Mielipide

Näkemys: Ylimielisyys ja vastuun pakoilu johtivat JYPin romahdukseen

LIIGA / Kolumni
JYPin kauden päättyminen pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ei ollut seurausta huonosta tuurista, vaan menestyksen sokaisemina tehdyistä raskaista virheistä. Kohti Liigan kellarikerrosta matkaavalla seuralla on edessä suuri savotta menestyksen palauttamiseksi.

Aikansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Myös JYPin suuruusvuosien kohdalla aika täyttyi tylyllä tavalla.

Hurrikaaniseurassa tehtiin keväästä 2007 lähtien kaikki lähes täydellisesti. Omistaja ja silloinen toimitusjohtaja Jukka Seppänen käytti seurassa yksinvaltiaan asemaa rautakansleri Kalervo Kummolan tyyliin. Pelastajaksi hankittu Risto Dufva valmennustiiminsä kanssa loi JYPistä peli-identiteetiltään SM-liigan tasapainoisimman ja urheilullisimman joukkueen. JYP kasvoi reilun vuoden aikana koko sarjan esimerkillisimmäksi seuraksi.

Jälkeenpäin katsottuna JYPin menestysputki kesti jopa yllättävän kauan. Ensimmäisen mestaruuden jälkeen JYP vain kasvoi entisestään ja kevään 2012 mestaruus oli seurausta raudanlujasta tekemisestä niin toimistossa kuin kaukalossa. Useiden vuosien kova työ kantoi vielä kuuden vuoden ajan CHL-mestaruuteen asti, mutta sen jälkeen seuran kurssi romahti täydellisesti.

***

JYPin romahduksen kaava muistuttaa monen NHL-seuran menestyksen elinkaarta. Paras verrokki JYPin tilanteeseen on Los Angeles Kings, joka on JYPin tavoin ollut sarjansa hitain ja vanhin joukkue tällä kaudella. Liiallinen luottamus menestystä tuoneisiin sotaratsuihin on kostautunut sekä Kaliforniassa että Keski-Suomessa rumasti ylihintaisina sopimuksina.

"jo pesunkestävien liigapelaajien kasvattamisessa on vakavia ongelmia"

Kiitollisuudenvelassaan JYP on tarjonnut pitkiä sopimuksia liigamestaruuksien takuumiehille, kuten Juha-Pekka Hytöselle. Rahakkaasta sopimuksesta ja kapteenin asemasta huolimatta Hytösen suoritus tällä kaudella oli hävettävän huono.

Problematiikkaa lisää se, että Hytösellä on merkittävä rooli seuran yhtenä omistajana ja kaiken lisäksi hänellä on takuuvarma työpaikka tiedossa organisaatiossa uran päätyttyä.

Kun konkaripelaajien arvostus sokaisi JYPin, niin samalla oman juniorituotannon taso on laskenut käsi kädessä edustusjoukkueen kanssa. Aiemmin seurasta moni pelaaja ponnisti NHL:ään asti, mutta nyt jo pesunkestävien liigapelaajien kasvattamisessa on vakavia ongelmia.

Useat JYPin juniorit ovat tehneet läpimurtonsa Liigassa muualla ja nyt näyttää siltä, että JYPin maine muualta tulevien kehittyvien pelaajien silmissä on laskenut täysin. Markus Hännikäisen ja Antti Suomelan kaltaiset pelaajat valitsevat jatkossa esimerkiksi HPK:n, Ilveksen tai Pelicansin JYPin sijasta.

***

Silmiinpistävä ongelma JYPissä oli tällä kaudella perättäisten päivien ottelut ja niistä se jälkimmäinen. Tämä puolestaan kertoo vain ja ainoastaan puutteellisesta kuntopohjasta. Tätä päätelmää tukee myös yksittäisten ottelujen kaava, joissa JYPin taso hyvin usein putosi avauserän jälkeen, kuten viimeisessä ottelussa tiistaina Raumalla.

"JYPin maine muualta tulevien kehittyvien pelaajien silmissä on laskenut täysin"

Kesäharjoittelussa mentiin pahasti metsään, mistä ovat vastuussa valmentajat ja kokeneet pelaajat, joiden pitäisi näyttää esimerkkiä muille.

Sen sijaan terassi taisi monelle pelaajalle tutuksi Lauri Merikiven lepsun valmennuksen sen salliessa. Se ei tosin allekirjoittanutta yllättänyt, että 43-vuotias Éric Perrin oli yksi JYPin kevytjalkaisimpia pelaajia tällä kaudella.

JYPissä jätettiin parin viimeisen vuoden aikana myös pelin evoluution tarkkailu heitteille. Lähes joka ikisessä tämän kauden ottelussaan JYP oli kaukalossa se hitaampi ja hikisempi joukkue. Dufvan palattua penkin taakse JYPin pelitapa palasi kivikaudelle alun itseluottamusruiskeen jälkeen. Aikoinaan jalometallia tuonut Dufvan filosofia ei vain yksinkertaisesti sovi enää nykyajan peliin, jossa vastustajat kirmaavat auttamatta ohi oikealta ja vasemmalta.

***

Toimiston puolella romahdus alkoi Aku Valleniuksen saatua toimitusjohtajan pikkutakin vuonna 2016. Taloudellisesti JYPin vuodet Valleniuksen aikana olivat sysimustia, sillä liiketappiota on tullut kahdelta viime kaudelta yhteensä 857 000 euroa. JYP tarvitseekin uudeksi toimitusjohtajaksi nimenomaan vahvan talousosaajan, sillä Valleniuksen jäljiltä JYPin taloustilanteessa on paljon korjattavaa. 

On odotettavaa, että JYP Jyväskylä Oy tekee myös tältä kaudelta jättimäisen, satojen tuhansien eurojen tappion. Tämän kauden joukkue oli katastofimaisen surkeaan esitykseen nähden poskettoman kallis. 2,65 miljoonan euron pelaajabudjetilla yhden sarjapisteen hinnaksi tuli karkeasti 33 125 euroa. Vertailun vuoksi Pelicansin sarjapisteen hinta oli noin 16 345 euroa ja kärkiseura Kärpillä noin 21 900 euroa.

"JYP Jyväskylä Oy tekee myös tältä kaudelta jättimäisen, satojen tuhansien eurojen tappion"

Taloudellisen räpeltämisen on pakko näkyä jo ensi kauden joukkueessa. Parhaassa tapauksessa JYP onnistuu myymään päättyneen kauden parhaan pelaajansa Eetu Laurikaisen ja hankkiutumaan eroon myös monista muista tulevan kauden sopimuksista.

Romahdus tulee näkymään myös kausikorttimyynnissä ja yhteistyökumppanuuksien vähentymisenä, mitkä lopullisesti pakottavat seuran kulukuurille.

Kuten tunnettua, JYPillä ei ole ensi kaudeksi vieläkään päävalmentajaa, toimitusjohtajaa tai urheilutoimenjohtajaa. Kun seurasta on Seppäsen jäätyä entistä enemmän takavasemmalle puuttunut päätöksien lujat toteuttajat, tuloksena on ollut päämäärätöntä sekoilua ja raskaita virhearviointeja. Nyt näiden kaikkien taloudellisten ja urheilullisten virheiden summana JYP jäi puolivälierien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa 12 vuoteen.

Halusit tai et, JYP on pudonnut ryminällä Liigan isojen seurojen joukosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös