Mielipide

Paitsiossa: Jukka Jalonen ei tiedä, kuka tekee maalit, ja meillä kaikilla olisi häneltä opittavaa

MAAJOUKKUE / Kolumni
Jukka Jalonen tekee tulosta keskittymällä perusasioihin eikä siihen, mikä on näennäisesti tuloksellisinta, kirjoittaa Jatkoajan maajoukkuetoimituksen päällikkö Tuuli Määttä.

Jääkiekossa vain maalit lasketaan, ja voittajajoukkue on se, joka tekee niitä enemmän. Millään muulla ei ole väliä.

On siis loogista, että maalintekoon kiinnitetään valmentajaportaassa enemmän huomiota kuin pelin muihin osa-alueisiin. On tärkeää tietää, kuka maalit tekee ja mistä tilanteista. Pelejä voi voittaa vain keskittymällä siihen, mikä on olennaista ja mikä lasketaan – maaleihin.

+++

Vielä mitä.

– Minä en tiedä, kuka ne maalit tekee. Joku ne tekee, päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi Leijonista viime kevään MM-kisoissa ja kohautti olkapäitään.

Sen jälkeen hän voitti maailmanmestaruuden.

Lausahdus jäi mieleen. Yhteiskunnassa, jossa kaikki tuntuu perustuvan asioiden mittaamiseen ja tehostamiseen, Jalosen menestyssapluuna oli virkistävän yksinkertainen. Näennäisen tuloksenteon sijaan hän keskittyi perusasioihin ja siihen, että pelaajat pelasivat joukkueena.

Jalosen joukkueessa pelattiin, kuten peli pyysi, eikä jatkuvasti rynnitty maalille. Tehtiin perusasiat hyvin. Voitettiin maailmanmestaruus.

+++

Varmasti mittaaminen, analysoiminen ja maalinteko olivat tärkeitä myös Jalosen MM-joukkueessa ja totta kai Leijonien pelitapa oli suunniteltu niin, että se maksimoi onnistumismahdollisuudet. Silti Jalosen suhtautumistapa pelin tärkeimpään osa-alueeseen, maalintekoon, oli hämmentävän välinpitämätön.

Jalonen oli oivaltanut sen, ettei maalinteko ole jääkiekossa se osa-alue, joka vaatii eniten huomiota. Jalosen pelikirjassa maalinteko on seurausta siitä, että perusasiat tehdään hyvin, joten huomio kannattaa keskittää perusasioiden parantamiseen.

Kaiken datan keskellä me emme enää tunnu tietävän, mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja mikä on vain muiden tekojen seurausta. Esimerkiksi aloittelevaa yrittäjää saatetaan kehottaa rakentamaan brändiä ja olemaan aktiivinen sosiaalisessa mediassa, vaikka riittäisi, että hän tekee työnsä hyvin ja sovitussa aikataulussa. Brändi rakentuisi hyvin tehdyn työn ympärille, sen seurauksena, eikä sosiaaliseen mediaan tarvitsisi upottaa aikaa vuosiin – jos koskaan.

Jukka Jalonen on todistanut, että jopa maailman huipulla voi pärjätä keskittymällä perusasioihin sekä tiedostamalla, mikä omassa tekemisessä on tärkeintä.

Meidän tavallistenkin ihmisten kannattaisi pysähtyä välillä miettimään, keskitymmekö työssämme ja arkielämässämme oikeasti tärkeisiin asioihin.

Tuuli Määtän jääkiekkokulttuuriin keskittyvää Paitsiossa-palstaa julkaistaan joka toinen sunnuntai.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös