Mielipide

NHL:n vetäytyminen olympialaisista on välttämätön asia, mutta sydäntäsärkevä pettymys Jukka Jalosen kannalta

MAAJOUKKUE, NHL / Kolumni
NHL:n vetäytyminen Pekingin talviolympialaisista ei jätä jossitteluille sijaa, mutta silti se tuntuu monenkin eri tahon puolesta hyvin pahalta.

Vielä kuukausi sitten NHL-pelaajien olympiaosallistumisen yllä ei näkynyt suuria uhkakuvia, kun koronatilanne oli pysynyt hyvin aisoissa. Vähitellen kuitenkin huolia alkoi nousta pintaan ensimmäisten ottelusiirtojen ja kisojen arveluttavien koronasääntöjen myötä.

Viime viikot käytännössä murskasivat unelman kaikkien aikojen kiekkoturnauksesta, kun NHL:n koronatilanne riistäytyi käsistä kymmenien tartuntatapausten takia. Nopeasti kasautuneiden ottelusiirtojen myötä kävi selväksi, etteivät NHL-pelaajat ole lähtemässä Pekingiin.

Käytännössä homma on taputeltu jo ennen virallista tietoa. NHL tiedotti antavansa päätöksen osallistumisesta hyvissä ajoin ennen tammikuun 10. päivän takarajaa. Pelaajilta kantautuneiden tietojen mukaan päätös vetäytymisestä on selvä.

Tilanne ymmärrettävästi harmittaa valtavasti, sillä parhaiden pelaajien turnausta on odotettu vuosien ajan. Seuraava mahdollisuus NHL-pelaajien näkemiseen olympiakaukalossa siirtyy vuoteen 2026 – tuolloin viimeisimmästä parhaiden pelaajien olympiaturnauksesta on kulunut jo 12 vuotta.

Kaiken pettymyksen keskellä on syytä muistaa, ettei NHL:llä ole muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä olympiaprojektista. Sarjan on saatava lisää pelivaraa ottelukalenteriinsa, jotta kausi pystyttäisiin viemään mahdollisimman hyvin läpi. Tästä syystä olympialaisille varattu tauko on pakko perua.

NHL on isojen rahojen liiketoimintaa ja pitkään jatkuneen epävarmuuden keskellä sille on ensisijaisesti tärkeää turvata tulojen saaminen. Epävarmuustekijöiden summa alkoi olla niin valtava, että osallistuminen olympialaisiin olisi ollut jopa vaarallinen asia NHL:lle.

Kaiken pettymyksen keskellä on syytä muistaa, ettei NHL:llä ole muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä olympiaprojektista.

NHL:llä on jo pelkästään omien ongelmiensa kanssa niin paljon ratkaistavaa, ettei olympiaosallistumisessa olisi oikeastaan mitään järkeä.

Lähiaikoina komissaari Gary Bettmanin työpöydällä on muun muassa kysymyksiä yleisörajoituksista, ottelukalenterin muuttamisesta, pelaajien karanteenisäädöksistä ja joukkueiden liikkumisesta Kanadan ja Yhdysvaltojen rajan yli.

Vaikka NHL:n vetäytyminen on edellä mainituista syistä täysin ymmärrettävää, harmittaa saa ja pitää. Kukapa ei olisi halunnut nähdä Suomen kaikkien aikojen lahjakkainta pelaajasukupolvea takuuvarman menestysreseptin taitavan Jukka Jalosen valmennuksessa?

Etenkin Jalosen puolesta täytyy olla pettynyt. Vuoden 2010 Vancouverin olympiaturnaus jätti pronssista huolimatta happaman maun ja pitkään jatkuneet epäilykset Jalosen kyvyistä luotsata supertähtiä.

Nykyisellä NHL-pelaajien sukupolvella ei kuitenkaan mitä luultavimmin olisi ollut epäilyksiä siitä, etteikö Jalonen olisi huipputason valmentaja myös parhaiden pelaajien turnauksessa. Jalosen sopimus Leijonien päävalmentajana päättyy keväällä 2023, joten mahdollisesti hän ei saa koskaan odottamaansa mahdollisuutta näyttää osaamistaan oikeassa huipputurnauksessa.

Samaan aikaan on toki todettava, että olympiaturnauksen arvoa ei ole syytä lakaista maton alle, vaikka parhaat jäävätkin jälleen sivuun. On esimerkiksi hienoa, että kokeneet Valtteri Filppula ja Leo Komarov pääsevät todennäköisesti vielä jahtaamaan olympiavoittoa uriensa loppuvaiheessa.

Fanien ja pelaajien kannalta on kuitenkin harmillista, että jääkiekossa parhaiden pelaajien maajoukkuetapahtumat ovat nykyään vahvasti kiven alla. Jotta uutta mahdollisuutta ei tarvitsisi odottaa aivan vuoteen 2026 asti, World Cupin pelaaminen lähivuosina olisi toivottava ratkaisu. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös