Mielipide

NHL onnistui tehtävässään Tampereella ja lakaisi jälleen ongelmansa maton alle – myös kuluttajien pitää olla kriittisiä sarjan kasvun edessä

LIIGA, NHL / Kolumni

NHL palasi Suomeen neljän vuoden tauon jälkeen. Koneisto toi mukanaan kaksi suomalaistäytteistä joukkuetta sekä paketin, jolla luotiin mahdollisimman elämyksellinen kokonaisuus suomalaisyleisölle. Jopa NHL:n komissaari Gary Bettman oli saapunut paikalle.

Bettman onnistui – jälleen – taidokkaasti kiertämään median tiukimmat kysymykset

Kun tuli kysymys toistuvista aivotärähdyksistä todistetusti aiheutuvista CTE-sairauksista, Bettman väisti luodin painottamalla NHL:n tekevän omia tutkimuksiaan aiheesta.

Bettman osoitti huippuunsa hiotut puhetaitonsa myös Venäjä-kysymysten kanssa. Hän onnistui oikeilla sanavalinnoillaan olemaan sanomatta mitään. Näin NHL pääsi jälleen kuin koira veräjästä.

Vakavista puheenaiheista huolimatta NHL:n hohdokkaaseen kilpeen on vaikea tulla säröjä, kun mediahallinta osataan ja viihdetuote vetoaa ihmisiin.

NHL on jääkiekkomarkkinoiden ylivoimainen hallitsija, joka kerää jatkuvasti enemmän huomiota ympäri maailmaa. Mutta koska meillä ihmisillä on rajallinen määrä aikaa käytettävissämme, on se pois joltakin muulta.

Vakavista puheenaiheista huolimatta NHL:n hohdokkaaseen kilpeen on vaikea tulla säröjä.

Mennyt viikko Suomessa oli NHL:n. Vaikka Tampereella pelattiin vain kaksi ottelua, saimme kuluttaa NHL-tuotetta aina siitä alkaen, kun joukkueet saapuivat yksityiskoneillaan Suomeen.

Pelaajat nauttivat Suomesta, kävivät tekemässä hyväntekeväisyyttä ja toivat osaamisensa suomalaisyleisön eteen.

Kun yksi toimija saa liikaa tilaa markkinoilla, on muilla vaikea siellä enää hengittää.

Hyvänä esimerkkinä on hakukonejätti Google, joka hallitsee Suomessa ja maailmalla lähes yksinoikeudella tiedonhakua. Vaikka Googlesta on ajan saatossa tullut ilmi jos jonkinmoista kyseenalaista tietoa ja sen hegemoninen asema alkaa jo pelottaa, ei hakukonejätin asemaa ole hevillä saatu horjutettua.

NHL:n tavoite on nousta jääkiekossa samanlaiseen valtaan. NHL haluaa Googlen tyylisesti saada jääkiekkomaailman otteeseensa ja taklata pienemmät toimijat pois pelistä. 

Kun puhutaan viihdetuotteesta, markkinoiden "survival of the fittest" -ideologia ei palvele täydellisesti. Kuten tietoa, myös viihdettä on tärkeää saada monenlaisena – puhumattakaan siitä, että edes olisi olemassa sellaista viihdemuotoa, joka kaikkia miellyttäisi.

NHL täytti tavoitteensa Tampereella.
Kuva © Jarno Hietanen

Suomessa on hyvä urheilumaailman esimerkki siitä, miten voi käydä, kun urheilusarja jää täysin toisen piiloon. Kun Liigan ovet pantiin säppiin, jäi Mestis lopullisesti varjoon. Nykyään Mestis-seurat ovat taloudellisissa vaikeuksissa, ja kiinnostavuus on matalammalla kuin koskaan. Mestiksen kuihtumista on ollut surullista katsoa.

NHL:n promootiokiertueet Euroopassa herättävät väkisinkin ajatuksen siitä, että kuinka ison siivun jääkiekkomaailmasta NHL nappaa tulevaisuudessa lautaselleen. NHL:n suosio on vuosi vuodelta kasvanut Suomessa, samalla kun Liiga vyöryy kriisistä toiseen.

Näemme NHL:n kirkkaat valot, supertähdet ja pohjoisamerikkalaisen pöhinän parempana kuin minkään muun.

Kyse on totta kai NHL:n onnistuneesta markkinoinnista sekä Liigan sähläyksestä, mutta myös meistä kuluttajista. Näemme NHL:n kirkkaat valot, supertähdet ja pohjoisamerikkalaisen pöhinän parempana kuin minkään muun. Siinä sulkee helposti pois kaiken huonommaksi koetun.

Viihteestä puhuttaessa on vaikea suoraan mitata paremmuutta. Se, että maailman suurimman levy-yhtiön musiikkikappale saa suoratoistopalveluissa miljardeja soittokertoja, ei tarkoita, että kyseessä olisi maailman paras biisi. Erilainen pikemminkin.

Oscar-tason elokuvien ohella on kiva katsoa myös Uuno Turhapuroa. Erilaisuus pitäisi muistaa myös jääkiekossa, ja urheilusarjojen paremmuuden sijaan pitäisi keskittyä niiden erilaisuuteen. Pohjoisamerikkalaisen vauhtikiekon lisäksi myös toisenlaisella jääkiekolla on oma paikkansa.

Voimme antaa NHL:lle sormen, mutta ei koko kättä. Viihteen kuuluu olla moninaista eikä monopolia.

» Lähetä palautetta toimitukselle