Mielipide

Pakina: Filosofeja vastaan niskuroinut Nikodeemus Selanes oli sittenkin oikeassa – viivelähdöt pilasivat pelin ja vahvimmat ajautuivat sorron alle

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE, NHL / Kolumni
Etelä-Hämeen suuret filosofit muokkasivat ajattelumme jääkiekosta, mutta kaikille se ei sopinut. Kuljemme väistämättömästi kohti synkkää kohtaloa, jossa valta on siirtynyt heikompien harteille.

Jääkiekko on rikki, ollut jo monta vuotta. Erityisesti Suomessa, pelifilosofien luvatussa poliksessa, jossa peli kuuluu meille. Ei teille.

Aikamme Platon, Sokrates ja Aristoteles asuvat tätä nykyä Hämeenlinnan, Riihimäen ja Vierumäen välimaastossa – korkeakulttuurin ja sivistyksen vyöhykkeellä, Suomen oman Akropoliksen kukkuloilla.

Korkeat ylävivahteet ovat arvossaan tällä mystisellä Etelä-Hämeen seudulla, jossa peli on muuttunut propagandaksi ja vallan sortamiseksi.

Kuten antiikin filosofit aikanaan, myös nämä myyttiset hämäläiset sielut mullistivat ajattelumme siitä tärkeimmästä, pelistä. Mullistus oli niin suurta, että jopa lajin ylhäisimpien ajattelumaailma aukesi tälle murheiden suossa tarpovalle itsesääliselle kansalle.

Eräs tämän demokratian jäsen, Nikodeemus Selanes, osasi uhmata hämäläisfilosofien kehkeytyvää dystooppista propagandaa mieltämällä lajin tärkeimmät elementit ihan kiinaksi. Viivelähtö, tolppatrap, sivuttaispaine, ohjauspelaaminen, viisikon kollektiivi. Itse väittäisin jopa täydelliseksi latinaksi.

Itse asiassa Selanes oli oikeassa. Jääkiekon ydin on onnistuttu tuhoamaan, kun lätkäjätkien ajattelun sumentamiseen tähtäävä aivopesu on tehnyt työtään lajiväen parissa. Pelistä ovat kadonneet sukusoluja tuottavat elementit. Miehiset arvot ovat korvautuneet unilääkkeen omaisesti toimivalla taktiikalla, jossa vastustaja pyritään väsyttämään äärimmäisellä hitaudella.

PELISTÄ OVAT KADONNEET SUKUSOLUJA TUOTTAVAT ELEMENTIT.

Mielipuolisen propagandan osuttua maaliinsa ne aidot ja raavaat hoki äjjät ovat joutuneet etsimään uusia tapoja löytää pelille merkitystä. Harmittavasti sitä ei ole löytynyt ja nyt tämä hieno testosteroniseen vetovoimaan perustuva laji on ajautunut kukkahattusetien ja -tätien hallintaan.

Viivelähdöt ja trapit on tarkoitettu juuri näille kukkahatullisille, jotka eivät uskalla pelata peliä vaan piiloutuvat maalin taakse. Hanskatkaan eivät enää tipu jäähän, kun ajattelu vallan välineestä on siirtynyt nyrkeistä siihen mustaan slovakialaiseen kumilaattaan.

Selanesilla oli puolestaan hämmästyttävä kyky nähdä tulevaisuuteen – viivelähdöt ovat koitumassa kohtaloksi. Niin meidän leivän ja sirkushuvien ystävien kuin myös noiden jäisten kenttien gladiaattorien.

Viivelähtöjä vastaan rikkuroivat kuljetetaan tuonne mystisille hämäläisille jääkiekon sydänseuduille suurten filosofien tuomittavaksi. Ajatus itsessään on niin synkkä, että pelin toteuttajilla ei ole muita vaihtoehtoja työssään. Muut tavat pelata ovat pokkurointia lakeja vastaan.

Joko lähdet viiveellä tai joudut kadotukseen – tuonne hampaattomien kanukkien ylikansoittamaan kiirastuleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle