolustaja on Vili Saarijärvi, joka kokonaisvaltaisemmalla otteellaan on lähempänä kansainvälisen tason huippupelaajaa. Hyökkääjäpuolella Eetu Koivistoinen on kasvanut Mestis-pelaajasta Leijonat-pelaajaksi ja Anrei Hakulinen osoittaa, millainen houkutus Virran alaisuudessa pelaamiselle on nälkäisillä, eteenpäin haluavilla hyökkääjillä.
Väliin kevyt pohdinta: Olisikohan Kim Nousiainen vielä huikaisevampi valmiimpi pelaaja, jos hän olisi uinut pari vuotta rakkauden virrassa? Edellytykset tälle ainakin olisi.
Kehitykseen on toki liittynyt varmasti myös Virran oma kehittyminen. Mittava kokemus valmentamisesta on varmasti paljastanut miehelle itselleenkin, mistä naruista joukkuetta pitää vetää ja miten. Raumalla palaset loksahtivat kohdalleen.
Virran joukkueen pelissä on tapahtunut vuosien aikana pieniä muutoksia. Aseena ei ole enää pelkkä uppiniskainen kiekkokontrolli, vaan finaaleissakin on nähty vahvuuksillaan pelaava, mutta pelin vaatimuksiin mukautuva Lukko.
Kun TPS vain puolusti, Lukko pyöritti. Kun TPS hyökkäsi jopa riskillä kolmannessa pelissä, Lukko tiesi omien paikkojensa aukeavan kärsivällisen puolustuspelin kautta.
Oma peli riitti tilanteessa kuin tilanteessa, niin sanotusti. Ja se on onnistuttu valmentamaan monipuolisemmaksi.
Pelaajakehitykseen ja pitkäjänteiseen prosessiin liittyi myös kulttuurin muutos, jota Virta ja Kalle Sahlstedt halusivat Lukkoon tuoda katastrofaalisen 2016–17 kauden jälkeen. Isoin odotuksiin kauteen lähtenyt Lukko jäi sarjassa sijalle 12.
Sahlstedt kuului Virran luottopelaajiin jo KalPassa kuuluen joukkueen kapteenistoon molempina KalPa-vuosinaan, joten viitteitä hyvälle yhteistyölle oli heti projektin alkutekijöissä. Vuori kiivettäväksi oli toki iso, kuten Virta viittasi MTV:n haastattelussa viime vuonna.
Onko työrauha ollut aina itsestäänselvyys esimerkiksi KalPassa, jossa tunnetusti Kapasen kiekkosuvulla on ollut paljon päätösvaltaa? Ja ennen kaikkea: ovatko visiot aina olleet Virran kanssa samanlaisia?
Lukossa vahvatahtoisella Virralla oli otollinen maaperä viedä omaa prosessiaan eteenpäin. Menestysnälkäinen Rauma ja Lukko olivat toistuvasti epäonnistuneet mestaruusjahdissaan ja lopulta oli tultu johtopäätökseen, että jotain pitää muuttaa.
Neljä vuotta ja yksi mestaruus myöhemmin muutos on helppo todeta oikeaksi päätökseksi.
