Mielipide

Pärnänen: TPS on sieluton start-up, koska Antero Niittymäkeä fanittavat omistajat antavat hänen rakentaa muotopuolia joukkueita

LIIGA / Kolumni

TPS on tehnyt edellisten neljän tilikautensa aikana 7,2 miljoonaa euroa tappiota. Se on täysin ennenkuulumatonta Suomen sisällä harjoitettavassa huippu-urheilussa.

Mutta ei se ole ongelma.

Ei TPS:n ole ollut tarkoituskaan tehdä voittoa.

TPS:n ongelma ei ole myöskään neljäs sija runkosarjassa. Isoin, merkittävin ja vakavin ongelma ei ole edes se, että vähävarainen HPK johtaa puolivälieräottelusarjaa voitoin 3–1 ja saattaa tänään lopettaa turkulaisten kauden.

Keskeisin ongelma on TPS:n joukkueen pelaaminen ja toiminta.

Se, että seurana puhutaan paluusta urheilulliseksi suurseuraksi ja samaan aikaan miljoonamiehistö häviää pudotuspelejä edeltävistä kymmenestä ottelustaan seitsemän. Että 18-vuotias Kaapo Kakko on joukkueen pelillinen, henkinen ja markkinoinnillinen johtaja. Että Oula Palveen peli-ilme on Pitsiturnauksesta ja Ilari Filppula pelaa viime vuosikymmenen jääkiekkoa. Että Markus Nurmesta, Petrus Palmusta, Elias Karvosesta, Teemu Väyrysestä ja Lauri Pajuniemestä kukaan ei ole ottanut kehitysloikkaa TPS:n Liiga-joukkueessa. Että päävalmentaja Kalle Kaskisen ryhmän on haettava hidas kontrollilähtö kyetäkseen lyhytsyöttöpelaamiseen ennen hyökkäysaluetta.

TPS:n ongelma on se, että urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki rakentaa heikolla ihmistuntemuksella ja keskinkertaisella pelillisen koheesion ymmärryksellä muotopuolia joukkueita, joita Kaskinen valmentaa löyhällä pelitavallisella otteella ja niukalla paineensietokyvyllä.

***

Modernissa urheilujohtamisessa painotetaan pestattavien pelaajien persoonaa, luonnetta, intohimoa ja sisäsyntyistä menestymisennälkää. Niittymäen urheilujohtamista sen sijaan ohjaavat pistepörssi ja Turku-kytkös.

Tai jos on ollut yritys koota yhteen sielukkaita pudotuspelisotureita, yritys on epäonnistunut. Joukkue on henkisesti ontto.

Gatorade Centerin pukuhuoneen liepeiltä kuuluu ikävää viestiä.

Ryhmässä ei ole yhtään johtavaa pelaajaa, joka olisi luonteeltaan johtaja. Lauri Korpikoski on ykkösmiehistä ainoa, jonka voisi luottaa olevan kovimmissa tilanteissa kovimmillaan, ellei hänen kautensa olisi tuhoutunut erittäin valitettavaan sairasteluun.

Filppula, Palve ja Ilkka Heikkinen ovat palkkasotureita. Hyökkäysorientoituneita artisteja, jotka auttavat joukkuetta yksilötaidoillaan, mutta eivät he luo vaatimustasoa tai sielukkuutta urheilemiseen. Ilman täsmällistä ja vaativaa valmennusotetta he pikemminkin syövät joukkueen sielua sooloilullaan. Kuten nyt on käynyt.

Junnaamaan jääneissä nuorehkoissa raatajissa taas on luonnollisesti pettymystä omaan tilanteeseensa. Ei esimerkiksi jo kaudella 2015–2016 Liigassa läpilyöneen 24-vuotiaan Elmeri Erosen suunnitelmana ole ollut pelata edelleen Turussa ilman maajoukkuekutsuja. NHL-varattu Nurmi teki viime runkosarjassa kymmenen maalia, tällä kaudella yhden. 20-vuotiaana Liiga-miehistöön noussut Karvonen todennäköisesti toivoisi, että viidessä kaudessa olisi tapahtunut pelillistä kehittymistä.

Sitten on nippu TPS:ää huonommista joukkueista pestattuja ulkomaalaisia, kulttihahmo Jonne Virtanen ja Kaapo Kakko.

Oli erittäin erikoista, että Jukureista tammikuussa värvätty Aleksi Salonen totesi välittömästi julkisesti, että pukukopissa on hiljaista ja se kai näkynyt pelaamisessakin. Edelliskausina Tomi Kallio, Eric Perrin ja Henrik Tallinder täyttivät henkisen onttouden, mutta hekään eivät onnistuneet istuttamaan isoon menestykseen vaadittavaa vaatimustasoa. Ja viime kaudella veteraanikolmikkoa ei enää valmennettu, vaan fanitettiin.

Kalle Kaskinen aloitti TPS:n päävalmentajana viime kaudella.

***

TPS:n joukkuepelaaminen on ollut epärytmistä läpi kuluvan kauden. TPS tuntuu haluavan olla näyttävän korkean karvaamisen ja runsaan kiekkokontrollin joukkue, mutta sen pelaamisen rakenne ei riitä kumpaankaan tehokkaasti, hallitusti ja toisteisesti. Siksi etenkin kiekollinen hyökkäyspelaaminen on painokkaasti yksilötähtien yksilösuoritusten varassa.

Turun ulkopuolisissa jääkiekkopiireissä moni puhuu, ettei ota selvää, onko TPS lintu vai kala. Vallitseva näkemys on, että pronssi on tälläkin kaudella Seuralle ehdoton maksimi.

Syy on se, että TPS:n urheilutoimi ei ole kehittynyt Niittymäen johdolla neljässä vuodessa missään muualla kuin palkkabudjetissa ja muualta pestattujen pelaajien nimiloistossa. HC TPS Turku Oy:n ydintuote alisuorittaa neljättä kautta peräjälkeen.

Tilannetta ei helpota se, että TPS:n organisaatiossa monella on huomattavia paineita. Toimintaa on uudistettu isolla rahalla monella erilaisella tavalla, mutta tulokset eivät ole olleet oikeastaan millään tasolla toivottuja. Totta kai työntekijät tiedostavat tuon. Pitäisi alkaa tulla näyttöjä – joka puolelta, ei vain Niittymäeltä.

***

Kun arvioi TPS:n kokonaisuutta, on toki huomioitava lähtökohdat. Vuonna 2015 lanseerattiin "uusi uljas TPS", operaatio Kunnianpalautus. Seuran faneiksi Varsinais-Suomessa lapsena kasvaneet mobiilipelimiljardöörit Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja rahoittivat, entinen NHL-tähti ja oma kasvatti Niittymäki aloitti urheilutoimenjohtajana, KHL:ssä aiemmin valmentanut Ari-Pekka Selin tuotiin pääluotsiksi ja seuraikoni Kallio palasi kapteeniksi sekä kasvoiksi.

Seura alkoi puhua kunnianpalautuksesta, koska kunnia yksinkertaisesti piti palauttaa. Sekä toiminta että maine olivat ajautuneet kuralle. Matka tavoitteeseen eli TPS:n paluuseen kokonaisvaltaiseksi suomalaiseksi – eurooppalaiseksi – suurseuraksi oli mittava.

Se oli sitä ennen kaikkea toimintatapojen, asenteen ja sisäisen kulttuurin näkökulmasta. Siirtymä mukiinmenevistä pelaajistoista rahalla hankittuihin tähtiin kävi nopeasti. Kehitys maineensa, intohimonsa, määrätietoisuutensa, voittamisenkulttuurinsa ja tarkoituksensa hukanneesta entisestä suurseurasta menestyjäksi on osoittautunut huomattavasti verkkaisemmaksi.

Menestyminen, jatkuva voittaminen, edellyttää muutakin kuin nimekkäät kärkiketjut ja turkulaiset alaketjut. Tarvitaan perinteestä muodostuvaa auraa, ehdotonta uskoa, sisäistä työntöä.

Tuo on huomioitava kahtaalla TPS:n urheilutoimen viime vuosia arvioitaessa. Koska sarkana on ollut uudelleenkasvattaa voittamisenkulttuuri seuraan, työnjälkeä ei kannata määrittää silkkojen sijoitusten perusteella. Toisaalta jonkinasteista menestystä olisi pitänyt jo saada aikaan. Ja kun Niittymäen – ja toki koko organisaation – olennaisimpana tehtävänä on ollut sisäisen vaatimustason ja intohimon juurruttaminen, on kysyttävä, onko siinä onnistuttu.

Ei ole. Turkulaisten itsetietoisuus on yhtä falskia kuin neljä vuotta sitten.

***

Rahaa ei ole tarvinnut säästellä. Tarkoitus ei toki ole myöskään ollut hassata yli seitsemää miljoonaa euroa, mutta sinänsä tappion tekeminen on ollut strateginen valinta. On panostettu uudistuksiin, jotta liiketoiminta voisi tuottaa tulevaisuudessa. On muun muassa rakennettu ravintolatiloja, uusittu mediakuutio, hankittu digimainosnäyttöjä, pestattu uutta henkilöstöä ja kehitetty uusia liiketoimintamalleja. Ydintuotteen ulkopuolella TPS:ssä on edetty järkevästi.

Tosin TPS näkyy valtakunnallisesti hämmentävän niukasti. Esimerkiksi viime kesänä rekrytoitu toimitusjohtaja Santtu Jokinen ei ole ollut yhdessäkään isossa valtakunnallisen journalistisen viestimen haastattelussa. Tuntematon heppu saapui suurseuran toimitusjohtajaksi ja vaipui mediahiljaisuuteen. Jokisen luulisi jalkauttavan viestintäpäällikkönsä järjestämään hänet esille rivakalla aikataululla.

Yleisömäärät Turussa ovat laskussa. Kaudella 2016–2017 kotiottelujen katsojakeskiarvo oli runkosarjassa 5612. Viime kaudella 5492, ja tällä kaudella 5462. Analysoimatta sen syvemmin noista määristä tienattuja lipputuloja, määrät ovat sinänsä Turun kokoiseen kaupunkiin TPS:n kaltaiselle urheilulliselta suorituskyvyltään keskinkertaiselle Liiga-joukkueelle aivan kelpoja. Mutta esimerkiksi tämän kauden keskiarvotavoitteekseen TPS kertoi julkisesti 6000 katsojaa. Tavoitelluista määristä on jääty kauas.

Paanasta ja Kodisojaa tulee kritisoida erittäin harkiten. Lysti kustannetaan heidän omilla taidoillaan täyttämästä pankkiholvista, eikä TPS eläisi likimainkaan nykyisenkaltaisessa yltäkylläisyydessä ilman kahta anteliasta digimaagia. He ovat valinneet toteuttaa seurarakkauttaan avokätisesti, ja se on TPS:lle ehdoton siunaus.

Mutta. Paananen ja Kodisoja ovat lähtökohtaisesti TPS:n ja TPS:n pelaajalegendojen faneja. Se näkyy. Tietysti ennen kaikkea positiivisesti korskeana rahavirtana, mutta myös negatiivisesti.

Selkeimmin juuri Niittymäen aseman kohdalla. Kunnianpalautusoperaation aloittamisen ja hänen palkkaamisensa jälkeen taloudellista miinusta on kertynyt viisi miljoonaa euroa ja paras urheilullinen saavutus on yksi tappio pronssiottelussa. Vaikka kulttuurityö olisi kuinka keskiössä, eihän tuollaisesta ammatillisesta matalalennosta selviäisi, ellei kilpenä olisi statusta TPS:n kasvattamana entisenä NHL-tähtenä ja työsuoritusta arvioimassa omat fanit.

Valtaosa TPS:n hallinnosta on täytetty Paanasen ja Kodisojan lähipiiristä. Esimerkiksi puheenjohtaja Veli-Pekka Marin on heidän pitkäaikainen ystävänsä.

Kalle Kaskista suojelee likeinen suhde seuran legendaariseen entiseen suurpelaajaan Hannu Virtaan, joka kuuluu Paanasen ja Kodisojan läheisimpiin neuvonantajiin. Virta on mukana monessa kaksikon yrityksistä. Virta ja Kaskinen ovat työskentelivät aiemmin yhdessä Jokereissa apuvalmentajina vuosina 2014–2016. Virran puolto oli suurin syy, miksi Kaskinen nostettiin yllättäen kesällä 2017 A-junioreista nykyiseen pestiinsä kunnianpalautuksen vauhtiin sysänneen kokeneen Liiga-luotsin Selinin tilalle. Virran puollon ansiosta Kaskisen asema myös on vahvempi kuin ulospäin näyttää.

***

TPS voi yhä voittaa mestaruuden tänä keväänä. Se on hyvin epätodennäköistä, mutta mahdollista.

Seura on kuitenkin tilanteessa, jossa mestaruuskaan ei mullistaisi isoa kuvaa. Torijuhlatkaan eivät synnyttäisi sielua. Paikallista merkitystä huippumenestys luonnollisesti kasvattaisi, mutta todennäköistä olisi enemmänkin huuma kuin pysyvä nousu uuteen kansansuosioon.

Nykyisellään TPS on kuin start-up, joka on luonut ympärilleen pöhinää, mutta varsinainen tuote junnaa kehitysversiossa.

Sielu puuttuu.

Päätoimittajan Pärnänen-palstaa julkaistaan viikoittain. Tekstit eivät ole pääkirjoituksia, mutta ne ovat päätoimittajan näkemyksiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös