Mielipide

Olipa kerran onnellinen loppu

MAAJOUKKUE / Kolumni
Kauniissa leijonasadussa Mörkö ja Kyy selättivät kuningas Henrikin ja Kolme kruunua.

Mittelön piti olla Leijonalaumalle ylivoimainen. Läntisen valtakunnan kuningas Henrikin edessä taistelivat suurimmat ja vahvimmat soturit, jotka olivat saapuneet Ison veden takaa valtakuntansa avuksi.

Leijonilla ei vastaavia apuja ollut. Kuitenkin jo ensimmäisessä hyökkäyksessä Leijonat onnistui tekemään särön kuningas Henrikin kilpeen.

Suomen onneksi Mörkö ja Kyy eivät ole taruhahmoja, ja tämä satu on eeppistä mutta totta.

Pian kuitenkin soturilaumojen välinen ero alkoi näkyä, kun muun muassa William Michaelinpoika ja nuori ihmepoika Elias näyttivät taitojaan. Leijonalauma oli alakynnessä, eikä aiemmissa taistoissa parhaiten suoriutunut tuleva huippusoturi Kaapo pystynyt horjuttamaan Kolmen kruunun joukkoja. Lopulta kuitenkin takalinjojen vähemmän tunnetut soturit nousivat esiin ja tasoittivat mittelön.

Vielä kerran Kolmen kruunun riveistä iski Ison veden takaa saatu vahvistus, mikä näytti pitkään riittävän taistelun voittoon.

Leijonalauma ei kuitenkaan koskaan luovuttanut, ja taistelukentän suurin soturi, joka tunnettiin nimellä Mörkö, pelasti kansakuntansa viime hetkillä. Yllättävä ja epätodennäköinenkin nousu lähes varmalta näyttäneestä tappioasemasta kohotti taistelumielialan huippuunsa.

Niinpä Leijonalauman sankariksi nousi urhoollisesti pienestä koostaan huolimatta taistellut Kyy, joka kaatoi tarkalla iskullaan kuningas Henrikin. Parhaat vahvistuksensa avukseen saanut ennakkosuosikki jäi taistelukentälle parantelemaan haavojaan ja sisukas altavastaaja jatkaa seuraavaan koitokseen.

Tällaiseen lopputulokseen harva uskoi etukäteen, mutta kuten saduissa usein, oli tarinalla onnellinen loppu. Suomen onneksi Mörkö ja Kyy eivät ole taruhahmoja, ja tämä satu on eeppistä mutta totta.

Juttua korjattu 26.5. klo 15.49: Muokattu yhden hahmon nimeä selventämään viittausta todellisiin henkilöihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös