Minä ja kolme lastani olemme useita kertoja matkustaneet maailmalle kannustamaan Naisleijonia. Tänä syksynä lähdimme pitkän koronatauon jälkeen matkaan suurin toivein, mutta tanskalaisten kisajärjestäjien päätökset murskasivat haaveemme.
Aikataulusyistä meiltä jäi väliin kaksi ensimmäistä peliä. Ensimmäisen aikana vasta pakkasimme ja valmistauduimme vielä yhteen koulupäivään ja toisen aikana olimme linja-autossa Kööpenhaminan ja Herningin välillä. Loput alkusarjapelit näimme.
Kisajärjestäjät eivät lipunmyynnin aukaistessaan kertoneet, miten puolivälierät aiotaan pelata. Vaihtoehtoina oli ostaa liput Herningin kolmeen peliin tai Frederikshavnin yhteen. Mitään vinkkiä ei kuitenkaan koko kesänä annettu siitä, mitkä joukkueet missäkin pelaavat.
Turnauksen aikana liikkui jossain kohti huhuja, että Frederikshavniin lähtisivät A-lohkon nelonen ja vitonen. Myöhemmin alettiin puhua, että sinne lähtee A-lohkon kolmonen. Vasta tiistai-iltana vahvistettiin, että torstaina Frederikshavnissa pelaavat A-lohkon kolmonen Suomi ja B-lohkon ykkönen Tšekki.
Siitä alkoi epätoivoinen pohdinta. Jäädäkö Herningiin peleihin, joihin olin jo ostanut liput, vai lähteäkö Frederikshavniin? Tutkin nettiä ja kyselin paikallisilta, mutta jokainen kertoi samaa: Herningin ja Frederikshavnin välillä ei kulje kunnollista julkista liikennettä. Matka on junalla tai linja-autolla mahdollinen, mutta kulkuvälinettä on vaihdettava jossain toisessa kaupungissa. Ja matkaan kuluu aikaa vajaat kuusi tuntia.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vuokrata auto, jolla kaupunkien välin taittaa kahdessa tunnissa. Yhden päivän vuokra ei hirveitä maksanut, joten pidin lasten kanssa perhepalaverin, jossa päätimme lähteä. Reissubudjetti ylittyi reilusti autovuokran ja Frederikshavnin pelilippujen takia. Jo kesäkuussa ostetut Herningin liput menivät roskikseen.
Matka, jolle kuvittelimme lähtevämme, olikin jotain aivan muuta.
Koska Suomi hävisi puolivälieränsä, joukkue jäi Frederikshavniin. Me sen sijaan palasimme Herningiin hotelliimme. Jälleen keskustelimme, mitä seuraavien pelien kanssa tekisimme, mutta lopulta uusi lähtö Frederikshavniin osoittautui mahdottomaksi. Suurin osa autovuokraamoista oli viikonloppuna kiinni ja rahaa oli käytetty jo reilusti enemmän kuin oli suunniteltu.
Jäimme siis kisajärjestelmän vangeiksi. Matka, jolle kuvittelimme lähtevämme, olikin jotain aivan muuta. Saimme toki kokea Herningissä mukavia hetkiä muun muassa Tšekin joukkueen pronssijuhlissa, mutta sitä emme lähteneet hakemaan. Lähdimme, että voisimme olla omiemme rinnalla niin voittojen kuin tappioiden hetkellä. Päädyimme kuitenkin tilanteeseen, jossa meille rakkaat ihmiset kokivat yhden pahimmista pettymyksistään, emmekä me olleet lähelläkään.
Ymmärrän kisajärjestäjien halun jakaa pelit kahteen eri kaupunkiin, vaikka se latistaakin turistien kisatunnelmaa. Mutta sitä en ymmärrä, että heti aluksi ei kerrottu, mitkä pelit missäkin pelataan. En olisi edes ostanut lippuja Herningin puolivälieriin, jos minulla olisi ollut tieto siitä, että A-lohkon kolmonen pelaa Frederikshavnissa. Olisin suunnitellut matkamme niin, että siirrymme keskiviikkona toiseen kaupunkiin. Tällöin meille olisi jäänyt ongelmaksi vain se yllätys, että Naisleijonat jäivät Frederikshavniin koko loppukisoiksi.
Toinen asia, jota en ymmärrä, on se, että järjestäjiksi valittiin kaupungit, joiden välillä ei ole kunnollista julkista liikennettä. Miten ihmisten ajateltiin pääsevän kaupungista toiseen? Vai oliko ajatus se, että ketään ei kiinnosta, mitä pelejä katsovat? Eikö autoilevilla tanskalaisilla kenties ollut käynyt mielessäkään, että osa ihmisistä tulee paikalle linja-autolla, junalla, laivalla tai lentäen?
Syy tähän hölmöilyyn ei varmaan koskaan selviä minulle. Opin kuitenkin tapahtuneesta sen, että jätän jatkossa kahteen kaupunkiin jaetut kisat väliin, jos paikkakuntien välillä ei pääse kulkemaan ilman autoa.
Toivon kuitenkin sydämestäni, että nämä jäivät ainoiksi jaetuiksi kisoiksi ja että jatkossa molemmat lohkot pelattaisiin samalla paikkakunnalla, niin kuin aiemmin on aina tehtykin. Näiden kisojen kokemuksella voin sanoa, että jakamisesta ei ole mitään hyötyä, mutta se sotkee katsojien suunnitelmia ja pakottaa joukkueet käyttämään harvat vapaapäivänsä matkustamiseen.
Ja tosiaan, minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä Naisleijonien turnauksessa meni pieleen. Kysykää sitä vaikka joltakulta, joka pysyi koti-Suomessa ja näki kaikki pelit televisiosta.
Mutta jos haluatte tietää, millainen maalilaulu Tšekillä oli, voin olla avuksi!
