Mielipide

Ovetškinin hauis puristui, mutta voimasuhteet pelissä pysyivät lähes ennallaan

NHL / Kolumni
Washington Capitals oli jo viittä vaille valmis kesälomille. Joukkue nappasi ensimmäisen voittonsa New York Islandersista, mutta pelilliset muutokset sen takana jäivät pieniksi.

Washington Capitalsin voitto New York Islandersista neljännessä ottelussa pitkitti sarjaa ainakin yhdellä lisäottelulla. Pelillisesti merkittäviä muutoksia ei nähty, mutta jotain seuran kannalta positiivista kuitenkin.

Kun ottelusarjaa tasakentällisin dominoinut Islanders meni kaiken lisäksi ensimmäisessä katkaisupelissä jo 2−0-johtoon, alkoi peli jo näyttää armonlaukauksen odottamiselta. Capitals oli avauserän kanveesissa.

Toisin kävi. Pienen ulospuhalluksen suorittikin Islanders, kun se jäähyili ja lipesi sitä kautta vahvimmasta osa-alueestaan: loistavasta viisikkopuolustuksesta.

Nelospelissä Islanders notkahti ja Capitals paransi, mutta sarjaa kääntäviä ihmeitä pelissä ei nähty.

Islanders on vienyt sarjassa Capitalsia omien nuottiensa mukaan. Vankka keskustan puolustaminen omassa päässä sekä upeasti rytmitetty paine etenkin oman siniviivan tuntumassa ovat sekoittaneet Capitalsin hyökkäyspelin.

Ylhäällä Islanders on tukkinut ennalta-arvattavia syöttösuuntia, mutta erityisesti luistellut Capitals-kärjet kiinni, koitti Washington sitten avata pitkällä syötöllä tai kuljettamalla. Omassa päässä taas mailapaine ja kiekollisen peittäminen ovat syöneet Capitalsin laukauksilta laadun pois, jos Capitals on edes päässyt laukomaan.

Nelospelissä pyörää ei keksitty uusiksi, joskin kyseessä oli kokonaisuutena Capitalsilta sarjan paras peli myös maalilukujen takana. Ensisijaisesti sen osumat olivat valtavasta taitoarsenaalista kaivettuja. Ovetškin ja Kuznetsov näyttivät maaleillaan isoa hauista, joka etenkin jälkimmäisellä on pysynyt enimmäkseen piilossa.

Viisikkonakin tapahtui kyllä sen verran, että Capitals haki hieman enemmän kiekkoa syvältä viisikkona, ja se sai vähän enemmän laatua siniviivan ylitykseen. Kiekollinen kärki sai siivun verran enemmän tukea, ja siniviivan tuntumassa tehdyt hidastukset sekä siirrot antoivat parempia eväitä hyökkäysalueen peliin. Pieniä, mutta päteviä muutoksia.

Tämän päälle joukkue voitti päätykiekkoja kohtalaisesti, mikä piti hallintaa "oikeassa" päässä, siis Capitalsin kannalta. Jäähyjä Islandersille, paikkoja Capitalsille.

Islandersilla on sarjassa vielä kolme ottelupalloa jäljellä. Hieman paremmalla tuurilla se olisi voittanut ottelun nytkin, kun Capitals onnistui kääntämään pelin tapahtumat ylivoimalla ja pelin loppupuoliskolta myös tasakentällisin edukseen. Nelospelissä Islanders notkahti ja Capitals paransi, mutta sarjaa kääntäviä ihmeitä pelissä ei nähty.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös