Mielipide

Oodi Mika Pyörälälle

LIIGA / Kolumni
Kärppien kauden päättymisen myötä loppui myös iso osa seuran historiaa. Oululaisjoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Mika Pyörälä ripustaa hokkarinsa naulaan ja sulkee samalla 2000-luvun alun dynastian historiaan.

Mika Pyörälä ei ollut junioritähti. Hentorakenteinen hyökkääjä ei mahtunut B-junioreissa Kärppien ykkösjoukkueeseen, vaan vauhtia piti hakea B2-junioreista. Sinnikkään pelaajan työ kuitenkin palkittiin, sillä kaudella 2000−2001 hän oli A-junioreissa joukkueensa ykköstähtiä ja kapteeni.

Otteet loivat mahdollisuuden haistella myös miesten pelejä: muutaman runkosarjaottelun päälle hän tahkosi Kari Heikkilän Kärpissä pudotuspelit.

Mistään superlahajakkuudesta ei Pyörälän kohdalla siis voi puhua. Tilille kertyi ainoastaan kolme maaottelua alle 17-vuotiaissa, ja omassakin seurassa suurimmat odotukset kohdistuivat aivan muihin pelaajiin.

Liigaympyröihin päästyään Pyörälä otti kuitenkin paikan Kärppien vakiokokoonpanosta ja opetteli puolustamista alemmissa kentissä. Vähitellen rooli kasvoi ja Pyörälästä kehittyi pelaaja, jonka valmennus pystyi heittämään mihin tahansa kenttään. Pelipaikaltaan Pyörälä oli aina parhaimmillaan laidassa, mutta pystyi myös luotettavasti hoitamaan keskushyökkääjän tontin.

Kovinta tulosta Pyörälä teki yhdessä Kärppien aikojen parhaista ketjuista, jossa hänen rinnallaan olivat Jari Viuhkola ja Petr Tenkrat. Mestaruuteen päättyneellä kaudella 2006−2007 Pyörälä latoi 17 maalia ja 45 tehopistettä.

Tuon jälkeen edessä oli uusien haasteiden aika Ruotsissa, jossa tahti jatkui kovana. Hyvät otteet huomattiin myös NHL:ssä, jonne laituri lähti kaudeksi 2009−2010. Ura Pohjois-Amerikassa jäi kuitenkin vuoden mittaiseksi, minkä jälkeen oli edessä paluu Ruotsiin. Hyökkääjä kävi myös kokeilemassa KHL:ssä kaudella 2012−2013, mutta palasi kesken talven jälleen takaisin Elitserieniin

Kärppien pelastusretki

Kesällä 2013 Pyörälä päätti yhdessä Lasse Kukkosen kanssa palata kasvattajaseuraana Kärppiin. Kokeneet pelimiehet ottivat tehtäväkseen palauttaa oululaisjoukkueen menestyksen tielle muutaman vuoden harharetkeilyn jälkeen.

Yhdessä Lauri Marjamäen kanssa tämä onnistui kahden peräkkäisen mestaruuden arvoisesti. Kaudella 2016−2017 Pyörälä sai myös henkilökohtaista tunnustusta, kun hänet palkittiin Liigan kultaisella kypärällä sekä runkosarjan parhaalle pelaajalle annettavalla Lasse Oksasen -muistopalkinnolla.

Syksyllä 2020 monivuotiselle Kärppien varakapteenille ommeltiin kapteenin merkki rintaan. Mikään lassekukkonen Pyörälä ei kuitenkaan johtajana ollut, eikä median edessä esiintyminenkään ole hänelle intohimo. Viimeiseksi jääneellä kaudellaan Pyörälä oli jälleen varakapteeni, mikä varmasti sopi hänelle paremmin kuin hyvin − esimerkkiä työllä, ei niinkään puheilla.

Kärppäurallaan Pyörälä pelasi 749 Liiga-ottelua tehoin 216+232=448. Pudotuspeleissä lukemat ovat 136 ottelua ja 36+42=78. Kesällä 41 vuotta täyttävä hyökkääjä on runkosarjalukemillaan Kärppien piste- ja maali- ja ottelutilastojen ykkönen.

Palkintokaapissa viidentoista vuoden Liiga-uralta on viisi mestaruutta, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Pyörälä on ollut keskeinen pala Kärppien menestystarinaa.

Myös Leijonissa Pyörälä oli valmentajien luottomies. Hän oli mukana seitsemän kertaa MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa. Näistä kirkkaimpana kruununa palkintokaapissa on MM-kulta keväältä 2011.

Paita kattoon

Pyörälän uran päättyminen merkitsee pitkän aikakauden loppumista Kärppien historiassa. Hän oli viimeinen pelaaja siitä 80-luvun alkupuolella syntyneestä porukasta, joka nosti Kärpät divarijoukkueesta valtakunnan ykkösseuraksi.  Nyt oululaisjoukkue ei voi enää nojata vanhoihin luottoratsuihinsa.

Ensi kaudesta lähtien Kärppien on pakko löytää uusia johtajia, jotka kannattelevat seuraa illasta ja vuodesta toiseen. Pelaajia, joiden ympärille koko seura ja sen identiteetti rakentuvat.

Huikeasta urastaan ja saavutuksistaan huolimatta Pyörälä jää mieleen nöyränä joukkuepelaajana. Jerelehtismäisenä liimana, joka teki aina hyökkäysketjunsa muista jäsenistä parempia.

Hänellä ei ollut tarvetta pieksää suutaan tai kerätä muuten huomiota. Pyörälä teki takuuvarmaa työtä kahteen suuntaan. Vaihdosta vaihtoon ja illasta iltaan, roolissa kuin roolissa.

Mika Pyörälä ei juuri koskaan ollut jäälle se kaikista näkyvin, mutta aina täydellisen luotettava joukkuepelaaja. Juuri se on hänen nöyrä perintönsä oululaisseuralle, jonka kotihallin kattoon numero 17 nousee lähitulevaisuudessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös