Mielipide

Nuorten Leijonien puolivälierää varjostaa epävarma maalivahtitilanne – valmennuksen erikoiset ratkaisut ihmetyttävät

MAAJOUKKUE / Kolumni

Suomi päätti peluuttaa nuorten MM-kisojen alkulohkon neljännessä ja viimeisessä ottelussa Aku Koskenvuota, joka oli turnauksessa pelannut vain avausottelun Sveitsiä vastaan. Lopputuloksena oli 2–6-tappio, ja varsinkin Yhdysvaltain toinen ja neljäs maali lipsahtivat Koskenvuon taakse liian helposti.

19-vuotias torjuja on kuulunut alkukauden Harvardin yliopistojoukkueeseen, joten valmennusta saattoi houkuttaa Pohjois-Amerikassa pelaava maalivahti, kun vastustajana oli Yhdysvallat.

Ongelma on kuitenkin se, että Koskenvuo on pelannut syyskauden aikana vain yhden ottelun marraskuun alussa ja toisen joulukuun alussa. Niukasta pelituntumasta kärsivä Koskenvuo ei myöskään vakuuttanut Sveitsiä vastaan.

Nuorten Leijonien toinen maalivahti Jani Lampinen sen sijaan torjui vahvasti Slovakia- ja Latvia-otteluissa.

On tietysti silkkaa spekulointia ajatella Lampisen suoriutuneen paremmin Yhdysvaltoja vastaan, mutta se on fakta, että hän on saanut Kiekko-Espoossa säännöllistä vastuuta ja torjunut hyvin.

Peluutuksen rytmi on erikoinen: Koskenvuo pelasi ensimmäisen ottelun eikä vakuuttanut, mutta sai torjuntavuoron lopullisen sijoituksen kannalta ratkaisevassa pelissä.

Turnaukseen lähdettäessä Lampista saattoi pitää Nuorten Leijonien oletusarvoisena ykkösmaalivahtina vankemman pelituntuman perusteella, vaikka Koskenvuolla onkin NHL-varaus.

Koskenvuon peluutus alkulohkon vaikeinta vastustajaa vastaan oli valmennusjohdon yhteinen päätös – eli päävalmentaja Tomi Lämsän ja maalivahtivalmentaja Pekka Rinteen. Omalla tavallaan onkin ymmärrettävää hankkia molemmille torjujille kunnon pelituntuma alkulohkosta, varsinkin kun kumpikaan ei ole ennakkoon arvioituna kiistaton ykkönen.

Rytmitys on kuitenkin erikoinen: Koskenvuo pelasi ensimmäisen ottelun eikä vakuuttanut, mutta sai torjuntavuoron viimeisessä pelissä, joka oli samalla kärkiottelu ja ratkaiseva lopullisen sijoituksen kannalta.

Nuorukaisen itseluottamus tuskin oli kovin korkealla tappiollisen Sveitsi-ottelun jälkeen ja Yhdysvaltojen antama nöyryytys todennäköisesti nuiji Koskenvuon itseluottamuksen maan rakoon.

Lampinen puolestaan oli Koskenvuon levätessä torjunut kaksi peräkkäistä ottelua hyvin ja olisi ollut kärkivastustajaa vastaan lämpimänä ja paremmassa torjuntavireessä.

Nyt Nuoret Leijonat lähtee turnauksen tärkeimpään kamppailuun ruma tappio niskassa. Varmemmin torjuneella maalivahdilla ei ole turnauksessa kokemusta kärkijoukkueesta, kun taas alkulohkon vaikeimman ottelun torjunut maalivahti tuskin kykenisi Ruotsia vastaan olemaan horjumaton selkäranka Yhdysvaltojen tarjoaman ryöpytyksen jälkeen.

Epävarmuudet olisivat olleet vältettävissä jämäkällä valinnalla luottaa Lampiseen. Tempoilu maalivahtien peluuttamisen välillä ei voi olla vaikuttamatta myös kenttäpelaajien otteisiin, puhumattakaan torjujan silmin nähtävästä haparoinnista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös