On siis kevät.

Suomalaisen jääkiekon kokonaiskuvan täydellisesti määrittelevä MM-turnaus on pian alkamaisillaan, joten sarvihatut päähän ja sauna päälle.

Mitäpä olisi MM-kisat, jos aikamme myyttinen legenda Marko Anttila ei olisi mukana. Anttila kuuluu kisakevääseen kuin Karjala-tuoppi leijonafanin kouraan.

Anttila istuu Ville Peltosen, Timo Jutilan ja Raimo Helmisen kanssa samalla leijonajumalien valtaistuimella. Lempäälän jätti on siis pyhimys, jonka nimeen vannomme iänkaikkisesti.

Vuodet vierivät, mutta Anttila pysyy MM-joukkueessa riippumatta siitä, kuinka paljon NHL-vahvistuksia tulee tai miten pelit seurajoukkueessa ovat menneet. Kultaiselle kosketukselle löytyy aina paikkansa.

Jaromír Jágr on jo todistanut, kuinka huipputasolla pystyy pelaamaan helposti 51-vuotiaanakin. Odotan siis, että pian 38 vuotta täyttävä Anttila nähdään MM-kisoissa ainakin vielä vuonna 2036.

Ja täten odotan myös, että vuonna 2036 Anttila päättää uransa 16 MM-kullan miehenä ja Suomen uutena presidenttinä.

Toiset uskoo Jumalaan, toiset Joulupukkiin, mutta minä uskon Marko Anttilaan.

Tämän kevään kisojen päätteksi kukaan ei muista Mikko Rantasen tai Patrik Laineen maaleja, kun Anttila iskee tapojensa mukaisesti ratkaisevat maalit mitalipeleissä.

MM-kisojen ratkaisun finaalin jatkoajalla voi jo nähdä sieluni silmissä.

Leijonien alivoimataistelun päätteeksi Anttila katkaisee poikkisyötön kolmen metrin mailallaan ja karkaa vastustamattomasti yksinään läpi maalintekoon kuin Jukka Hentunen konsanaan Moskovassa 2007.

Tämän myötä Anttilasta tulee viimeistään suomalaisen urheilun nykyaikainen Elmo. Supersankari, joka voi ottaa vaikka torkut kesken ottelun ja silti tehdä Leijonien kaikki maalit.

Anttilan dominanssia ei voi tänäkään vuonna estää.